Kaupan ja palvelujen valiokunnan ensimmäisessä kokouksessa aiheena kilpailukyky ja hallitusohjelma

Poimintoja alustuksista ja keskusteluista:

• Kulunut 10 vuotta on kansantaloudellisessa mielessä murheellista aikaa, julkinen velka on kaksinkertaistunut. Vuosina 2007-2008 Suomi oli liki saavuttamassa Ruotsin BKT:n tason, mutta nyt ollaan taas noin 20 % jäljessä, eikä ero ole millään tavalla pienenemässä vaan päinvastoin.  

• Kestävyysvaje on todellinen, ennuste on nykymenolla hallituskauden loppuun vähintään 3-5 mrd. euron alijäämä, mikäli talouskasvu pysyy noin 1 %:n tuntumassa. Julkisen velan ja bruttokansantuotteen (bkt) suhde Suomessa on 60 %:n pinnassa, mikä on EU:n asettama maksimiraja. Tällä hetkellä muualla Euroopassa velkasuhde laskee, poikkeuksena Italia, jossa se on peräti 135 %. 

• Vuoden 2015 kilpailukykysopimuksella (kiky) saatiin aikaan sisäinen devalvaatio työvoimakustannuksia pienentämällä, mutta ratkaisu näyttää olevan väliaikainen, kuten meneillään olevasta työmarkkinakierroksesta voi päätellä. Kestävämpi ratkaisu olisi ollut viedä kiky-asiat paikallisesti sovittavaksi, eikä keskitetysti. Kilpailukykyhaasteeseen ei voi enää vastata verotusta kiristämällä tai menoja lisäämällä, sillä Suomessa nettoinvestoinnit edelleen vähentyvät, eikä vankkaa tulevaisuuden tuottavuuspohjaa ole kovin paljon olemassa. 

• Sipilän hallituksen työllisyystavoite, 72 %, oli aikanaan hyvin haasteellinen, eikä sen toteutumiseen välttämättä kovin moni uskonut. Marinin hallitusohjelma tavoittelee vuoteen 2023 mennessä 60 000 uutta työpaikkaa ja työllisyysasteen nostoa 75 %:iin. Helsingin seudulle työllisyystavoite tarkoittaa noin 25 000 uuden työpaikan syntymistä, työllisyysaste on Helsingin seudulla monin paikoin yli 80 %.  Työllisyysasteen työstö on annettu pitkälti TEM:n alla olevien kolmikantaisten työryhmien ratkaistavaksi: tähän mennessä työryhmistä ei ole tullut ulos isoja rakenteellista avauksia, kuten merkittävää paikallisen sopimisen laajentamista.

• Keväällä 2020 alkavat työllisyysasteen nostamiseen tähtäävät kuntien työllisyyskokeilut.  Niissä pk-seudulla TE-toimiston henkilöasiakkaista noin puolet siirtyy kuntien vastuulle; tämä uudistus tuskin lisää kovin nopealla aikataululla työvoiman tarjontaa. Hallituksen politiikan käytännön testi on syksyn 2020 budjettiriihi, jossa pitäisi olla toimet 30 000 uudelle työpaikalle. Toivotaan parasta, mutta yrityspäättäjien ja ekonomisten laaja joukko suhtautuu tavoitteen toteutumiseen vähintäänkin epäilevästi.

• Matkailu- ja majoitusalalla kuten käytännössä kaikilla Helsingin seudun palvelualoilla on työvoimapula, joka rajoittaa kasvua ja lisää entisestää paineita palkkatason nousuun, mikä syö edellytyksiä uusien työpaikkojen synnylle. Verotus on kireää: esimerkkinä ravintolayrittäjä, jonka pitää ansaita 430 euroa, jotta voi maksaa 100 euron nettopalkan työntekijälle. Suomi on Euroopan kahdeksanneksi kallein maa ja kasvua tulisi löytyä nimenomaan palveluista, mihin nykyinen verotus ei kuluttajia kannusta. 

• Muita kaupan ja palvelualojen pullonkauloja ovat korkea alkoholiverotus sekä päivittäistavarakaupan ylitiukka säätely ja ohjaus kaavoituksessa. Hoiva-alalle tuleva 0,7-hoitajamitoitus on älytön tilanteissa, joissa yksityisen sektorin palveluntuottajat voivat tuottaa hyvälaatuisia ja asiakkaan toiveiden mukaisia palveluja alemmalla mitoituksella. Jatkossa mitoitus kuitenkin pitää olla, vaikka tarvetta ei olisi; tämä luo tehottomuutta ja pahentaa myös hoiva-alan työvoimapulaa.      

Lisätietoja: valiokunnan sihteeri, johtaja Markku Lahtinen, markku.lahtinen@chamber.fi, 050 571 3564