Projektipäällikkö, kansainvälinen työvoima, Johanna Larsson Helsingin seudun kauppakamarista.

Listasimme kansainvälisen rekrytoinnin palveluja Helsingin seudulla – työnantaja, ota lista talteen!

Kansainvälisten osaajien rekrytointi on Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeää. Suomi tarvitsee vuosittain 40 000 henkilön nettomaahanmuuton, jotta työvoimaa on riittävästi työnantajien tarpeisiin.

Onnistu kansainvälisten opiskelijoiden rekrytoinnissa -tapahtumassa esittelimme ratkaisuja rekrytointiin ja työyhteisöön integrointiin. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä 19 Helsingin seudulla toimivan organisaation kanssa.

”Kauppakamarin selvityksen mukaan vasta viidennes jäsenistä on hyödyntänyt kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden osaamista. Halusimme tapahtuman avulla tarjota työnantajille mahdollisuuden kuulla todella konkreettisia vinkkejä, neuvoja ja parhaita käytänteitä, jotta he voivat jatkossa löytää osaajia myös kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden keskuudesta”, kertoo Helsingin seudun kauppakamarin kansainvälisen työvoiman asiantuntija Johanna Larsson (kuvassa).  

Tutustu kansainvälisen rekrytoinnin mahdollisuuksiin ja palveluihin

Kokosimme Onnistu kansainvälisten opiskelijoiden rekrytoinnissa -tapahtuman yhteistyökumppanien palvelut listaksi. Tutustu tarjontaan.

Helsingin seudun kauppakamari

Helsingin seudun kauppakamari auttaa yrityksiä menestymään Helsingin seudulla. Tarjoamme kattavia palveluita ja verkostoitumistilaisuuksia jäsenyrityksillemme.

Tutustu palveluihimme ja liity Helsingin seudun kauppakamarin jäseneksi

International House Helsinki

International House Helsinki (IHH) tukee työnantajia kansainvälisessä rekrytointiprosessissa.

Saat IHH:sta tietoa esimerkiksi kansainvälisten työntekijöiden löytämisestä ja asettautumisen tukemisesta, työperusteisesta maahanmuutosta ja oleskeluluvista, kansainvälisten työntekijöiden työnteko-oikeudesta ja työnantajan velvollisuuksista.

Lue lisää International House Helsinki

Helsingin kaupungin puoliso-ohjelma

Puoliso-ohjelma tukee kansainvälisten työntekijöiden puolisoiden asettautumista, kuten sosiaalisten ja ammatillisten verkostojen luomista ja työnhakua. Puoliso-ohjelma auttaa työnantajia pitämään kiinni kansainvälisistä osaajista.

Tutustu Puoliso-ohjelmaan

Helsingin kaupungin yrityskoordinaattorit

Yrityskoordinaattorit kartoittavat yritysten tarpeita, rakentavat niiden perusteella palveluja tukemaan yritysten kasvua ja auttavat työnantajia löytämään kansainvälisen osaajan avoimeen tehtävään.

Lue lisää yrityskoordinaattoreista

Talent Vantaa

Talent Vantaa tukee yrityksiä työyhteisön monimuotoisuuden kehittämisessä ja kansainvälisten osaajien löytämisessä verkostonsa kanssa!

Talent Vantaa on tarjonnut muun muassa verkostoitumistilaisuuksia, yritysvalmennuksia kansainvälistymisestä ja Hackathon-tapahtumia, jotka ovat väyliä verkostoitumiseen ja uusien ideoiden saamiseen.

Lue lisää Talent Vantaasta 

Espoon kaupunki & Espoo Talent Hub

Espoo Talent Hub on Espoon kaupungin ylläpitämä yhteisöalusta, joka edistää kansainvälisten osaajien sekä paikallisten työnantajien kohtaamista.

Tuotamme rekrytointitapahtumia sekä osaamisen kehittämistyöpajoja, jotka mahdollistavat monimuotoisia kohtaamisia.

