Asiantuntija Riikka Vataja Helsingin seudun kauppakamarista.

Osaajapula kaipaa ripeitä ratkaisuja

Yritysten pula osaavista tekijöistä on pahentunut rajusti. Kauppakamarien elokuussa tekemän kyselyn mukaan Helsingin seudulla lähes 70 prosenttia yrityksistä kokee pulaa osaavasta työvoimasta ja jopa 30 prosenttia yrityksistä on sitä mieltä, että työvoimapula on merkittävä.

Tilanne on heikentynyt vauhdilla: huhtikuussa 2021 vastaava luku oli 14 prosenttia. Erityisen huolestuttavaa on se, että reilusti yli puolet yrityksistä kokee, että osaajapula haittaa liiketoiminnan kasvua ja kehitystä. Helsingin seudulla yrityksissä on tällä hetkellä suurin tarve erityisesti toisen asteen tutkinnon suorittaneista ammattiosaajista.

Hallituksen syyskuisesta budjettiriihestä odotettiin nopeita ratkaisuja tilanteeseen, mutta turhaan. Yritykset jätettiin oman onnensa nojaan. Työ- ja opiskeluperäistä maahanmuuttoa tukevat ratkaisut ovat kyllä tervetulleita, mutta niiden vaikutukset nähdään vasta pidemmällä aikavälillä.

Meillä on maailman parhaimmistoon kuuluva koulutusjärjestelmä, mutta sen perusta on tutkintojen suorittamisessa. Vaikka tutkinnon merkitys yksilön työllistymiselle on kiistaton, osaajatarpeisiin on kyettävä vastaamaan myös nopeammin kuin mihin kokonaisen tutkinnon suorittamiseen perustuva järjestelmä kykenee.

Onneksi pyörää ei ole tarpeen tälläkään kertaa keksiä kokonaan uudestaan. Ratkaisuja on löydettävissä tutkintoa lyhyemmistä koulutuksista, joita tarjoavat niin ammatillinen koulutus kuin työvoimahallintokin. Koulutusmahdollisuuksia ei kuitenkaan tunneta riittävän hyvin. Asian korjaamiseksi on käärittävä hihat mahdollisimman nopeasti. Koulutustarjonta ei saa jäädä alikäytölle hallinnonalojen välisten kuilujen seurauksena, vaan ammatillisen koulutuksen ja työvoimahallinnon koulutusten on oltava helposti löydettävissä ja käytettävissä. Se edellyttää aktiivista yhteistyötä niin eri hallinnonalojen välillä kuin koulutuskentän toimijoiden ja yritysten kesken.

Aikaa ei ole haaskattavaksi.


Riikka Vataja
johtava asiantuntija
Helsingin seudun kauppakamari

Riikka Vataja Helsingin seudun kauppakamari:
Osaajapula kaipaa ripeitä ratkaisuja

Pääkirjoitus/mielipide luettavissa myös Helsingin Uutisissa 

Lue myös

SuomiAreenassa tarjottiin ratkaisuja osaajapulaan ja kiertotalouden lisäämiseen

Meillä on kaikki keinot ratkaista osaajapula Kuinka ratkaisemme osaajapulan -keskustelussa pohdittiin erityisesti sitä, miten hyvin...

Helsingin seudulle tarvitaan vuosittain 20 000 uutta osaajaa

Osaajien houkuttelu on helpointa aloittaa tänne saapuvista opiskelijoista. Heillä on ollut alun perin riittävästi mielenkiintoa...

Osaajapula kaipaa nopeita ratkaisuja, otetaan siis palvelut tehokäyttöön

Pääkaupunkiseudulla yli 60 prosenttia yrityksistä kokee pulan olevan kasvun este.