Tavarantarkastus suurennuslasilla.

Helsingin seudulle kolme uutta hyväksyttyä tavarantarkastajaa

Keskuskauppakamarin vuosittain järjestämässä hyväksyttyjen tavarantarkastajien (HTT) kokeessa Helsingin seudulle saatiin kolme uutta HTT-tarkastajaa. Yhteensä Suomeen hyväksyttiin 17 uutta HTT-tarkastajaa.

Hyväksyttyjä tavarantarkastajia hyväksyttiin tänä vuonna laajalle maantieteelliselle kauppakamarialueelle: Helsingin seudulle, Länsi-Uudellemaalle, Turkuun, Hämeeseen, Satakuntaan, Keski-Suomeen, Kuopioon, Pohjanmaalle ja Lappiin. Koetilaisuus toteutettiin tiukoin koronajärjestelyin lokakuussa.

Helsingin seudulla uusia HTT-tarkastajia hyväksyttiin yhteensä kolme. Uudet hyväksytyt tavarantarkastajat ovat Antti Heimlander, Lasse Krogell ja Santtu Nieminen.

Lasse Krogell on ryhtymässä tavarantarkastajaksi graafisella alalla. Hän kertoo, että graafisella alalla on oltu muutaman vuoden ajan tilanteessa, jossa kenelläkään ei ole ollut tavarantarkastajan oikeuksia.

– Pitkä kokemukseni painoalalla sekä valokuvaajana toimiminen antavat varmasti hyvän perusosaamisen tähän tehtävään. Tavarantarkastajatoiminta oli kyllä käynyt mielessäni jo aiemmin, ja kun parikin henkilöä ehdotti, voisinko ryhtyä tavarantarkastajaksi, päätin paneutua syvällisemmin vaatimuksiin ja päädyin hakemaan tehtävään, Krogell kertoo. Hän on perustanut graafiseen alan konsultointiin ja valokuvaukseen keskittyvän yrityksen jäätyään eläkkeelle.

Santtu Nieminen toimii autokorjaamoyrittäjänä pääkaupunkiseudulla. Hänellä on kokemusta auto- ja vakuutusalan yritysjohtamisesta, ajoneuvoalan vaurioarvioinnista ja vahinkotarkastuksista.

– Yksi isommista omista arvoistani on oikeudenmukaisuus. Koen, että Keskuskauppakamarin tavarantarkastustoiminnan kautta, voin tuoda oman ammattitaitoni sekä kuluttajien että yritysten käyttöön oikeudenmukaisuuden ja kohtuullisuuden toteuttamiseksi, Nieminen linjaa.

Keskuskauppakamarin tavarantarkastajalautakunta hyväksyy uudet tavarantarkastajat ja valvoo heidän toimintaansa. Lautakunta määrittää kullekin tarkastajalle sen erityisalan, jolla hän saa toimia. Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju pitää tärkeänä sitä, että HTT-tarkastajia toimii monipuolisilla aloilla ympäri Suomen.

– Korona-aika ei ole vähentänyt tavarantarkastusten tarvetta – pikemmin päinvastoin. Tarkastuksia voidaan edelleen toteuttaa hyvillä turvajärjestelyillä, Harju kertoo.

Tyypillisimpiä tavarantarkastuksen kohteita ovat virheet rakennustyössä, epäonnisiin kiinteistönkauppoihin liittyvien virheiden selvittäminen, ajoneuvon käyvän arvon määrittäminen tai koneen tai laitteen korjauksen asianmukaisuus. Tänä vuonna kokeen läpäisi myös kaksi graafisen alan tarkastajaa.
Suomessa toimii noin 170 hyväksyttyä tavarantarkastajaa, joista enemmistö toimii rakennusalan tavarantarkastajina.


Onnittelut hyväksytyille tavarantarkastajlle!

Helsingin seudun uudet HTT-tavarantarkastajat

Antti Heimlander

johtava asiantuntija,
Insinööri (AMK)
Raksystems Insinööritoimisto Oy
Vetotie 3 A,
01610 Vantaa
p. 030 670 5568

antti.heimlander@raksystems.fi

Lasse Krogell

GrafCon Oy
Asiantuntevaa tukea
graafisen alan yrityksille
www.grafcon.fi
LK-Photo
Valokuvaus- ja FineArt valokuvatulostuspalvelua
p. 0400 453 736
www.lk-photo.art

Santtu Nieminen

Ritarikuja 5b
01700 Vantaa
p. 040 555 2923

santtu.nieminen@iclould.com


HTT-tarkastajat ovat oman alansa puolueettomia asiantuntijoita, jotka annetun toimeksiannon perusteella, arvioivat tavaroita ja työsuorituksia ja antavat kohteen kunnosta, virheistä tai vahingoista tarkastuskertomuksen. Tarkastuskertomuksessa arvioidaan myös sitä, mistä ja milloin virhe tai vahinko on aiheutunut. Pyydettäessä voidaan antaa myös korjauskustannusarvio.

Keskuskauppakamarin tavarantarkastajalautakunta

Keskuskauppakamarin tavarantarkastajalautakunta hyväksyy uudet tavarantarkastajat ja valvoo heidän toimintaansa. Lautakunta määrittää kullekin tarkastajalle sen erityisalan, jolla hän saa toimia. Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju pitää tärkeänä sitä, että HTT-tarkastajia toimii monipuolisilla aloilla ympäri Suomen.

– Korona-aika ei ole vähentänyt tavarantarkastusten tarvetta – pikemmin päinvastoin. Tarkastuksia voidaan edelleen toteuttaa hyvillä turvajärjestelyillä, Harju kertoo.

Tyypillisimpiä tavarantarkastuksen kohteita ovat virheet rakennustyössä, epäonnisiin kiinteistönkauppoihin liittyvien virheiden selvittäminen, ajoneuvon käyvän arvon määrittäminen tai koneen tai laitteen korjauksen asianmukaisuus. Tänä vuonna kokeen läpäisi myös kaksi graafisen alan tarkastajaa.

Suomessa toimii noin 170 hyväksyttyä tavarantarkastajaa, joista enemmistö toimii rakennusalan tavarantarkastajina.

Lue myös

Huoltotunnelin uudistaminen parantaisi Helsingin keskustan saavutettavuutta

Näin selvitys tehtiin Liikenteellisen selvityksen Helsingin seudun kauppakamarille teki Ramboll Finland Oy. Selvityksessä verrattiin kahta...

Lausunto: Luonnos valtion väyläverkoston investointiohjelmaksi vuosille 2025–2032

Väylävirasto on pyytänyt Helsingin seudun kauppakamarin lausuntoa luonnoksesta valtion väyläverkon investointiohjelmaksi vuosille 2025–2032.

Kannanotto: Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitelma MAL 2023 -luonnos

Helsingin seudun kauppakamarin kannanottona esitetään seuraavaa: Yleistä MAL 2023 on strateginen...