Lue lisää Espoo Talent Hubista

Väestöliitto

Väestöliitolla on pitkä kokemus kansainvälisten osaajien työelämäosallisuuden edistämisestä.

Työnantajille on tarjolla konkreettisia työkaluja kielitietoisen rekrytoinnin ja työyhteisön edistämiseen ja kansainvälisille osaajille työuraa tukevaa mentorointia, jossa ovat mukana koulutetut vapaaehtoiset, saman ammattialan mentorit.

Lue lisää Väestöliiton palveluista

Work in Finland

Työnantajille on saatavilla apua Work in Finlandilta kansainvälisen rekrytoinnin jokaiseen vaiheeseen.

Lue lisää Tietoa ja palveluita työnantajalle kansainväliseen rekrytointiin

Löydä kansainväliset osaajat yritykseesi ilmoittamalla työpaikkasi Work in Finlandin sivuilla.

Uudenmaan ELY-keskus

Uudenmaan ELY-keskuksessa hoidamme alueellisesti kotoutumisen edistämiseen, työ- ja koulutusperusteiseen maahanmuuttoon, pakolaisten vastaanottoon ja hyviin väestösuhteisiin liittyviä tehtäviä.

Lisäksi saat meiltä tietoa valtakunnallisesta Work in Finland-työnantajapalvelusta sekä Team Finland-verkoston yrityspalveluista kasvuun ja kansainvälistymiseen liittyen.

Ota yhteyttä laura.koivisto-khazaal@ely-keskus.fi

TE-toimisto

Kun tarvitset tukea kansainväliseen rekrytointiin, kansainvälisen rekrytoinnin asiantuntijat ovat apunasi.

Kauttamme hyödynnät eurooppalaisen työnvälitysverkosto EURESin maksuttomia palveluita, voit osallistua messuille ja saat tietoa muista kansainvälistä rekrytointia tukevista palveluista.

Ota meihin yhteyttä:
kvrekrytointi.uusimaa@te-toimisto.fi

Kielibuusti

Kielibuusti.fi-sivustolta saat tukea kielitietoiseen rekrytointiin, työpaikan monikielisten käytänteiden luomiseen ja työntekijän kielenoppimisen tukemiseen.

Työnantaja tutustu Kielibuustin materiaaleihin  tai tule kuulemaan yrityksille suunnatuista työkaluista tarkemmin 3.5.2024  Kielibuusti-webinaariin! 

Helsingin yliopisto

Tavoita terävimmät tekijät!
Urapalvelut auttavat sinua muun muassa:

  • markkinoimaan avoimia työ- ja harjoittelupaikkojasi opiskelijoille,
  • näkymään kiinnostavana työnantajana,
  • verkostoitumaan yli 2 000 kansainvälisen opiskelijamme kanssa ja
  • kehittämään työyhteisösi vastuullisuutta ja monimuotoisuutta.

Tutustu palveluihimme työnantajille!

Aalto-yliopisto

Aalto-yliopistosta tavoitat kansainväliset opiskelijat tekniikan, kauppatieteen ja taiteen ja muotoilun alalta.

Tutustut heihin matalalla kynnyksellä Aalto International Talent -ohjelmassa, jossa yrityksenne mentoroi noin kymmenen hengen opiskelijaryhmää.

Moni on löytänyt ohjelmasta uusia osaajia yritykseensä.

Lue muista työnantajapalveluistamme Aalto.fi

Humanistinen ammattikorkeakoulu, Humak

HUMAK tarjoaa erilaisia yhteistyömuotoja työnantajille. Voit toteuttaa kanssamme yhteistyössä harjoitteluja, opinnäytetöitä tai hankeyhteistyötä.

Tutustu Humanistiseen ammattikorkeakouluun

Arcada ammattikorkeakoulu

Monialaisena korkeakouluna Arcadalla on laajat mahdollisuudet yhteistyöhön ja palveluihin. Tarjoamme muun muassa kumppanuuksia, tilauskoulutuksia, tutkimusyhteistyötä, laboratorio- ja testauspalveluita sekä tapahtumapalveluita.

