13.7.2020 Muu yritysoikeus Tratta eli julkisuusuhkainen maksukehoitus Tratta on perintälakiin perustuva julkisuusuhkainen maksukehoitus, jolla velallista kehoitetaan maksamaan erääntynyt saatava korkoineen ja kuluineen annetussa määräajassa (7 pv.).
9.7.2020 Muu yritysoikeus Kuluttajamarkkinointi kilpailujen ja arpajaisten avulla Useat kuluttajille markkinoivat yritykset järjestävät erilaisia kilpailuja, joissa voi vastikkeetta saada erilaisia voittoja. Kuluttajansuojalaki määrää tällaisten markkinointiarpajaisten ehdoista hyvin lyhyesti ja ylimalkaisesti.
6.7.2020 Muu yritysoikeus Miten tunnistan huijauslaskun? Laskujen määrä lisääntyy yleensä kesälomien aikaan, jolloin yrityksissä on vähemmän vakituista henkilökuntaa. Vaikka huijauslaskuja ei maksettaisi, aiheuttavat ne ylimääräistä työtä ja vaivaa organisaatiossa. Siksi on tärkeää, että laskut osataan tunnistaa ja niiden käsittelyssä on tietyt toimintatavat.
18.6.2020 Työsuhdeasiat Palkan maksaminen työsopimuslain mukaan Palkan maksamista koskevat määräykset löytyvät työsopimuslain toisesta luvusta. Jollei palkanmaksupäivästä sovita toisin, palkka on maksettava palkanmaksukauden (esimerkiksi kuukausi) viimeisenä päivänä.
16.6.2020 Kansainväliset asiat ja vienti Sivuliike vai tytäryhtiö ulkomaille? Kansainvälistymistä suunnittelevalla yritykselle tulee etabloitumisen alkuvaiheessa ratkaistavaksi millä yritysmuodolla toiminta aloitetaan. Vaihtoehtoja on lähtökohtaisesti kaksi; joko epäitsenäinen sivuliike tai tytäryhtiö kohdemaan lainsäädännön mukaisesti. Jokaisen maan verottaja verottaa maassansa tapahtuvan toiminnan lähes joka tapauksessa. Verovelvollisuus syntyy, kun toimintaa harjoitetaan kohdemaassa olevan toimipaikan kautta, vaikkei mitään yhtiömuotoa käyttäisikään.
9.6.2020 Muu yritysoikeus Työnantajavelvoitteet konkurssissa Työnantajan konkurssi on työsopimuslaissa erikseen säädetty irtisanomisperuste. Konkurssitilanteessa sekä konkurssipesä että työntekijä voivat irtisanoa työsopimuksen 14 päivän irtisanomisaikaa noudattaen.
1.6.2020 Muu yritysoikeus Kolme kysymystä yrityssaneerauksesta Mitä yritykseni saamisille tapahtuu kun asiakas ilmoittaa hakeutuvansa saneeraukseen?
25.5.2020 Verotus Maksettuja arvonlisäveroja takaisin lainaksi Yritys voi hakea takaisin maksamiaan arvonlisäveroja Verohallinnolta. Näitä maksettuja arvonlisäveroja ei saa anteeksi vaan ne lainataan ja lainasta peritään 3 %:n korko.
12.5.2020 Verotus Irtaimen käyttöomaisuuden tuplapoistot Koneista, kalustosta ja muusta aktivoidusta irtaimesta käyttöomaisuudesta voidaan tehdä verotuksessa vuosittain maksimissaan 25 %:n poisto menojäännöksestä.
12.5.2020 Muu yritysoikeus Voiko yritys kerätä rahaa? Varsinkin koronapandemian aikana on tullut esille kysymyksiä siitä, voiko yritys kerätä yleisöltä vastikkeetta rahaa ja luovuttaa sitä suoraan tai esimerkiksi tuotteiden tai lahjakorttien muodossa kolmansille tahoille.