Artikkelikuva

Suomeen uudestaan – ulkomaalaisen tutkijan tarina

Italialainen tutkija Adriano Mazziotta asuu Suomessa jo toista kertaa. Hän kertoo, millaista oli muuttaa uudelleen Suomeen ja miten tutkijana työskentely täällä eroaa muista maista.

Adriano asui ensimmäisen kerran Suomessa suorittaessaan tohtorin tutkintoaan Jyväskylässä vuosina 2011–2015.

Tämän jälkeen hän on asunut Tanskassa ja Ruotsissa, kunnes sai työtarjouksen Suomesta Luonnonvarakeskuksesta.

– Päätin muuttaa takaisin Suomeen ennen kaikkea kiinnostavan työpaikan vuoksi, mutta päätökseen vaikuttivat myös positiiviset kokemukseni Suomessa asumisesta.

Adrianon mielestä Suomen parhaita puolia ovat turvallisuus ja yleinen luottamuksen kulttuuri. Sen sijaan suuria haasteita hän ei ole Suomessa kohdannut – kylmyys ja pimeys ovat toki haastavia, mutta nekään eivät ole olleet isoja ongelmia.

Relokaatiopalvelut tärkeä apu Suomeen muutossa

Relokaatiopalvelut vaikuttivat Adrianon päätökseen muuttaa Suomeen, sillä hän tiesi, kuinka vaikeaa on muuttaa uuteen maahan ilman apua.

– Erityisesti Ruotsiin muuttaminen oli todella vaikeaa, sillä en saanut relokaatioapua. Niinpä tieto FRS:n palveluista oli yksi syy siihen, miksi päätin ottaa tämän työn vastaan.

Lue koko tarina tutkija Adriano Mazziottasta

 

 

Työnantajainfo ulkomaalaisen työntekijän rekrytoimisesta auttoi työnantajia matkalla kansainvälisyyteen

Lue myös

Kysymyksiä ja vastauksia koronasta ja ulkomaalaisen työntekijän kausityöstä

Tämä on aiheuttanut työnantajille erilaisia ongelmatilanteita liittyen kausityöntekijöiden oleskelulupiin, työntekijöiden kanssa tehtyihin työsopimuksiin sekä tarvittavaan...

Usein kysytyt kysymykset koronaviruksen vaikutuksista työntekijän rajanylitysliikenteeseen – päivitetty 11.5.

Millaisia dokumentteja työntekijöiltä kysytään rajalla, jotka välttämättömässä työmatkaliikenteessä voivat ylittää rajan?...

Ohjeistus rajanylitykseen poikkeusolojen aikana 14.5.2020 alkaen

Valtioneuvoston 7.5.2020 tekemän päätöksen mukainen Rajavartiolaitoksen ohjeistus rajaliikenteeseen Valtioneuvosto päätti 7.5.2020 sisärajavalvonnan jatkamisesta ja rajanylitysliikenteen...