Artikkelikuva

Yritykset uskovat EU:n elpymistoimien virkistävän vientiä

Vientiyrityksistä peräti 48 prosenttia uskoo EU:n elpymispaketin ja eri EU-maiden kansallisten elvytystoimien avaavan niille uusia vientimahdollisuuksia. Kauppakamarien vientiyritysten johtajille suunnattuun kyselyyn vastanneista yrityksistä 20 prosenttia pelkää elvytystoimien suosivan yksinomaan paikallisia yrityksiä ja 28 prosenttia ei usko toimien vaikuttavan niiden markkina-asemaan eri EU-maissa.

– Puheet EU:n elpymistoimien tärkeydestä Suomen viennin kannalta eivät ole tuulesta temmattuja, arvioi Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori.

Vuoren mukaan oikein kohdennettuna EU:n elpymispaketti ja kansalliset elvytystoimet voivat piristää taloutta ja sen uudistumista Euroopassa sekä täten myös avata Suomelle uusia vientimarkkinoita.

– Yksi EU:n sisämarkkinoiden perustavoite on yhteisen talouskasvun vauhdittaminen, ei velkojen jakaminen, Vuori sanoo.

Kauppakamarin vientiyrityskyselyyn vastasi 18.-24.2.2021 yli 260 vientiyritystä, jotka ovat merkittäviä työnantajia eri puolilla Suomea.

Tullaus ja logistiikka koettelee brittikaupan tekijöitä

Vientiyrityksistä 46 prosenttia ilmoittaa Britannian kaupassa ilmenneen ongelmia sen jälkeen, kun Iso-Britannia jäi EU:n sisämarkkinoiden ulkopuolelle 1.1.2021. Näistä vientiyritysten kohtaamista ongelmista merkittävimmät koskivat logistiikkaongelmia (47 prosenttia) ja tullausta (40 prosenttia).

– Vientiyritysten kohtaamat ongelmat ovat odotettuja Iso-Britannian jäätyä EU:n tulliliiton ja sisämarkkinoiden ulkopuolelle, sanoo Vuori.

Vuoren mukaan tullaus ja logistiikka tuottavat viennissä ja tuonnissa jatkossakin haasteita ennen kuin tullausprosessit ja liikennejärjestelyt saadaan brittikaupassa kuntoon.

– Pidemmän aikavälin haaste tulee olemaan EU:n ja Iso-Britannian markkinaregulaatioiden tekniset määräykset mukaan lukien mahdollinen eriytyminen, sanoo Vuori.

Tuoreessa EU-katsauksessa yhteenveto elpymistoimista ja kauppasopimuksesta Britannian kanssa

Keskuskauppakamarin tuore EU-katsaus sisältää yhteenvedon keskeisistä taloutta ja kauppaa koskevista EU-hankkeista, Portugalin EU-puheenjohtajakauden tavoitteista sekä EU:n päivitetystä kauppastrategiasta ja vihreän liikenteen strategiasta. Vahvistuva Eurooppa ensin -ajattelu ja avoin strateginen autonomia herättävät ajatuksia Suomen kannalta.

EU-katsauksessa on myös tilannekatsaus EU:n elpymistoimista ja kauppasopimuksesta Iso-Britannian kanssa.

Lue myös

Neuvontapalvelut: Kauppakamarit tekevät vientiä varten todistuksia

Viranomaiset antavat Suomessa (ja muuallakin) yleensä todistuksia vain niistä asioista, joihin heillä on lainsäädännössä valtuutus....

Heikentynyt kysyntä piinaa suomalaisia vientiyrityksiä – Kauppakamarien vientijohtajakysely

”Kysynnän ja tarjonnan kohtaanto-ongelmaa olisi korjattava, eli suomalaisyritysten on löydettävä uusia...

Viikon kysymys: vientiasiakirjojen laillistaminen

Viikon kysymys tuo vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.