Marko Silen on Helsingin seudun kauppakamarin johtaja, neuvontapalvelut

Viikon kysymys: Kannattaako osakeyhtiössä tehdä osakassopimusta?

Viikon kysymyksessä juristimme ja muut asiantuntijamme vastaavat usein kysyttyihin kysymyksiin.

Lyhyt vastaus: Kannattaa.

Usein ajatellaan osakassopimuksen suojaavan yhtiön vähemmistöomistajia. Näin onkin mutta osakassopimus voi suojata myös enemmistöä tietyissä tilanteissa. Hyötyä on siis kummallekin taholle.

Jos yhtiössä ei ole osakassopimusta niin yli 50 % osakkeista omistava taho tai tahot päättävät useimmista tärkeistä asioista yhtiössä. Osakassopimuksella vähemmistö voi saada hallituspaikkoja ja päästä näin päättämään asioista yhtiön operatiiviseen toimielimeen eli hallitukseen. Osakassopimuksessa voidaan sopia myös päätöksistä liittyen yhtiön investointeihin, uusiin osakkaisiin, työskentelyvelvoitteisiin yhtiössä tai osakkeiden myymisiin. Erityisen tärkeä osakassopimus on niin sanotuissa tasapainoyhtiössä eli yhtiössä joka omistetaan 50/50. Jos tällaisessa yhtiössä ei ole osakassopimusta, vaativat kaikki päätökset yksimielisyyttä.

Enemmistöosakkeenomistajan kannalta osakassopimuksella on merkitystä esimerkiksi yrityskauppatilanteissa tai osakkaiden työskentelyssä yhtiössä. Usein ostaja haluaa ostaa koko yhtiön tai ainakin merkittävän osan siitä. Osakassopimuksessa voidaan sopia että enemmistön myydessä, on myös vähemmistöllä velvollisuus myydä osakkeensa samaan hintaan. Jos yhtiön toiminta perustuu osakkaiden aktiiviseen työskentelyyn yhtiössä, on kaikille omistajille merkitystä myös sillä mitä on sovittu osakkaiden työskentelystä yhtiön hyväksi.


Marko Silen
johtaja
Neuvontapalvelut
Helsingin seudun kauppakamari

Maksutonta neuvontaa jäsenillemme

Kauppakamarin jäsenille maksuttomassa neuvontapalvelussa juristimme ja muut asiantuntijamme vastaavat kysymyksiisi liittyen muun muassa verotukseen, taloushallintoon ja lakiasioihin.

Lähetä kysymyksesi

Voit lähettää kysymyksesi asiantuntijoillemme olipa kyseessä sitten henkilöstö- tai palkkakysymys, verotus- tai kirjanpitoasia >>, voit luottaa siihen, että asiantuntijatiimimme auttaa sinua eteenpäin.

Pohditko, onko yrityksesi jäsenemme?

Voit tarkistaa organisaatiosi jäsenyyden KauppakamariVerkostosta.

Lue myös

Viikon kysymys: osakkeenomistajana osakeyhtiössä, olenko velvollinen työskentelyyn?

Viikon kysymyksessä juristimme ja asiantuntijamme vastaavat usein kysyttyihin kysymyksiin.

Viikon kysymys: yhtiön toimitusjohtaja hallituksessa

Viikon kysymys tuo vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.

Viikon kysymys: Oikeus allekirjoittaa tilinpäätös asunto-osakeyhtiössä

Viikon kysymys tuo vastauksia yritysten usein kysyttyihin kysymyksiin.