Jukka Koivumäki on Helsingin seudun kauppakamarin veroasiantuntija.

Neuvontapalvelut: Rahat jäivät saamatta, mitä verotuksessa tulee huomioida

Koronapandemian jälkeen tuli Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Nämä tapahtumat aiheuttavat osalle yrityksistä ongelmia liiketoimintaan ja siten myös rahoitusongelmia. Sen seurauksena yritykset eivät pysty maksamaan laskujaan ostamistaan tavaroista tai palveluista, mikä aiheuttaa myyjälle luottotappioita.

Yrityksellä voi olla myös rahoituslainoja, joita se ei kykene maksamaan, mistä seuraa lainan myöntäjälle luottotappioita. Verotuksessa luottotappioiden hyväksymiseen vaikuttaa saamisen luonne sekä se, onko kyseessä velkasuhde riippumattomien osapuolten välillä vai onko kyse mahdollisesti konsernisuhteesta tai omistajan antamasta lainasta.

Myyntisaamisten luottotappio elinkeinoverotuksessa

Kirjanpitolain mukaan saamiset esitetään tilinpäätöksessä nimellisarvoonsa, mutta kuitenkin enintään todennäköiseen arvoonsa. Jos saaminen on niin epävarma, että on todennäköistä, ettei siitä saada suoritusta, tulee se kirjata luottotappioksi. Myyntisaamisen luottotappio on yrityksen tuloverotuksessa vähennyskelpoinen, kun se on kirjattu kirjanpitoon luottotappiona. Jos myynti on ollut arvonlisäveron alainen, luottotappion kirjauksella saadaan myynnistä tilitetty arvonlisävero takaisin. Luottotappiota kirjatessa on dokumentoitava peruste luottotappion tekemiseen eli miksi katsotaan, että luottotappion syntyminen on todennäköistä.

Muiden saamisten luottotappiot elinkeinoverotuksessa

Muiden kuin myyntisaamisten luottotappioiden vähentämiseen verotuksessa ei riitä luottotappion todennäköisyys. Muun saamisen luottotappio on vähennyskelpoinen verotuksessa vasta kun menetys on lopullinen. Lopullisuus edellyttää konkurssimenettelyssä vahvistettua jakoluetteloa tai konkurssioikeudenkäynnissä vahvistettua akordia tai muuta sopimusta, joka lopettaa konkurssikäsittelyn. Pesänhoitaja voi jo aikaisemmin ilmoittaa, ettei suoritusta saada. Saneerausmenettelyssä lopullisuus edellyttää vahvistettua maksusuunnitelmaa. Myös riippumattomien osapuolten välinen velan anteeksianto voi realisoida vähennyskelpoisen menetyksen.

Muiden saamisten menetykset ja arvonalentumiset eivät ole verotuksessa vähennyskelpoisia, jos velkasuhteen osapuolilla on toisiinsa nähden suora tai välillinen vähintään 10 %:n omistus.

Saamisen menetys tuloverolaissa

Tuloverolaissa ei ole säännöksiä, joiden mukaan saamisen menetys olisi vähennyskelpoista. Lähtökohtaisesti saamisten menetyksiä ei voi tuloverolain mukaisessa verotuksessa vähentää. Jos lainasaaminen liittyy tulonhankkimistoimintaan, voidaan lopullinen lainasaamisen menetys kuitenkin vähentää verotuksessa. Tuloverolain menetyksen lopullisuuden kriteeristä on parhaillaan vireillä oikeustapaus. KVL:n mukaan saneerausmenettelyssä vahvistettuun maksusuunnitelmaan liittyvä velkojen leikkaus ei ole vielä lopullinen arvonalennus. Ratkaisun mukaan tuloverolaissa on tiukemmat kriteerit lopulliselle menetykselle kuin elinkeinoverolaissa. Ratkaisusta on valitettu eikä KHO:n päätöstä ole vielä tullut.

Myyntisaamisen luottotappio hyväksytään vähennyskelpoiseksi myös tuloverolain mukaan toimivilla yrityksillä. Sen vähentäminen edellyttää, että kyseinen tulo on kirjattu suoriteperiaatteen mukaiseksi tuloksi ja myyntisaamiseksi.

Osakkeenomistajan antaman pääomalainsaamisen menetystä konkurssitilanteessa voidaan pitää osakkeen hankintamenoon luettavana lisäsijoituksena. Siten tuloverotuksessa vahvistettavan osakkeen luovutustappion määrä kasvaa menetetyn pääomalainasaamisen määrällä.


Jukka Koivumäki
veroasiantuntija
Neuvontapalvelut
Helsingin seudun kauppakamari

Maksutonta neuvontaa jäsenillemme

Kauppakamarin jäsenille maksuttomassa neuvontapalvelussa asiantuntijat ja lakimiehet vastaavat kysymyksiisi liittyen muun muassa verotukseen, taloushallintoon ja lakiasioihin. Voit lähettää kysymyksesi asiantuntijoillemme lomakkeen kautta.

Pohditko, onko yrityksesi jäsenemme?

Voit tarkistaa organisaatiosi jäsenyyden KauppakamariVerkostosta.

Lue myös

Arvioimme: pääkaupunkiseudulla lopetti viime vuonna ennätysmäärä yrityksiä

Suomessa lopetti arviolta 31 000 yritystä viime vuonna. Pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) lopettaneita yrityksiä...

Viikon kysymys: Missä tilanteissa työsopimus voi raueta ja mitä se käytännössä tarkoittaa?

Vastaus: Työsopimuksen raukeaminen tarkoittaa, että työsopimus katsotaan päättyneeksi ilman nimenomaista päättämistoimea...

Kannanotto: Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitelma MAL 2023 -luonnos

Helsingin seudun kauppakamarin kannanottona esitetään seuraavaa: Yleistä MAL 2023 on strateginen...