Vuoden yrittäjäksi valittu Fadumo Ali, Hoiwa-nimisestä yrityksestä.

Espoon Vuoden yrittäjä Fadumo Ali tähtää kansainvälisille markkinoille ja pörssiin

Espoon Vuoden yrittäjäksi on valittu somalialaistaustainen Hoiwa Oy:n perustaja, toimitusjohtaja Fadumo Ali. 35-vuotias maahanmuuttajanainen Fadumo Ali on tehnyt yrittäjänä Hoiwa Oy:stä lyhyessä ajassa poikkeuksellisen menestystarinan. Hoiwa on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yritys, joka toimii julkisen ja yksityisen sektorin luotettavana kumppanina kaikkialla Suomessa.

Hoiwa Oy on perustettu vasta kaksi vuotta sitten vuonna 2020. Jo ensimmäisenä vuonna yrityksen liikevaihto kohosi lähes puoleen miljoonaan euroon ja loikkasi juuri päättyneellä toisella tilikaudella peräti yli 4,2 miljoonaan euroon.

Yritys aloitti yhdellä toimistohenkilöllä ja nyt toimistossa työskentelee kymmenen työntekijää. Terveydenhuollon ammattilaisia Hoiwan listoilla oli ensimmäisen vuoden jälkeen noin 400 ja nyt 2 500. Harvinaisia kasvulukuja mille tahansa yritykselle. Hoiwa Oy on ollut alusta alkaen myös kannattava, joka on mahdollistanut kovan kasvuvauhdin.

Valinnan tehneet espoolaiset yrittäjäkollegat kiinnittivät huomiota myös siihen, että Fadumo Alin johdolla Hoiwa Oy on palkannut huomattavan määrän vaikeasti työllistyviä maahanmuuttajia. Lisäksi yritys pystyy tarjoamaan työntekijöilleen normaalia paremman palkkatason sekä hyvät työolot.

Hoiwan perustaja, toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja, Fadumo Ali on pidetty pomo ja työnantaja. Hänellä on erittäin positiivinen asenne yrittämiseen. Fadumo on asettanut Hoiwa Oy:lle merkittävät kasvutavoitteet. Yrityksen tavoitteena on laajentaa toimintaansa myös kansainvälisille markkinoille sekä hakeutua pörssiin.

Espoon Vuoden yrittäjä on valittu vuodesta 1980 alkaen. Ensimmäinen vuoden yrittäjä oli menestyneen mainostoimiston, Takapirun, perustaja Kurt Linderoos. Vuoden yrittäjäksi valinta on lähes aina merkinnyt palkitulle ja hänen yritykselleen menestyksen jatkumista, jopa entistä vauhdikkaammin. Espoon Yrittäjien valitsijaraati uskoo näin käyvän tälläkin kertaa Hoiwa Oy:n perustajan Fadumo Alin kohdalla.

Vuoden yrittäjä -palkinnon Fadumo Alille luovuttavat 5.4.2022 Dipolissa Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä ja Espoon Yrittäjien varapuheenjohtaja Markku Sahi.

Me Helsingin seudun kauppakamarilla onnittelemme jäsenyritystämme ja Famdumoa hienosta saavutuksesta!

Lisätiedot:

Hallituksen puheenjohtaja, toimitusjohtaja Fadumo Ali p. 040 199 3597
Toimitusjohtaja Erkki Pärssinen p. 050 411 1104


Helsingin seudun kauppakamarin Espoon aluejohtokunta

Lue myös

”Toimitusjohtajan suhtautuminen uran rakentamiseen yllätti” – kuuntele podcast

Miten monipuolinen ura rakennetaan? Kuinka johtaminen yrityselämässä ja yhteiskunnallisissa tehtävissä eroavat?...

”Suunnittelijoiden myyntienergia yllätti” – kuuntele podcast

Miten suunnittelijasta tulee yrittäjä? Onko liikekumppanuudesta ystävän kanssa haittaa? Ja missä tilanteessa laadun hinkkaaminen kannattaa...

Business Espoon Elinkeinofoorumissa patisteltiin tekoälypolulle

Tekoäly on teollisuuden neljäs vallankumous, kuvaili Business Espoon Elinkeinofoorumin pääpuhuja Nokia-taustainen teknologiavisionääri ja tekoäly-yrittäjä Tero Ojanperä....