Artikkelikuva

Uudistuksella haetaan apua yritysten tekijäpulaan

Maaliskuussa alkanut kuntakokeilu toi isoja muutoksia pääkaupunkiseudun työllisyyspalveluihin. Myös työnantaja-asiakkaille luvataan laajempia ja osuvampia palveluja. Maan työllisyyspalveluiden muutos on iso, kun työllisyyden kuntakokeiluksi kutsutun uudistuksen myötä yli puolet Suomen työttömistä työnhakijoista siirtyi valtion TE-toimistoista kuntien vastuulle.

Uudellamaalla kahden vuoden kokeiluun osallistuvat Helsinki, Espoo ja Porvoo. Mukana on myös kaksi kahden kunnan muodostamaa kokeilualuetta: Vantaa ja Kerava sekä Hanko ja Raasepori.

– Tavoitteena on parantaa niin työnhakija- kuin työnantaja-asiakkaiden palvelua yhdistämällä valtion ja kuntien resurssit sekä osaaminen, Uudenmaan TE-toimiston palvelujohtaja Minna Helenius sanoo. Entä mitä mieltä uudistuksesta on Helsingin kaupungin työvoimasta ja maahanmuutosta vastaavan yksikön päällikkö Ilkka Haahtela?

Yrityksillä on myös mahdollista saada tukea työttömän työnhakijan palkkaamiseen Espoo-lisän muodossa, Espoon kaupungin työllisyyspalvelujen päällikkö Hilla-Maaria Sipilä kertoo. Entä miten Vantaan kaupungin työllisyyspalveluiden johtaja Susanna Taipale-Vuorinen ottaa uudistuksen vastaan?

Porvoon kuntakokeilun hankepäällikkö Anne Wetterstrand on odottanut innolla uudistusta, jonka aloittaminen viivästyi koronatilanteen vuoksi.

Lue myös

Vastuullisuudesta versoo myös parempaa bisnestä

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä, muistuttaa vanha kansanviisaus. Se tuntuu olevan päivän sana myös yritysten vastuullisuusteoissa,...

Lausunto: Elinkeinopoliittiset tavoitteet maankäytölle (ELMA) -työstä

Helsingin seudun kauppakamari on 10.11.2021 antanut lausunnon Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osastolle Elinkeinopoliittiset tavoitteet maankäytölle (ELMA) -työstä.

Business Espoo –yrityspalveluverkoston EEPA-kilpailun Suomen finalistiksi

Eurooppalainen yrittäjyyden edistämispalkinto (EEPA) jaetaan vuosittain menestyksekkäimmille yritystoiminnan ja yrittäjyyden edistäjille. Palkinto jaetaan SME Assembly...