Helsingin toimisto
Käyntiosoite: Kalevankatu 12, 00100 Helsinki
Postiosoite: PL 68, 00131 Helsinki
Puhelin: 09 228 601 (vaihde)
kauppakamari@helsinki.chamber.fi
Lähtökohtaisesti työnantaja määrää myös siirretyn loman ajankohdasta. Työkyvyttömyyden perusteella siirretty kesäloma on annettava lomakaudella eli 30.9. mennessä. Jos loman antaminen lomakaudella ei ole mahdollista työkyvyttömyyden jatkuessa, loma on annettava lomakautta seuraavan kalenterivuoden lomakauden aikana, viimeistään kuitenkin kyseisen kalenterivuoden päättymiseen mennessä.
Loman siirtämiselle varatun ajan jälkeen työkyvyttömyyden jatkumisen vuoksi saamatta jäänyt loma on korvattava lomakorvauksella.
Siirrettyjen lomapäivien ajankohdasta voidaan tietenkin myös sopia työntekijän kanssa. Tällöin 12 päivän yhdenjaksoinen loma on pidettävä seuraavan lomakauden alkuun mennessä (30.4.). Sen ylimenevä osa lomasta voidaan sopia pidettäväksi seuraavan lomakauden loppuun mennessä (30.9.). Tämän jälkeenkin loman ajankohdasta voidaan sopia loman siirtämiselle varatun ajan eli lomakautta seuraavan kalenterivuoden loppuun saakka.
Työnantajan on ilmoitettava siirretyn loman ajankohta kahta viikkoa tai, jos tämä ei ole mahdollista, viimeistään viikkoa ennen loman alkamista, jollei työntekijän kanssa toisin sovita.
Kirsi Parnila
johtava juristi
Neuvontapalvelut
Helsingin seudun kauppakamari
Kauppakamarin jäsenille maksuttomassa neuvontapalvelussa juristimme ja muut asiantuntijamme vastaavat kysymyksiisi liittyen muun muassa verotukseen, taloushallintoon, työsuhde- ja lakiasioihin. Voit tarkastaa organisaatiosi jäsenyyden KauppakamariVerkosta
Tutustu myös KauppakamariKaupan verkkopalvelussa oleviin teoksiin ja koulutuksiin