Pasilan maisemaa, ratapihaa ja taloja sekä masto, Tuija Toivola Haaga-Heliasta.

Pasilasta kaupan ja tapahtumien urbaani keskus ja kokeilualusta

Pasila on tällä hetkellä yksi Helsingin nopeimmin kasvavista alueista. Tänne rakentuu paljon uusia asuintoja, ja uutta liiketilaa. Vanhaa Pasilaa puretaan pois, ja uudistetaan paremmin tämän päivän asiakkaita, asukkaita ja yrityksiä palvelevaksi.

Korona on haastanut kaupan alan ja synnyttänyt mahdollisuuksia uudenlaisille fyysistä ja verkkokauppaa yhdistäville bisnesmalleille. Näistä lähtökohdista nousee esille kysymyksiä kuten, millainen on tulevaisuuden kuluttaja, miten hän haluaa viettää aikaansa ja mitkä trendit ohjaavat ostokäyttäytymistä?

Käynnistimme vuonna 2020 yhdessä alueen yritysten kanssa kolmivuotisen yhteistyöhankkeen, PasilaHUBin. Tavoitteena on ideoida ja kokeilla kaupan ja tapahtuma-alan toimijoiden kanssa yhdessä kymmentä uutta konseptia, jotka uudistavat kuluttajaliiketoimintaa ja ovat hyödynnettävissä laajemminkin Helsingin alueella.

Innovaatio- ja kehittämistyöhön otetaan mukaan opiskelijoita, jotka oppivat palvelumuotoilun keinoin ja innovaatiomenetelmiä hyödyntäen aidoissa kehittämistehtävissä. Haaga-Helia ammattikorkeakoulun suurin kampus sijaitsee Pasilassa. Haluamme olla mukana kehittämissä Pasilaa, ja luomassa toimijoiden välistä yhteistyötä ja kokeilukulttuuria.

Käytännössä olemme tehneet tähän mennessä neljä kokeilua, ja uusia on valmistelussa. Ensimmäisessä kokeilussa robottilähetti vei ruoka-annoksia Triplasta Sokos Hotel Triplan asukkaille.

Kiertotalous on noussut yhdeksi tärkeäksi teemaksi, ja siihen liittyvä kestävän kuluttamisen tapahtuma Re-Mall Pop-up järjestettiin Triplassa. Lähituotantoa on testattu ja kehitetty Triplan katolla olevassa kasvihuoneessa. Kauppakeskuksen ravintolat ja kaupat ovat saaneet käyttöönsä tuoreita yrttejä, ituja ja vihanneksia.

Pasila Podcast- sarjassa tuomme esille Pasilan kehittämisen eri näkökulmia ja rakennamme yhteisöllisyyttä uudenlaisen viestintäkanavan kautta.

Olemme tuomassa yrityksille syksyn aikana tuoretta tietoa siitä, millä perusteella nuoret valitsevat työpaikkansa, ja miten työnantajat voisivat tehdä työpaikoista nuorille houkuttelevampia.

Työvoimapula on palvelualoilla suuri, ja parhaista tekijöistä on kova kilpailu. Työn alla on myös kokeilu missä Pasilan palveluja pyritään saamaan paremmin asukkaiden ja kävijöiden tietoisuuteen. Tässä vain muutamia esimerkkejä.

Jos haluat mukaan kokeilemaan uusia konsepteja tai ideoimaan uusia kokeiluja, ole meihin yhteydessä!

Tuija Toivola
kehityspäällikkö
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

tuija.toivola@haaga-helia.fi


Mikä on PasilaHUB-hanke?

Kaupan ala on murroksessa, ja kuluttajakäyttäytyminen muuttuu. Kaupunkien keskustat kuihtuvat ja verkkokauppa valtaa alaa. PasilaHUB vastaa yritysten ja kuluttajien tarpeeseen uudenlaisista ratkaisuista. 

Rahoittajina hankkeessa ovat Helsingin kaupungin innovaatiorahasto ja Helsingin seudun kauppakamari.


Pasila Podcast -sarjassa tuodaan esille Pasilan kehittämisen eri näkökulmia ja siellä rakennetaan yhteisöllisyyttä uudenlaisen viestintäkanavan kautta. Kuuntele kanavaa Spotifystä.

PasilaHUB-hanke on esillä Pasila Podcast -sarjassa Spotityssä. Viivi Koski & Jenni Könttä.

Lue myös

Viikon kysymys: Mihin voin ilmoittaa kaupanesteistä?

Viikon kysymyksessä juristimme ja asiantuntijamme vastaavat usein kysyttyihin kysymyksiin.

Lausunto: Ympäristöministeriön ehdotus hallituksen esitykseksi kaavoitus- ja rakentamislaiksi

Huomioita alueidenkäytön kokonaisuudesta Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain uudistus on yksi tämän...

Lausunto: Elinkeinopoliittiset tavoitteet maankäytölle (ELMA) -työstä

Helsingin seudun kauppakamari on 10.11.2021 antanut lausunnon Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osastolle Elinkeinopoliittiset tavoitteet maankäytölle (ELMA) -työstä.