Artikkelikuva

Vantaan ratikka on tärkeä investointi

Vantaan kaupunki valmistelee yleiskaavaa, jossa varaudutaan noin 110 000 uuteen asukkaaseen ja 80 000 uuteen työpaikkaan vuoteen 2050 mennessä. Kaupungin kasvu ohjataan ensisijaisesti jo olemassa olevaan kaupunkirakenteeseen. Lisäksi uuteen kaavaan ehdotetaan myös yhtä uutta merkittävää kehityskäytävää – Vantaan ensimmäistä raitiotielinjaa Mellunmäestä lentoasemalle.

Pääkaupunkiseudun kasvun ennustetaan jatkuvan voimakkaana seuraavinakin vuosikymmeninä, mikä asettaa suuria haasteita maankäytön suunnittelulle ja liikenteelle. Seudulla on jo nyt jatkuva pula kohtuuhintaisista asunnoista, mikä rajoittaa työvoiman liikkuvuutta. Kauppakamari pitää tärkeänä, että uudella yleiskaavalla mahdollistetaan riittävä asuntotuotanto ja että Vantaa toteuttaa oman osuutensa tarvittavasta asuntotuotannosta.

Yleiskaavaluonnoksen mukaan Vantaan tuleva rakentaminen nojautuisi paljolti raideyhteyksien – erityisesti Vantaan ratikan –  varrella sijaitseviin alueisiin. Näiden alueiden rakentuminen edellyttää Vantaalta vahvaa sitoutumista uusien asemien ja ratikan toteuttamiseen.

”Kauppakamari pitää uutta raitiotietä hyvänä kehittämislinjauksena. Vaikka kysymyksessä on kallis, tämän hetken arvion mukaan lähes 400 miljoonan euron investointi, ovat siitä saatavat hyödyt niin ikään merkittävät. Hankkeeseen sisältyy laaja maankäytön kehittämispotentiaali, joka tulee käyttää täysimääräisesti. Vantaan ratikka mahdollistaisi sekä uusien alueiden rakentamisen että Itä-Vantaan nykyisen kaupunki- ja palvelurakenteen kohentamisen. Uusi kiinteä joukkoliikennekäytävä olisi houkutteleva sijoitus- ja sijaintikohde yrityksille mahdollistaen laajamittaisen asuntojen rakentamisen ja palvelujen kehittämisen”, toteaa johtaja Markku Lahtinen Helsingin seudun kauppakamarista.

Investointia harkittaessa on lisäksi otettava huomioon, että pääkaupunkiseudun voimakas kasvu edellyttää merkittäviä satsauksia erityisesti joukkoliikenteeseen. Vantaan ratikka vastaisi myös tähän tarpeeseen täydentämällä seudullista raideliikennejärjestelmää ja parantamalla poikittaisia joukkoliikenneyhteyksiä Itä-Vantaan, Tikkurilan ja lentokentän välillä.

Lue myös

Lausunto: Luonnos valtion väyläverkoston investointiohjelmaksi vuosille 2025–2032

Väylävirasto on pyytänyt Helsingin seudun kauppakamarin lausuntoa luonnoksesta valtion väyläverkon investointiohjelmaksi vuosille 2025–2032.

Vantaan ratikka tuo palveluihin ison kasvusysäyksen – Alueelta juttu Kauppakamarilehti 3/2023

Vantaan pikaraitiotie otti toukokuussa ison askeleen eteenpäin, kun kaupunginvaltuusto vahvisti Mellunmäestä...

Kannanotto: Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitelma MAL 2023 -luonnos

Helsingin seudun kauppakamarin kannanottona esitetään seuraavaa: Yleistä MAL 2023 on strateginen...