Helsingin seudun kauppakamarin juristit keskustelemassa.

Poliittiset lakot – ohje työnantajalle

Hallituksen kaavailemat työmarkkinauudistukset etenevät ja työrauhaa koskeva hallituksen esitys pyritään saamaan valmiiksi jo syksyn aikana. Lakimuutoksella halutaan puuttua poliittisiin lakkoihin ja tukityötaisteluihin. Muutossuunnitelmat saattavat aiheuttaa poliittisia lakkoja ja muita vastatoimia, joten nyt on hyvä hetki kerrata peruspelisäännöt poliittisista lakoista ja niihin liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista.

Poliittisella lakolla tarkoitetaan tilannetta, jossa työntekijä on poissa työstä osallistuakseen mielenilmaisuun tai vastaavaan tapahtumaan, jossa vastustetaan poliittisten päättäjien, hallituksen tai eduskunnan, suunnittelemia muutoksia lainsäädäntöön. Poliittiset lakot ovat laillisia, jollei niihin samalla liity työehtosopimukseen kohdistuvia vaatimuksia.

Työntekijä voi siten laillisesti jättää tulematta työhön tai poistua työpaikalta kesken työpäivän osallistuakseen poliittiseen lakkoon.

Työntekijän on kuitenkin ilmoitettava poissaolostaan työnantajalle työpaikan ohjeiden mukaisesti kuten muissakin poissaolotilanteissa (esimerkiksi sairauspoissaolo- tai lapsen sairaustilanteessa).

Poissaolo on palkaton eikä poissaoloa katsota työhön rinnastettavaksi poissaoloksi vuosiloman ansainnassa.

Poliittiseen lakkoon osallistuminen ei ole varoitus- tai irtisanomisperuste.

Jos töiden teettäminen työhaluisille työntekijöille estyy lakkoon osallistuvien poissaolon vuoksi, on kyseisille työntekijöille maksettava palkka esteen ajalta.

Jos työntekijä osallistuu poliittiseen lakkoon muun poissaolon, esimerkiksi vuosiloman tai sairauspoissaolon, aikana, noudatetaan aikaprioriteettiperiaatetta, jollei työehtosopimuksessa muuta määrätä. Poissaolon ja palkanmaksun perusteena pidetään tällöin sitä poissaolon syytä, joka on alkanut ensin.



Helsingin seudun kauppakamarin neuvontatiimi
Ihmiset neuvojen takana

Sama ohje on julkaistu myös kategoriassa Neuvontapalvelut.

Lue myös

Neuvontapalvelut: Työntekijän sivutoimet – saako työntekijä tehdä sivutöitä?

Työntekijän sivutoimi voi hyödyttää myös työnantajaa tai toisaalta siitä voi olla haittaa työnantajalle. Sivutoimi voi...

Toimitusjohtajalta: Poliittiset lakot ovat lisänneet epävarmuutta Helsingin seudun yrityksissä

Vaikka poliittiset lakot ovat kohdistuneet Suomessa voimakkaimmin teollisuuteen ja logistiikan alaan,...

Lausunto: Luonnos Helsingin asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelmaksi 2024 (AM-ohjelma)

Helsingin kaupunginkanslia on pyytänyt kauppakamarin lausuntoa luonnoksesta Helsingin asumisen ja siihen...