Helsingin toimisto
Käyntiosoite: Kalevankatu 12, 00100 Helsinki
Postiosoite: PL 68, 00131 Helsinki
Puhelin: 09 228 601 (vaihde)
kauppakamari@helsinki.chamber.fi
Ruotsalaiset ovat mestareita kaupallistamisessa. He osaavat paketoida innovaationsa houkutteleviksi ja helposti ymmärrettäviksi, skaalata ne nopeasti ja viestiä rohkeasti. Suomessa taas korostetaan usein teknistä osaamista ja laatua, mutta kaupallistaminen jää taka-alalle. Meillä on huipputeknologiaa, mutta emme aina osaa kertoa siitä maailmalle.
Toinen ero on kansainvälistymisen kulttuurissa. Ruotsalaiset yritykset tähtäävät globaaleille markkinoille jo varhaisessa vaiheessa. Heillä on uskallusta ja resursseja lähteä maailmalle. Vanha suurvaltaidentiteetti ehkä näkyy. Suomessa kansainvälistyminen nähdään usein riskinä, ei mahdollisuutena. Tarvitsemme enemmän rohkeutta ja tukea kansainväliseen kasvuun. Tässä myös yhteiskunnan kannustimilla, esimerkiksi houkuttelevalla verotuksella on roolinsa.
Johtajuus on myös tärkeä tekijä. Ruotsalaisissa yrityksissä johtajat ovat usein näkyviä, inspiroivia ja strategisesti suuntaa-antavia – eivät vain operatiivisen koneiston pyörittäjiä. Tämä ei liene sattumaa: Ruotsissa yrityskenttää ohjaa voimakkaasti yksityinen pääoma, jonka odotukset johtajuudelle ovat kunnianhimoisia.
Suomessa suuria omistajia ovat valtio ja eläkeyhtiöt, jotka ymmärrettävästi välttelevät riskejä. Tämä heijastunee myös siihen, millaisia odotuksia yritysjohdolle asetetaan – maltillisia, hallittuja, tasaisia. Johtaminen on meillä perinteisesti ollut vaatimattomampaa ja operatiivisempaa, vaikka esimerkiksi teollisuuden johtamiskäytännöt ovat tutkimuksen mukaan kansainvälisesti vertailukelpoisia (Etla).
Nyt on kuitenkin aika nostaa rimaa. Tarvitsemme johtajuutta, joka on visionääristä, osallistavaa ja kansainvälisesti suuntautunutta. Yritysten hallituksiin tarvitaan puolestaan kasvun kirittäjiä – ihmisiä, jotka uskaltavat asettaa kunnianhimoisia tavoitteita ja vaatia enemmän. Tarvitsemme myös pääomaa, joka uskaltaa ottaa riskiä.
Harppaus ei loppujen lopuksi ole suuri, sillä meillä on kaikki tarvittava: osaamista, teknologiaa, koulutusta ja luotettavuutta. Meillä on myös kasvava startup-ekosysteemi, vahva digiosaaminen ja kyky ratkaista globaaleja haasteita. Kun yhdistämme nämä rohkeuteen, kaupallistamisen taitoon ja kansainväliseen ajatteluun, mikään ei estä meitä pärjäämästä yhtä hyvin – tai jopa paremmin – kuin ruotsalaiset yritykset.
Kyse on loppujen lopuksi uskalluksesta ottaa ensimmäinen askel.
Pia Pakarinen
toimitusjohtaja
Helsingin seudun kauppakamari
X: Pia_Pakarinen
LinkedIn: Pia Pakarinen