17.2.2026 I Liike-elämä Arvioimme: Uudellamaalla lopetti viime vuonna ennätysmäärä yrityksiä – alueella perustetaan kuitenkin innokkaammin yrityksiä kuin koko Suomessa Selvitimme jo kolmannen kerran yrityskannan vaihtuvuutta Suomessa. Arviomme mukaan sekä Suomessa että Uudellamaalla lopetti ennätysmäärä yrityksiä vuonna 2025. Laskusuhdanteessa yritysten tilanteen mittarina käytetään usein konkurssi- ja yrityssaneeraustapausten määrää. Moninkertaisesti suurempi määrä yrityksiä pystyy kuitenkin ajamaan yritystoimintansa hallitummin alas, kirjoittaa yritysneuvontapalvelujemme johtaja Marko Silen.
17.2.2026 I Helsingin seudun kauppakamari arvioi: Ennätysmäärä yrityksiä lopetti viime vuonna – ”Yritysten perustaminen keskittyy yhä voimakkaammin Uudellemaalle” Uudellamaalla lopetti toimintansa yli 21 100 yritystä vuonna 2025, arvioi Helsingin seudun kauppakamari Tilastokeskuksen alkuvuoden lukuihin perustuen. Lopettaneita yrityksiä on arvion mukaan lähes viidennes enemmän kuin edellisenä vuonna. Luvuissa ei ole huomioitu alkutuotantoa. Uudellamaalla aloittaa myös paljon yrityksiä. Arviolta yli 21 650 viime vuonna, noin neljännes enemmän kuin 2024. Arvion mukaan lähes puolet uusista yrityksistä Suomessa näyttää perustettavan Uudellamaalla. ”Uudellamaalla yrityksiä perustetaan enemmän kuin muualla maassa. Koko Suomessa aloitettiin arvion mukaan vähemmän yrityksiä kuin lopetettiin. Hyvin poikkeuksellinen tilanne, joka kielii rakennemuutoksesta ja yrittämisen siirtymisestä uusien sukupolvien myötä yhä voimakkaammin Uudellemaalle”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin yritysneuvonnan johtaja Marko Silen.
13.2.2026 I Kansainväliset asiat Rahoitusmahdollisuuksia yrityksille kiertotalouteen – katso tallenne Millaisia rahoitusmahdollisuuksia yrityksille on kiertotaloushankkeille? Mitä on Leader-rahoitus? Mistä rahoitus vihreän siirtymän investointeihin? Rahoitusmahdollisuuksia yrityksille kiertotalouteen -webinaarin tallenne on katsottavissa jutun linkistä.
13.2.2026 I Podcast ”Johtajien rekrytoijan lempeys yllätti” – kuuntele podcast Matkalla johtajaksi -podcastissa tunnetut johtajanaiset jakavat oppejaan ja osaamistaan toisille johtajanaisille ja sellaisiksi haluaville. Viidennen kauden kolmannessa osassa suorahakukonsultti Eija Laine kertoo tiestään liiketoimintajohdosta johtajien headhunteriksi. Podcastia juontavat Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Saija Äikäs ja yrittäjä, toimitusjohtaja Petra Erätuli.
11.2.2026 I Viikon kysymys Viikon kysymys: Miten yhteistyösopimuksia kannattaa säilyttää? Juristimme ja muut asiantuntijamme vastaavat usein kysyttyihin kysymyksiin.
10.2.2026 I Jäsentarinat Telealalla vauhti vain kiihtyy – DNA 25 vuotta Kun DNA aloitti 25 vuotta sitten puhelinliittymien myynnin, älypuhelimista ei ollut vielä tietoakaan. Teknologinen kehitys on ollut telealalla nopeaa, mutta toimitusjohtaja Jussi Tolvasen mukaan vauhti vain kiihtyy. Tekoäly on vain yksi isojen muutosten ajuri. Esittelemme sarjassa Helsingin seudun kauppakamarin jäsenyrityksiä, jotka täyttävät pyöreitä vuosia.
9.2.2026 I Yhtiöoikeus Neuvontapalvelut: Laita nämä asiat kuntoon yrityksessä ennen sen myynnin suunnittelua Yrityskauppa tai yrityksen osan liiketoimintakauppa esitetään usein melko suoraviivaisena tapahtumasarjana, esimerkiksi seuraavasti: ostajan kontakti, myyntineuvottelut, due diligence, kauppakirjan laatiminen ja kaupan päättäminen. On kuitenkin monia asioita, joiden tulee olla kunnossa ennen kauppaneuvottelujen aloittamista, jottei niistä muodostu kaupan estettä. Lakiasiainjohtajamme Marko Silen käsittelee tässä artikkelissa asiaa erityisesti perheomisteisen yhtiön näkökulmasta.
5.2.2026 I Toimitusjohtajalta Toimitusjohtajalta: Kauppakamarien talouskysely antaa hentoja toiveita kasvusta Tilastokeskuksen ennakkotieto, kauppakamarien talouskysely ja kauppakamarien vientiasiakirjojen kysyntä viittaavat talouskasvun käynnistymiseen, kirjoittaa toimitusjohtajamme Pia Pakarinen.
4.2.2026 I Kansainväliset asiat Suojaa yrityksesi aineetonta omaisuutta tuetusti – SME Fund -tuki pk-yrityksille Jaossa patentti-, tavaramerkki- ja kasvinjalostajanoikeusarvoseteleitä pienille ja keskisuurille yrityksille - EU:n teollisoikeusviraston EUIPO:n Ideas Powered for Business SME Fund -ohjelma on jälleen avoinna. Ole nopea. Avustukset myönnetään hakujärjestyksessä.
4.2.2026 I Kansainväliset asiat EU-yritykset kohtaavat yhä huijauksia Kiina-hankinnoissa – Näin vähennät riskiä Euroopan unionin Kiinassa toimiva EU SME Centre saa viikoittain yhteydenottoja yrityksiltä, jotka ovat joutuneet ongelmiin erityisesti kiinalaisten toimittajien kanssa – huijaukset ovat liittyneet muun muassa heikkolaatuisiin tuotteisiin ja kokonaan toimittamatta jääneisiin lähetyksiin. Me keräsimme vinkkilistan, kuinka yritys voi vähentää riskejään.