8.9.2022 I Vastuullisuus Espoon syysseminaarissa katsottiin jo energiakriisin jälkeiseen aikaan Energian hinta hirvittää ja etenkin tuleva talvi vaatii kaikilta venymistä. Sen jälkeen kuitenkin helpottaa ja vetytalouden nousun myötä tuleva vuosikymmen näyttää Suomelle suorastaan valoisalta. Siinä viestiä, jota saatiin Leppävaaran Rotaryklubin, Helsingin seudun kauppakamarin, Metropolian ja Espoon kaupungin perinteisessä syysseminaarissa.
2.9.2022 I Osaaminen ja työelämä Budjettiriihen linjaukset unohtavat Uudenmaan Hallituksen budjettiriihen linjaukset ohittavat koko maan talousveturina toimivan Uudenmaan tarpeet. Erityisesti hallituksen toimet osaavan työvoiman saatavuuden helpottamiseksi jäävät torsoiksi. Kauppakamari on huolissaan siitä, että korkeakoulujen aloituspaikkojen osalta Uusimaa jää yhä huomiotta, eivätkä toimet kansainvälisten osaajien työllistymiseksi ole riittäviä.
2.9.2022 I Työsuhdeasiat Työelämän syrjintäkiellot ja työntekijöiden tasapuolinen kohtelu Jokaisen työnantajan on muistettava toiminnassaan työsopimuslain, yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain velvollisuudet toimia tasapuolisesti ja kohdella työntekijöitä syrjimättömästi.
1.9.2022 I Viikon kysymys Viikon kysymys: yhteistoimintalain mukaiset muutosneuvottelut Viikon kysymys tuo vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.
1.9.2022 I Tiedote Kauppakamarikysely: Yritykset huolissaan Helsingin ydinkeskustan tulevaisuudesta Helsingin seudun yritykset kokevat kotikuntansa sijainnin yritystoiminnan kannalta houkuttelevaksi. Alueen saavutettavuutta arvioidaan yrityksissä erityisesti liikenneyhteyksien ja logistiikan kannalta melko hyväksi. Ydinkeskustan elinvoima nousee yrityksissä yhteiseksi huolenaiheeksi.
1.9.2022 I Liikenne Ilmailun ekosysteemit tarvitsevat uusia innovaatioita Ilmailusektorilla muutosten merkit ovat olleet nähtävissä jo ennen koronapandemiaa ja Ukrainan sotaa. Ala muuttuu nopeasti, ja kriisit ovat vain vauhdittaneet kehitystä.
31.8.2022 I Vaikuttamistyö Kauppakamarilehti: Vastuullisuus yritysten liiketoiminnan ytimessä Kauppakamarilehti on vastuullisuuden ytimessä. Rakentaminen on toimiala, jossa ympäristövastuullisuus on noussut vauhdilla alan toimijoiden agendalle. Ympäristöasioista on tehty myös menestyvää liiketoimintaa, josta hyvänä esimerkkinä ovat muun muassa biopolttoaineet.
29.8.2022 I Tapahtumat Kauppakamarin syyskausi käynnistyi Uutuuskirjoja, koulutuksia, seminaareja – Kauppakamarin syyskausi starttasi Kauden avajaisten lämpimissä tunnelmissa perjantaina 26. elokuuta 2022.
25.8.2022 I Viikon kysymys Viikon kysymys: messut ja alv-rekisteri Viikon kysymys tuo vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.
25.8.2022 I Kauppakamarilaiset äänessä Rumuus on pienin murhe roskista Suomen luonnon päivänä (27.8.) kiinnitämme tänä vuonna erityistä huomiota roskaamiseen ja Itämereen.