Rahtilaiva merellä.

Kauppakamariryhmän kansainvälistymisviikko toi maailman yritysten lähelle

Kauppakamarien ensimmäistä kertaa 4.10.–8.10.2021 järjestetty kansainvälistymisviikko oli menestys: yli 500 osallistujaa oli kuulemassa kansainvälistymisen asiantuntijoita tärkeiltä markkinoilta ympäri maailman. Tarjolla oli katsauksia niin läheltä kuin kauempaa; Virosta, Puolasta ja Saksasta Arabiemiraatteihin, Latinalaiseen Amerikkaan ja Yhdysvaltoihin.

Suomalaisten yritysten uusien markkinoiden valloitusta ja kasvua tuettiin kansainvälistymisviikolla laajalla valikoimalla informatiivisia tilaisuuksia, joita kauppakamarit järjestivät ympäri Suomea. Myös Helsingin seudun kauppakamari ja Enterprise Europe Network olivat omalta osaltaan tuomassa uutta tietoa ja vahvistamassa osaamista suomalaisissa yrityksissä. Kansainvälistymisen teemat painottuivat vientiin ja eri maiden markkinamahdollisuuksiin, myös rahoitus ja kv-rekrytoinnit olivat tärkeässä roolissa. Tutustu kauppakamareiden kansainvälistymispalveluihin.

Lähimaat sisämarkkinoilla kiinnostavat, vaikka kaukomailla ollaankin läsnä

Suomalaisia yrityksiä kiinnostavat kansainvälistymisessä läheltä löytyvät Euroopan Unionin sisämarkkinoiden maat. Kulttuurieroja löytyy läheltäkin, ja niitä käytiinkin läpi useassa tapahtumassa. Niinkin suomalaisille läheisestä maasta kuin Virosta löytyy neuvotteluihin ja liiketoiminta-ajatteluun liittyviä eroja. Viro on myös dynaaminen ja moderni maa, erityisesti digitaalisuutensa kautta. Tämä taas on hurja kontrasti Saksaan nähden, joka on digitaalisuudessaan paljon konservatiivisempi: käteinen on edelleen suosituimpia maksamisen muotoja ja useissa liike-elämän tilanteissa kynä ja paperi ovat digitaalisia versioitaan yleisempiä.

Erityisesti suuret yritykset ovat kuitenkin läsnä myös kauempana Euroopasta. Esimerkiksi Brasiliassa, maailman kahdeksanneksi suurimassa taloudessa, suomalaiset toimivat erityisesti esimerkiksi metsäteollisuudessa. Yleisesti Latinalainen Amerikka kiinnostaa koulutetun väestönsä ja luonnonrikkauksiensa vuoksi.


Lue lisää:


Suomalaiset yritykset ovat
kiinnostuneista kansainvälisestä kaupasta

Kauppakamarit ovat yritysten edunvalvojina mukana vientiä edistämässä myös jatkossa,
esimerkiksi

 

Lue lisää Helsingin seudun kauppakamarin kansainvälistymispalveluista

Lue myös

Supply Chain Resilience on yritysten kansainvälinen verkostoitumisalusta ja kanava toimitusketjujen häiriöiden raportoimiseen

Supply Chain Resilience -alusta auttaa yrityksiä säilyttämään, korvaamaan tai uudelleenjärjestelemään olemassa...

Kannanotto: Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitelma MAL 2023 -luonnos

Helsingin seudun kauppakamarin kannanottona esitetään seuraavaa: Yleistä MAL 2023 on strateginen...

Lausunto: Elinkeinopoliittiset tavoitteet maankäytölle (ELMA) -työstä

Helsingin seudun kauppakamari on 10.11.2021 antanut lausunnon Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osastolle Elinkeinopoliittiset tavoitteet maankäytölle (ELMA) -työstä.