28.6.2019 Kaavoitus ja rakentaminen Vastaa ympäristöministeriön kyselyyn kuntien maapolitiikasta Maankäyttö- ja rakennuslakia uudistetaan nelivuotisessa ympäristöministeriön hankkeessa. Uudistusta varten kerätään tietoa nykylain toimivuudesta ja tulevaisuuden tarpeista.
23.5.2019 Kaavoitus ja rakentaminen Kengurunloikka infrainvestoinneissa Hallitusneuvotteluista tihkuneiden tietojen mukaan Säätytalolla oltaisiin edistämässä ainakin kolmea uutta nopeaa junarataa sekä rakentamassa ja korjaamassa väyliä sadoilla miljoonilla euroilla.
13.5.2019 Kaavoitus ja rakentaminen Yritys – anna palautetta Väylävirastolle liikenteen korjaus- ja parannuskohteista Väylävirasto ja ELY-keskukset keräävät perusväylänpidon rahoituksen tulevaa kohdentamista ja 12-vuotista liikennesuunnitelmaa varten tietoa yrityksiltä merkittävistä korjaus- ja parannuskohteista.
29.4.2019 Kaavoitus ja rakentaminen Helsingin seudun elinkeinoelämälle tärkeät hallitusohjelmatavoitteet Mitä paremmin Suomen ainoa metropolialue pärjää suhteessa muiden maiden metropoleihin, sitä paremmin koko Suomi ja sen yritykset menestyvät. Helsingin seutu on maan suurin kansainvälisen yritystoiminnan keskittymä, jossa tuotetaan 37 % Suomen bruttokansantuotteesta ja siellä sijaitsee 32 % maan työpaikoista.
8.4.2019 Kaavoitus ja rakentaminen Luoteis-Uudellamaalla on nyt positiivista pöhinää Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikön hallituksen puheenjohtajalla, elektroniikan sopimusvalmistaja Dicron toimitusjohtajalla Jari Eirolla on hymy herkässä.
4.4.2019 Kaavoitus ja rakentaminen Lisää sujuvuutta asuntojen tuotantoon Asuntorakentaminen pysyy Helsingin seudun väestönkasvun tahdissa, jos kaavoitusta yksinkertaistetaan ja täydennysrakentamista edistetään, sanoo SATOn toimitusjohtaja Saku Sipola.
3.4.2019 Kaavoitus ja rakentaminen Helsingin liikennehankkeiden suunnittelussa tarvitaan malttia Helsingin keskusta-alueella on lähivuosina käynnistymässä lukuisia liikennehankkeita, jotka muokkaavat liikkumista ja logistiikkaa sekä rajoittavat etenkin autoilua.
29.3.2019 Kaavoitus ja rakentaminen PK-yritykset haluavat kasvaa ja investoida – kaavoitukseen ja luvitukseen tarvitaan sujuvoittamista PK-yrityksillä on kasvuhaluja, mutta kaavoituksen ja rakennuslupien sujuvoittamista kaivataan. Viranomaislupiin liittyvä byrokratia on viivästyttänyt investointeja lähes kahdeksalla prosentilla PK-yrityksistä viime ja tämän vuoden aikana, selviää kauppakamarien PK-hallitusbarometrista.
18.3.2019 Kaavoitus ja rakentaminen Suomi tarvitsee liikenteelle uuden kokonaisvaltaisen rahoitusmallin Helsingin seudun kauppakamari esittää, että tieliikenteen verotuksessa on siirryttävä auton omistamisen verotuksesta sen käytön verottamiseen. Käyttömaksuihin tulee luoda valtakunnallinen ratkaisu, joka ei heikennä yksittäisen alueen kilpailukykyä.
11.3.2019 Kaavoitus ja rakentaminen Suomen kilpailukyvyn parantaminen edellyttää panostuksia liikenneverkkoon Jotta menestymme globaalissa kilpailussa, on Suomen maantieteellisestä sijainnista aiheutuvaa kilpailukykyhaittaa kompensoitava liikennejärjestelmän pitkäjänteisellä kehittämisellä.