Pauliina Posti

Olen ollut pk yhtiöiden hallituksissa yli 10 vuoden aikana. Olen toiminut hallitusten jäsenenä sekä hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan rooleissa useita vuosia.
Sen lisäksi minulla on yli 25 vuoden kokemus kansainvälisestä liiketoiminnasta ja ylemmän johdon tehtävistä lähes 20 vuoden ajalta. Erityisesti kaupallistamiseen liittyvät aktiviteetit olivat prioriteetteina toiminnassani muiden operatiivisten toimintojen ohella. Minulla on myös kokemusta suomalaisen pk konsernin johtamisesta, strategian päivityksestä, myynnin kasvattamisesta, market access toiminnoista, muutoksen johtamisesta sekä konsernin yhtiöiden myynneistä.
Olen ollut rakentamassa hallituksissa kansainvälistymisen polkua sekä valmistellut yhtiöiden myyntiä, hakenut mahdollisia ostajia, arvioinut ensimmäistä listautumista pörssiin ja toteuttanut yrityskauppoja.
Olen suorittanut hallitusammattilainen ja hallituksen advisory board tutkinnon.

Lue myös

Toimitusjohtajalta: Tekoälyn käyttö on vielä harvojen harrastus

Kysyimme maaliskuussa Helsingin seudun kauppakamarin jäsenyrityksiltä, onko tekoäly todellisuudessa jo käytössä yrityksissä. Kyselyyn saatiin yli...

Poliittiset lakot – ohje työnantajalle

Poliittisella lakolla tarkoitetaan tilannetta, jossa työntekijä on poissa työstä osallistuakseen mielenilmaisuun tai vastaavaan tapahtumaan, jossa vastustetaan poliittisten...

Elina Valtosen terveiset hallitusneuvotteluista: ”Jos tästä hallitus syntyy, se kuuntelee myös kauppakamareita ja yrittäjiä”

Helsingin seudun kauppakamarin perinteinen kevätkokous (23.5.) veti pitkästä aikaa Pörssisalin lähes...