Kauppakamarin Johtajaklubi

Kauppakamarin Johtajaklubista näköalaa, tietoa ja verkostoja

Keskon Lounais-Suomen aluejohtaja Lauri Inna liittyy kauppakamareiden Johtajaklubiin innostunein mielin. Hän uskoo saavansa verkoston kautta sparrausta ja kuulevansa näkemyksiä muun muassa käynnissä olevista muutostrendeistä.

Mielenkiintoa herättää jo etukäteen ajatusten ja näkökulmien vaihto, kun klubilaiset tulevat niin monilta elinkeinoelämän suunnilta. ”Kuplien puhkaisua”, kuten Lauri Inna hyvin toteaa.

Jatkuva oppiminen on itselleni tärkeää. Johtajaklubin korkeatasoinen ohjelma ja esiintyjät lupaavat mielenkiintoisia hetkiä.

Lauri Inna
Keskon Lounais-Suomen aluejohtaja Lauri Inna.
(kuva Jarno Lindholm)

Inna on aktiivinen vaikuttaja ja mukana monissa eri yhteisöissä ja toiminnoissa. Hän on Turun kauppakamarin hallituksessa ja on myös kauppavaliokunnan varapuheenjohtaja. Inna kuuluu muun muassa sekä Turun Kauppakorkeakoulun että Turun ammatti-instituutin tukisäätiöön sekä uusimpana Turun yliopiston neuvottelukuntaan, jossa hän toimii varapuheenjohtajana.

Työura kohti nykyisiä tehtäviä, Keskon aluejohtajaksi, on ollut mielenkiintoinen. Urapolulta löytyvät toimet kuntajohtajana ensin Punkalaitumella, sitten Hattulassa ja viimeksi Salossa. Inna on ollut mukana muun muassa Nokia-aikakauden jälkeisen Salon kaupungin kehitystyössä vuosina 2017–2020.

Hyvässä muistissa ovat myös investoinnit Lounavoiman perustamiseen liittyen, akkutehtaan saaminen Suomeen ja Tunnin juna -hankkeen aktiivinen eteenpäin vienti.

Näiden lisäksi uraan liittyvät myös viestintäpäällikön tehtävät Teollisuuden Voimassa sekä Puolustusvoimien eri tehtävät Kosovossa, Afganistanissa, Afrikassa ja Mikkelissä.

Noin vuosi kaupan alalla

Hallinnointi ja organisaatioiden johtaminen ovat tuttuja noin vuosi sitten kaupan alalle siirtyneelle Innalle. K-ryhmän alueellisessa johdossa Inna vastaa Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Ahvenanmaan päivittäistavarakaupasta.

– Kuntapuolella on ollut keskeistä mahdollistajan rooli. Nyt olen siirtynyt myös tekijän rooliin. Työn ja turvan rakentaminen on työssäni tärkeää. Johtajaklubin kautta toivon olevani uuden tiedon virrassa kiinni ja siellä, missä keskusteluja tästä hetkestä ja tulevaisuudesta käydään, sanoo Inna.

Johtajaklubi

Kauppakamarin johtajaklubi on ainutlaatuinen luottamusverkosto kaikenkokoisten organisaatioiden johtajille, päälliköille ja avainhenkilöille. Seuraava infotilaisuus klubista kiinnostuneille on tiistaina 27.4.

Lue lisää ja liity mukaan johtajaklubiin

 

Lue myös

Listasimme kansainvälisen rekrytoinnin palveluja Helsingin seudulla – työnantaja, ota lista talteen!

Onnistu kansainvälisten opiskelijoiden rekrytoinnissa -tapahtumassa esittelimme ratkaisuja rekrytointiin ja työyhteisöön integrointiin....

Päivitetty 29.2.2024: Ukrainan sodan vaikutukset yrityksiin

Olemme koonneet pakotteisiin liittyvää tietoa, tietolähteitä ja toimintaohjeita tähän artikkeliin. Venäjän aloitettua täysimittaisen hyökkäyssodan ja...

Kauppakamarin syyskausi käynnistyi

Uutuuskirjoja, koulutuksia, seminaareja – Kauppakamarin syyskausi starttasi Kauden avajaisten lämpimissä tunnelmissa perjantaina 26. elokuuta 2022.