Helsingin toimisto
Käyntiosoite: Kalevankatu 12, 00100 Helsinki
Postiosoite: PL 68, 00131 Helsinki
Puhelin: 09 228 601 (vaihde)
kauppakamari@helsinki.chamber.fi
Ukrainan sota on jälleen kerran tuonut esille informaatiovaikuttamisen keskeisyyden sodankäynnin osana. Taitava sanan miekka uppoaa syvälle mieleemme, jolloin sillä voidaan vaikuttaa ihmisten ajattelun suuntaan kognitiivisella tasolla ihmisten oman maailmankuvan ymmärtämisen kautta. Vaikuttavan tahon tavoitteena on siis muuttaa ajattelumme rakenteita, eli miten ajattelemme, sen lisäksi mitä ajattelemme.
Syys-talven aikana olemme lukeneet mediasta Venäjän tiedusteluoperaattorien, agenttien ja syvälle yhteiskunnan rakenteisiin soluttautuneiden Venäjän vakoojien pidätyksistä. Yleensä pidätykset ovat liittyneet salassa pidettävän tiedon laittomaan hankintaan ja jakamiseen. Tieto on hankittu uskottavilla valeidentiteeteillä, ryhmäjäsenyyksiä hankkimalla ja luottamussuhteita rakentamalla, eli vaikuttamalla suunnitelmallisesti maalitettuihin kohdehenkilöihin kognitiivisella tasolla. Uutiset ovat hätkähdyttäviä virkakoneiston turvallisuuteen tottuneille pohjoismaalaisille, joille sota ja siihen liittyvän operatiivisen toiminnan konkretia on aina ollut lähinnä viihdettä tarkkaan rytmitetyn arjen palkintona sohvan kainalossa tai elokuvateatterin penkissä.
Kun luemme uutisia paljastuneista Venäjän toimijoista osana normaalia yhteiskuntaa, näemme sen oman ”maailmamme” eli minäkäsityksemme kautta. Tämä pakottaa myös tarkastelemaan omaa arkeamme tuon uhan kautta. Ajattelun prosessien näkökulmasta tuo alun perin maailmankuvassamme vain elokuviin liitetty aihe, ohjaa meitä nyt tunnistamaan vastaavia uhkia omasta todellisuudestamme ja ehkä jopa rakentamaan resilienssiä niitä vastaan.
Tällä kognitiivisen vaikuttamisen kirjoon kuuluvalla menetelmällä on tutkijoiden antama, varsin kuvaava nimikin: kognitiivinen sodankäynti. Sen suurmaa on Kiina, joka käyttää menetelmää aseenaan etenkin verkon palveluissa. Voisi siis sano, että me kaikki olemme kohteita sodassa, jossa vaikuttaminen on tappamista tehokkaampaa.
Jokaisen käsitys itsestään on luonnollisesti uniikki, mutta meillä on myös yhteisiä, universaaleja arvoja kuten moraaliarvoiksi kutsutut käsitykset huolenpidosta, reiluudesta, uskollisuudesta, auktoriteettien kunnioituksesta, mielen puhtaudesta tai vapaudesta.
Universaalin luonteensa vuoksi, edellä mainitut arvot ovat hyviä työkaluja vaikuttamiselle ja löytyvät jokaisen vaikuttamiseen pyrkivän tahon pelikirjasta. Pelikirjan käyttäjävoi olla sotaa käyvä valtio tai vaalivoittoa tavoitteleva puolue. Haastankin kaikki lukijat pysähtymään asiaansa eri foorumeilla julistavien tahojen eteen, katsomaan ja myös näkemään annettujen viestien taakse. Mihin julistuksella pyritään minäkäsityksessäsi vaikuttamaan?
Universaaleihin arvoihin verrattuna uniikki käsitys itsestämme ja maailmasta antaa pahantahtoiselle vaikuttamiseen pyrkivälle taholle lukemattomasti enemmän mahdollisuuksia. Toki vain siinä tapauksessa, että tuon uniikin minän yksityiskohdat ovat tunnistettavissa. Tänä päivänä se onkin useimpien ihmisten kohdalla helppoa. Avointa tietoa korostava yhteiskuntamalli, eri sosiaalisen median kanavat, internet ja muut verkon sopukat pitävät huolen siitä, että sopivaa tietoa profiilin rakentamiseksi löytyy runsaasti.
Profiili on vaikuttajan pelikirja. Kohteena voi olla jokainen meistä, kunhan meistä saatava hyöty ylittää vaikuttamiseen liitettävien riskien ja käytettävissä olevien resurssien summan. Samaa pelikirjaa käyttävät tiedusteluoperaattorien ja heidän vaikuttajaverkostonsa ohella myös moni muu mielemme apajille pyrkivä. Rakkaushuijarit, valepoliisit ja muut roistot yrittävät kaikkea mahdollista sekä kasvokkain, että verkossa. Eivät välttämättä yhtä ammattimaisesti, mutta silti ajoittain onnistuen.
Pelikirjan huippukohta on aina sama. Luottamussuhde. Ilman sitä peli ei pääty voittoon, eikä hyötyjä voida ulosmitata. Vain kohdehenkilön kokemus luottamuksesta, lyhytkin sellainen, antaa mahdollisuuden pahantahtoisen vaikuttamisen onnistumiselle. Kokemus luottamuksesta kahden henkilön välillä on kuitenkin kaiken muunkin tuloksellisen vuorovaikutuksen edellytys. Se on avain onnistumiseen roistojen lisäksi kaikkea mahdollista kauppaaville myyntihenkilöille, liiketoimintaa edistäville toimitusjohtajille, lakimiehille, papeille, neuvotteleville virkamiehille, opettajille, poliitikoille, rauhanvälittäjille, valtioiden päämiehille ja kaikille niille, jotka käyttävät vuorovaikutusta oman tehtävänsä työkaluna.
Fysiologisena ja psykologisena prosessina luottamusperusteinen vuorovaikutus on meille kuin huumetta. Kokemus yhteisen ymmärryksen tunteesta aktivoi voimakkaasti aivojen palkitsemisjärjestelmää ja kuormittaa juovuttavasti tietoisen ajattelumme dopamiinipurskeellaan.
Vuorovaikutuksen kieltäminen puolestaan on aivoille vahingollista. Ymmärtävää vuorovaikutusta tarvitsevat lopulta kaikki ihmiset, siksi se on kaksiteräinen miekka, jolta on vaikea suojautua. Koska luottamussuhde antaa rakentajalleen aina avaimet hyvää ja pahaan, on vuorovaikutustilanteessa olevien tehtävä valintansa aina uudelleen, katsekontakti kerrallaan.
Samuli Järvinen
NUUH Oy
NUUH Oy on suomalainen perheyritys, jonka päätoimialat ovat turvallisuuskonsultointi (NUUH Intel) ja lakiasiainpalvelut (NUUH Laki). NUUH Intel palveluissa sovelletaan eri tiedustelun osa-alueisiin liittyviä tiedon hankintaan ja analyysiin sekä riskienhallintaan liittyviä metodeja, testattuja työkaluja ja ajantasaista tutkimustietoa vastaamaan asiakkaan tarpeita.
Jos haluat oppia miten kognitiivista vaikuttamista operoivat tahot rakentavat luottamussuhteen kohteisiinsa, saat siitä ymmärryksen osallistumalla Kauppakamarin järjestämään koulutukseen Kognitiivisesta vaikuttamisesta. Ilmoittaudu mukaan KauppakamariKaupassa!