Kolumbiasta kauppakamarille

Kauppakamari tarjoaa monipuolisia työskentelymahdollisuuksia myös paluumuuttajille ja opiskelijoille. Päivi Vaahterikko-Mejía palasi Suomeen asuttuaan ja työskenneltyään Kolumbiassa yli 17 vuotta.

Päivi Vaahterikko-Mejía on asunut suurimman osan elämästään ja opiskeluajoistaan ulkomailla. Hän on työskennellyt yliopistomaailmassa tutkijana, kouluttajana ja asunut Venäjällä, Espanjassa ja Kolumbiassa. Päivi palasi perheensä kanssa Suomeen vuonna 2016 ja hakeutui Aalto yliopistoon FEC Projektit ja Kestävä Kehitys -koulutukseen. 

Maailmalla asuessani kauppakamarien toiminta tuli usein esiin ja saisinkin sieltä apua tutkijan työhöni liittyvissä asioissa. Niinpä Suomeen palattuani olin yhteydessä Helsingin seudun kauppakamariin ja sain yhteistyöyrityksen opintojeni ajaksi. Kauppakamarilla olen voinut yhdistää viestinnän työtehtäviä ja opiskelun, Päivi Vaahterikko-Mejía kiittelee.

Päivin mukaan ulkomaille on oikeastaan helpompi lähteä kuin sieltä palata. Vaikka Suomi on kotimaa, paluuseen on liittynyt koko perheen osalta monenlaista sopeutumista. 

– Kauppakamarilla olen saanut luoda verkostoja ja kehittää yhteisöviestinnän keinoja. Kauan ulkomailla ja yliopistolla työskennelleenä olen joutunut tietyllä tavalla opettelemaan, miten suomalaisissa yrityksissä toimitaan ja ollaan. Täällä olen saanut valtavasti tukea mahtavilta työkavereilta, Päivi sanoo.

Päivi iloitsee siitä, miten monipuolisesti hän on saanut kauppakamarilla tehdä viestinnän tehtäviä ja opiskella samanaikaisesti. Kummatkin tukevat toisiaan. Koulutus on hyvä kannustin myös tulevaan. 

– Helsingin seudun kauppakamarilla on todella hyvä yhteishenki ja avoin ilmapiiri. Täällä on hyvä luoda kontakteja ja verkostoitua. Olen saanut tehdä hyvin laajasti erilaisia viestinnän tehtäviä. Tulevaisuuteni on vielä avoin, mutta mahdollisuuksia on moneen. 

Päivi näkee samat hyödyt myös kauppakamarin jäsenen näkökulmasta.

– Kauppakamarilla on parhaat asiantuntijat ja tietoa saa helposti olipa sitten kyse yrityksen kansainvälistymiseen, verotukseen- tai lakiasioihin liittyvistä seikoista. Neuvontapalvelut ovat kokonaisuudessaan huippuluokkaa – ja ne saa jäsenmaksulla käyttöönsä. Myös koulutukset ja verkostoitumistilaisuudet ovat todella mielenkiintoisia, Päivi summaa.

Lue myös:

Jäsenasiamies tuntee yritykset

Jäsenasiamies Pekka Launiainen työskenteli aiemmin pitkään myynnin ja markkinoinnin tehtävissä useissa kotimaisissa ja monikansallisissa yrityksissä. Kun kauppakamarilla oli tarjolla avoin...
Edellinen artikkeli Miten tehdä työstä palkitsevaa, Satu Berlin? Seuraava artikkeli Vauhtia työlupiin!