Toimimme SIMHE-vastuukorkeakouluna ja vastaamme ainoana korkeakouluna kotoutumispalveluista ruotsin kielellä.

Tutustu Arcadaan

Metropolia ammattikorkeakoulu

Olisiko yrityksesi kiinnostunut tarjoamaan työharjoittelupaikan tai toimeksiannon korkeasti koulutetulle ukrainalaiselle osaajalle Kohti suomalaista työelämää -hankkeessa?

Ota yhteyttä niin kerromme mielellämme lisää!

Haaga-Helia

Haaga-Helia tarjoaa ratkaisuja kansainvälisten osaajien rekrytointiin. Rekrytoi kansainvälinen osaaja yli 1 000 osaajan joukosta.

Lue lisää osaajistamme täältä.

Osallistu ilmaiseen Maahanmuuttajakoordinaattori-valmennukseen!

Valmennus sisältää muun muassa tietoa ja käytännön vinkkejä kansainvälisen osaajan vastaanottamiseen, perehdyttämiseen ja kotoutumisen tueksi.

Teemme myös räätälöityjä koulutuksia eri aihepiireistä.

Laurea työnantajille

Laurea tarjoaa monipuolisia palveluita yrityksesi tarpeisiin. Kauttamme onnistuvat muun muassa kehittämisprojektit, opinnäytetyönä tehtävät tutkimus- ja kehittämistyöt sekä harjoittelu- ja rekrytointiyhteistyö. Erikseen räätälöitävä avainkumppanuus tarjoaa systemaattisen yhteistyön, jonka avulla kumppanimme voi kehittää liiketoimintaansa sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaansa yhdessä Laurean kanssa.

Lue lisää Laurean työelämäpalveluista

Kauppakorkeakoulu Hanken

Liity yhteisöömme ja tutustu tulevaisuuden huippuosaajiin!

Hankenin partnerina yrityksesi pääsee kokonaisvaltaisesti mukaan tulevien ekonomien arkeen heti opintojen alusta asti.

Monipuolinen yhteistyöpalettimme tarjoaa räätälöityjä mahdollisuuksia, joilla varmistat yrityksellesi parhaat osaajat!

Lue lisää Hankenista

Omnia

Omniassa kehitetään yhdessä kumppaneiden kanssa ratkaisuja työvoimapulaan ja työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmiin.

Omnialla on entistä merkittävämpi rooli vieraskielisen väestön työllisyyden edistämisessä ja sitä kautta ratkaisujen tarjoamisessa työvoimapulaan.

Ratkaisuja on löydetty erityisesti maahanmuuttajanaisten työllistämiseksi.

Lue lisää Omniasta

Business College Helsinki

Business College Helsinki on Suomen suurin liiketalouden sekä tieto- ja viestitekniikan ammatillinen kouluttaja. Tarjoamme perustutkintojen ohella monipuolisesti myös ammatti- ja erikoisammattitutkintoja mm. johtamisen ja esihenkilötyön tueksi. Osa koulutustarjonnastamme toteutetaan englanninkielisinä eri organisaatioiden tarpeisiin.

Lue lisää Business College Helsingistä

International House Helsinki – työnantajaneuvonta

International House Helsinki tarjoaa maksuttomasti neuvontaa työnantajille ja yrityksille muun muassa kansainväliseen työvoimaan, työperäiseen maahanmuuttoon, rekrytointiprosesseihin ja työ- ja oleskelulupiin liittyvissä kysymyksissä.

Lue myös

Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

1. Ulkomaalaislain muutosehdotuksessa esitetyt suoja-ajat työntekijöiden työttömäksi jäämisen yhteydessä ovat liian...

Neuvontapalvelut: Työnantaja – tiedätkö miten puuttua työpaikkakiusaamiseen?

Työpaikkakiusaamisen määritelmä Työpaikkakiusaamisella tarkoitetaan toistuvaa, pitkäkestoista ja järjestelmällistä käyttäytymistä, joka aiheuttaa kohteelleen erityisesti terveyteen liittyvää...