Johtaja Markku Lahtinen Helsingin seudun kauppakamarista.

Budjettiriihen ratkaisut osaajapulaan jäävät torsoiksi

Osaajapulasta kärsiville yrityksille budjettiriihi tuo laihan lohdun. Työikäisen aikuisväestön ammatillisen osaamisen kehittäminen jää kauppakamarin mukaan edelleen pahasti oppivelvollisuusiän pidentämisen jalkoihin.

– Ammattiosaajia kipeästi tarvitsevat yritykset jätetään budjettiriihen ratkaisuissa oman onnensa nojaan. Nopeita ratkaisuja olisi ollut saatavilla esimerkiksi satsaamalla lyhytkestoisiin koulutuksiin, ja turvaamalla ammatillisen koulutuksen valmius vastaaman nopeasti työelämän muuttuviin osaamistarpeisiin, arvioi Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Markku Lahtinen budjettiriihen linjausten vaikutuksia Helsingin seudulle. Hänen mukaansa työikäisen aikuisväestön ammatillisen osaamisen kehittäminen jää edelleen pahasti oppivelvollisuusiän pidentämisen jalkoihin.

Lahtinen arvioi, että työperäisen maahanmuuton lisääminen ja sujuvoittaminen on otettu hyvin huomioon jo hallitusohjelmassa, ja nyt myös budjettiriihessä. – Erityisosaajien, kasvuyrittäjien, tutkijoiden ja opiskelijoiden sekä perheiden pikakaista, lupaprosessien nopeuttaminen digitalisoinnilla ja väliaikaiset lisäresursoinnit sekä ulkoasianhallintoon että maahanmuuttovirastoon ovat tervetulleita, mutta eivät vielä yksin riitä ratkaisemaan työperäisen maahanmuuton pullonkauloja, Lahtinen korostaa.  

– Nyt on tärkeää keskittyä yksittäisten laastaritoimien sijasta siihen, että kaikki työ- ja koulutusperusteisen maahanmuuton oleskelulupaprosessit uudistetaan tällä hallituskaudella siten, että lupakäsittely kestää jatkossa maksimissaan yhden kuukauden. Hallituksen tulee varmistaa, että valmistelussa oleva ulkomaalaislain uudistus saa kaiken tuen. On tärkeää varmistaa, että hallintosiilot poistuvat, viranomaisten yhteistyö helpottuu ja että lupajärjestelmä on läpinäkyvä, ennustettava ja ymmärrettävä niin viranomaisille kuin yrityksille, Lahtinen painottaa. 

Lahtisen mukaan nopeavaikutteisia toimia tulisi panostaa maassa jo olevan vieraskielisen väestön ammatillisen osaamisen tunnistamiseen, käytäntöjen ja palvelujen kehittämiseen yhteistyössä ammatillisten oppilaitosten ja TE-hallinnon sekä yksityisen sektorin kanssa. – Tähän toimintaan tulisi saada valtakunnan tason poliittinen linjaus, jolla varmistetaan valtion ja aluehallinnon sitoutuminen alueella käynnistettäviin pilotteihin ja yhteistyöhön, Lahtinen sanoo.  

Vieraskielisten ammattiosaajien työllistymistä ja työvoiman tarjontaa voitaisiin Lahtisen mukaan lisätä nopeasti ja vaikuttavasti kansliapäällikkö Majasen selvityksessä (VM 2021:48) mainittujen alueellisten Talent Hubien kautta, joista International House Helsinki (IHH) on erinomainen esimerkki. 


Lisätietoja:

Markku Lahtinen, Helsingin seudun kauppakamari, johtaja, p. 050 571 3564, markku.lahtinen@helsinki.chamber.fi
Tiina Tikander, Helsingin seudun kauppakamari, viestintäpäällikkö, p. 046 878 7540, tiina.tikander@helsinki.chamber.fi


Lue myös

SuomiAreenassa tarjottiin ratkaisuja osaajapulaan ja kiertotalouden lisäämiseen

Meillä on kaikki keinot ratkaista osaajapula Kuinka ratkaisemme osaajapulan -keskustelussa pohdittiin erityisesti sitä, miten hyvin...

Budjettiriihen linjaukset unohtavat Uudenmaan

Uudellamaalla on toiselta asteelta valmistuvien nuorten lukumäärään nähden vähemmän korkeakoulujen aloituspaikkoja kuin muun maan korkeakouluissa, vaikka pula...

Osaajapulaan tarvitaan yhteistyötä ja yrityslähtöisiä opintopolkuja

Pitkän ja piinavan koronakurimuksen yhtenä valopilkkuna on ollut Suomen varsin suotuisia suhdannetilanne. Pandemian alussa uhkana...