17.6.2021 Kansainväliset asiat Euroelvytyksestä uutta kasvua ja kumppanuuksia EU:n massiivinen koronapaketti tarjoaa lähivuosina monia kasvu- ja vientimahdollisuuksia myös suomalaisyrityksille. Verkostojen ja kumppanuuksien rakentaminen kannattaa kuitenkin aloittaa jo nyt, opastettiin Helsingin seudun kauppakamarin webinaarissa.
14.6.2021 Kansainväliset asiat Puola – Itäisen Euroopan kasvuveturi 38 miljoonan asukkaan Puola on ollut yksi viime vuosikymmenen nopeimmin kasvaneista talouksista Euroopan unionissa. Puolan talous ja infra ovat modernisoituneet. Suurtyöttömyys on vaihtunut työvoimapulaksi, jota on saapunut helpottamaan yli miljoona ukrainalaista.
3.6.2021 Kansainväliset asiat Miksi EU:n yhteiset matkailua koskevat pelisäännöt eivät kelpaa Suomelle? Keskuskauppakamari on huolissaan siitä, että Suomen maahantulomääräyksistä suunnitellaan muuta Eurooppaa tiukempia.
6.5.2021 Kansainväliset asiat Osaavan työvoiman ja vieraskielisten palveluiden tarve todellinen Osaavan työvoiman saatavuus on arvioitu pääkaupunkiseudulla erittäin heikoksi jo vuoden kuluttua, saati pidemmällä aikavälillä. Vaikka koronan aiheuttama työllisten tarjonnan kasvu tasapainottaa hetkellisesti tilannetta ja toimialakohtaiset erot ovat suuria, näyttää tilanne synkältä.
19.4.2021 Kansainväliset asiat Immateriaalioikeudet haltuun EU:lta saa apua pk-yrityksille myös silloin, kun suuntana on EU:n ulkopuoliset markkinat.
19.4.2021 Kansainväliset asiat Protecting your IP while Transferring Technology to China Many European Companies are keen to come to China.
9.4.2021 Kansainväliset asiat Suomen vienti piristyy vauhdilla – ja se kaipaa uskottavaa exit-suunnitelmaa ripeästi – Keskuskauppakamari Suomen vienti jatkaa vilkastumistaan. Kauppakamarin vientiasiakirjojen kysyntä on kasvanut Suomessa peräti 11 prosenttia, käy ilmi uunituoreista vientiasiakirjatilastoista vuoden 2021 maaliskuulta. Arvio tukee myös tullin eilen julkaisemia tilastoja, joiden mukaan tavaraviennin arvo nousi helmikuussa 8 prosenttia.
25.3.2021 Kansainväliset asiat Kiinan pitkä marssi globaalissa taloudessa Uudessa Virtuaalivisiitti maailmalla -sarjassa pureudumme Keskuskauppakamarin asiantuntijoiden kansainväliseen työhön korona-aikana. Sarjan kolmannessa osassa Timo Vuori tarkastelee Kiinan roolia maailmantaloudessa sekä EU:n ja Suomen kauppakumppanina.
8.3.2021 Kansainväliset asiat Pienikin markkinaosuus Venäjällä voi olla suuri suomalaiselle yritykselle Iso maa, isot markkinat. Vaikka Venäjä saa paljon palstatilaa ulkomaanuutisissa, se tarjoaa edelleen kasvutilaa määrätietoisille yrityksille.
8.3.2021 Kansainväliset asiat Yritykset uskovat EU:n elpymistoimien virkistävän vientiä Vientiyrityksistä peräti 48 prosenttia uskoo EU:n elpymispaketin ja eri EU-maiden kansallisten elvytystoimien avaavan niille uusia vientimahdollisuuksia. Kauppakamarien vientiyritysten johtajille suunnattuun kyselyyn vastanneista yrityksistä 20 prosenttia pelkää elvytystoimien suosivan yksinomaan paikallisia yrityksiä ja 28 prosenttia ei usko toimien vaikuttavan niiden markkina-asemaan eri EU-maissa.