Artikkelikuva

Itä-Uudenmaan yrityspalkintokilpailu 2023 käynnistyy – teemana Energiatehokkuus – osana kestävää kehitystä

Itä-Uudenmaan Yrityspalkinto vahvistaa yritystoiminnan keskeistä asemaa ja sen merkitystä Itä-Uudenmaan kehittämisessä. Tänä vuonna Yrityspalkintokilpailussa haetaan yrityksiä, jotka ovat luoneet uusia innovatiivisia energiaratkaisuja energiakriisin aikana. Kilpailun teemana on ”Energiatehokkuus – osana kestävää kehitystä ”.

”Energiakriisi ja vallitseva tilanne on asettanut yritykset löytämään hyvin lyhyessä ajassa uusia ratkaisuja energian säästämiseen. Energiatehokkuus on ollut osa kestäviä ratkaisuja jo pidemmän aikaa, mutta sen tärkeys on korostunut viimeisen vuoden aikana”, painottaa palkintolautakunnan puheenjohtaja Katarina Enholm.

Itä-Uudenmaan yrityspalkinnolla halutaan vuosittain korostaa yritysten merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnin rakentajana.

”Valitsemme voittajaksi yrityksen, joka on onnistuneesti pystynyt kehittämään kestävämpiä ja tehokkaampia energiaratkaisuja. Energiatehokkuustoimet varmistavat kestävän energiahuollon, vähentävät kasvihuonepäästöjä ja lisäävät energian toimitusvarmuutta”, Enholm sanoo.

Kilpailuun voivat osallistua yritykset, jotka toimivat Askolassa, Lapinjärvellä, Loviisassa, Myrskylässä, Porvoossa, Pukkilassa tai Sipoossa. Yritys voi olla myös valtakunnallinen toimija, jolla on liiketoimintaa Itä-Uudellamaalla. Yritysten on mahdollista hakea mukaan kilpailuun 14. huhtikuuta 2023 asti.

“Haemme yrityspalkintokilpailuun mukaan yrityksiä kokoon ja toimialaan katsomatta. Energian käyttötottumusten muuttamiseen löytyy yrityksistä varmasti erinomaisia esimerkkejä”, Enholm korostaa.

Itä-Uudenmaan yrityspalkintokilpailun voittaja palkitaan Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikön Elinkeinoaamussa 12.5.2023.


Itä-Uudenmaan yrityspalkintokirje (PDF)
Itä-Uudenmaan yrityspalkintokilpailun ilmoittautumislomake (PDF)

Lisätietoja:

Katarina Enholm, palkintolautakunnan puheenjohtaja,
p. 050 635 44, katarina.enholm@brunberg.fi

Mathias Kivikoski, varapuheenjohtaja,
p. 040 570 5115, mathias.kivikoski@sok.fi

Lue myös

Toimitusjohtajalta: Aluepolitiikkaa opiskelupaikoilla

Korkeakoulujen aloituspaikat eivät suinkaan jakaudu sen mukaan, missä nuoria ja hakijoita on eniten, vaan Uusimaa jää vuodesta toiseen jälkeen...

Uudenmaan 5. vaihemaakuntakaavan luonnos – Visio – innovatiivinen vihreä siirtymä

1.  Yleistä        Uudenmaan liitto valmistelee vihreän siirtymän VISIO-vaihemaakuntakaavaa, joka täydentää voimassa...

Luonnos Uudenmaan maakuntaohjelmaksi

Uudenmaan visio 2050 Vision selitysosassa on hyvin kunnianhimoa, mutta visiota olisi hyvä määrittää, miten hyvin vision toteutuksessa...