Pauliina Posti

Olen ollut pk yhtiöiden hallituksissa yli 10 vuoden aikana. Olen toiminut hallitusten jäsenenä sekä hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan rooleissa useita vuosia.
Sen lisäksi minulla on yli 25 vuoden kokemus kansainvälisestä liiketoiminnasta ja ylemmän johdon tehtävistä lähes 20 vuoden ajalta. Erityisesti kaupallistamiseen liittyvät aktiviteetit olivat prioriteetteina toiminnassani muiden operatiivisten toimintojen ohella. Minulla on myös kokemusta suomalaisen pk konsernin johtamisesta, strategian päivityksestä, myynnin kasvattamisesta, market access toiminnoista, muutoksen johtamisesta sekä konsernin yhtiöiden myynneistä.
Olen ollut rakentamassa hallituksissa kansainvälistymisen polkua sekä valmistellut yhtiöiden myyntiä, hakenut mahdollisia ostajia, arvioinut ensimmäistä listautumista pörssiin ja toteuttanut yrityskauppoja.
Olen suorittanut hallitusammattilainen ja hallituksen advisory board tutkinnon.

Lue myös

Helsingin ydinkeskusta tarvitsee suunnanmuutoksen – nyt

Vuoden 2024 mobiilidataan perustuva elinvoimaindeksi osoittaa, että kävijämäärät eivät ole palautumassa; ne ovat jopa vähentyneet vuodesta 2023....

Miten yritys johdetaan kannattavaksi, Janne K. Jääskeläinen? – kuuntele podcast

”Suurin osa yrityksistä pitäisi lopettaa”, sanoo liikkeenjohdon konsultti Janne K. Jääskeläinen, joka on kirjoittanut yrittäjille,...

IP SME Helpdesks

In today’s knowledge-driven economies, intellectual property (IP) has become a central business asset and driver of innovation, creativity, and growth.