Kauppakamarin visiotyöstä puhumassa Arto Sivonen, luova johtaja.

Kauppakamarin visiotyö: Vastuullisuudesta Helsingin seudun yritysten vahvuus

Helsingin seudun kauppakamari on työstänyt kevään 2022 aikana seudullista, vuoteen 2050 ulottuvaa visiota ja sinne vievää tiekarttaa. Visiota on tehty yhdessä sidosryhmien ja luottamushenkilöiden kanssa. Verkosto on miettinyt rohkeasti, mistä kestävä ja menestyvä Helsingin seutu koostuu tulevaisuudessa.

Vision tiekartta on tiivistynyt neljään teemaan: MAL (maankäyttö, asuminen, liikenne), osaava kansainvälistyvä työvoima; seudun veto- ja lumovoima sekä uusi osaaminen, jota syntyy tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan pohjalta.

Jokaisesta teemasta on hahmotettu olennaisimmat ja keskeisimmät kohdat ja teot. Niiden pohjalta on työstetty visiokiteytys, kertoo MDI:n kehitysjohtaja Janne Antikainen. MDI on ollut Kauppakamarin kumppanina visiotyössä.

Luova johtaja Arto Sivonen Måndagista herättelee visiotyöpajan osallistujia vastuullisen liiketoiminnan ytimeen. Hänen mukaansa vastuullisuus on yrityksille iso mahdollisuus mutta tällä hetkellä yritysten vastuullisuustyöstä puuttuu särmää ja uskallusta.

– Yritykset eivät ota vielä riittävästi rohkeasti kantaa ja uskalla käsitellä vastuullisuutta tarpeeksi avoimesti. Jos et halua herättää tunteita, et ole kiinnostava, Sivonen sanoo. Hänen mukaansa julkisen ja yksityisen sektorin on yhdistettävä tekemistänsä tulevaisuudessa. Tarvitaan myös uudenlaisia toimintotapoja ja yhteistä kieltä. Tulevaisuudenkestävien ja vastuullisten rakenteiden löytämisessä riittää yhteistä haastetta.

– Kilpailun sijaan pitää tehdä uudenlaista yhteistyötä. Tarvitaan uutta kumppanuutta, Sivonen kiteyttää. Hän korostaa, että vastuullisuuteen liittyvän tietotaidon päivittämisen pitäisi nyt olla yritysten agendalla aktiivisesti.

– On keskeistä kartoittaa minkälaista vastuullisuusosaamista ja kyvykkyyttä yrityksissä tarvitaan. Riittävän osaamisen varmistaminen on olennaista ja välttämätöntä. Tulevaisuudessa painottuu myös uudenlaisten välittäjien, fasilitaattorien tarve. Ne toimivat yritysten, verkostojen ja yksityisten henkilöiden välillä ja kanavoivat vaikuttamista, Sivonen hahmottelee.

Koulutus on kilpailu- ja vetovoimavaltti

Osaava kansainvälistyvä työvoima 2022 on visiotyön keskeisin kärkiteema. Helsingin seudusta on tehtävä yhä houkuttelevampi sekä suomalaisille että kansainvälisille osaajille. Koulutusjärjestelmä, toimivat palvelut, turvallisuus ja vakaat yhteiskuntaolot ovat jo nyt seudullisia kilpailuvaltteja. Niitä täytyy vaalia ja korostaa myös jatkossa. Iso kysymys on osaajien houkuttelu Helsingin seudulle.

– Helsingin seudun yritykset hakevat selvästi muuta Suomea useammin myös korkeakoulutettuja ulkomaalaisia osaajia. Edellytyksenä on, että lupaprosessit ja vetovoima on oltava kunnossa, jotta seudusta muodostuu kansainvälisen osaamisen keskus, Janne Antikainen summaa visiotyön pohdintoja.

Helsingin seudun kauppakamarin toimitusjohtaja Pia pakarinen puhuu visiotyö-tilaisuudessa.

Helsingin seudun kauppakamarin toimitusjohtaja Pia Pakarinen painottaa, että visiotyön loppuspurtti on nyt käsillä. – Seuraavan parin kuukauden aikana hahmottuu se, miltä visio näyttää ja onko valittu suunta ja painotukset oikeita. Tulevaisuuden visiotyö tähtää siihen, että Helsingin seutu on menestyksellinen ja houkutteleva myös jatkossa, Pakarinen kertoo.

Helsingin seudun visio 2050 julkistetaan 7.6.2022. Silloin tiivistyy tarkemmin se, mitä seudullinen lumo- ja vetovoima pitää sisällään ja mistä löytyy seudullinen, yrityksiä eteenpäin vievä voima.


Tiina Tikander
viestintäpäällikkö
@tintti


Kristallipallossa vuosi 2050

Lue Kauppakamarilehteä.
Lue artikkeli

Helsingin seudun vetovoima syntyy perusasioista

Lue artikkeli

Osaajapulaan helpotusta ulkomaisista opiskelijoista

Lue artikkeli

Kauppakamarilehti – etusivu, julkaistu 6.4.2022

Lue Kauppakamarilehteä.
Lue lisää

Lue myös

Huoltotunnelin uudistaminen parantaisi Helsingin keskustan saavutettavuutta

Näin selvitys tehtiin Liikenteellisen selvityksen Helsingin seudun kauppakamarille teki Ramboll Finland Oy. Selvityksessä verrattiin kahta...

Kannanotto: Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitelma MAL 2023 -luonnos

Helsingin seudun kauppakamarin kannanottona esitetään seuraavaa: Yleistä MAL 2023 on strateginen...

Vastuullisuudesta versoo myös parempaa bisnestä

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä, muistuttaa vanha kansanviisaus. Se tuntuu olevan päivän sana myös yritysten vastuullisuusteoissa,...