Korsisaari Yhtiöt, bussi, linja-auto

Korsisaari-yhtiöiden Antti Korsisaari: Täsmätukea tarvitaan epidemian jälkeenkin

Henkilö- ja tilausliikenteen romahdus ajoi bussiyhtiöt ahdinkoon, josta voi olla mahdotonta toimia ilman pikaista suoraa tukea.

Koronakriisi on vähentänyt henkilömatkustusta merkittävästi kaikilla liikkumismuodoilla. Helsingin seudulla esimerkiksi linja-autoliikenteen kysyntä on romahtanut.

– Matkustajamäärät ja lipputulot ovat tipahtaneet yli 80 prosenttia. Koko valtakunnassa tuhansia busseja seisoo käyttämättöminä varikoilla, Korsisaari-yhtiöiden toimitusjohtaja Antti Korsisaari sanoo.

Kysynnän vähennys on vähintään samaa luokkaa taksiliikenteessä. Arviolta kolmannes takseista on poissa liikenteestä.

Kompensaatiota lipputulojen romahdukseen

Korsisaari huomauttaa, että tilaus- ja henkilöliikenne ovat samassa palveluketjussa matkailun, tapahtumajärjestäjien sekä majoitus- ja ravitsemispalvelujen kanssa. Alan yritysten liikevaihdot ovat pudonneet pahimmillaan 75–100 prosenttia.

– Helpotusta tilanteeseen ei ole nähtävissä ennen kuin rajoituksia puretaan. Helsingin seudulla mainituilla palvelualoilla työskentelee normaalioloissa yli 100 000 työntekijää, joten sen kerrannaisvaikutus alueen bruttokansantuotteeseen on suuri, Korsisaari sanoo.

Korsisaaren tavoin monet muutkin liikennöitsijät ajavat joukkoliikenteen vuoroja niin sanotulla kilpailutetulla nettosopimuksella. Siinä bussiyhtiö saa liikennöintikorvauksen ohella lipputulot. Sopimusmalli on yleinen kaupunkialueiden ulkopuolella, joissa etäisyydet ovat pitkiä ja liikkumisvaihtoja on keskusta-alueita vähemmän tarjolla.

– Linja-autoyhtiöille nopeasti vaikuttava tuki olisi nettoliikennöintisopimuksilla liikennöivien asiakastulomenetyksen korvaaminen siihen saakka, kunnes valtio höllentää liiketoiminnan rajoituksia. Samaa suoraan tukeen perustuvaa mallia tulisi soveltaa myös taksiliikenteeseen, Korsisaari esittää.

Rajoitusten purku välttämätöntä

Korsisaaren mukaan tilausliikenteen kysyntää voi pitkällä tähtäimellä hieman lisätä se, että maan hallituksen maanantaisen päätöksen mukaan kokoontumisrajoitus nousee kymmenestä ihmisestä 50 ihmiseen. Myös koulujen osittainenkin avaaminen helpottaa paluuta normaaliin.

– Rajoituksia tulisi purkaa nopeasti ja kohdennetusti siten, että yhteiskunnan pyörät saadaan pyörimään ja työpaikat pelastettua, Korsisaari toteaa.

Hänen mukaansa yrityksen henkilöstöllä on suuri epävarmuus omasta toimeentulosta ja tulevaisuudesta. Asiakaspalvelutehtävissä painaa lisäksi huoli omasta terveydestä.

Korsisaari-yhtiöiden henkilöstöstä yli 60 työntekijää on tällä hetkellä lomautettuna.

– Yhtiön omistajat ovat äärimmäisen huolissaan jatkosta. Toivotaan, että perheyhtiö voisi jatkossakin tarjota laadukkaita palveluita. Ilman suoraa tukea jo lähiaikoina voi tästä tilanteesta toipuminen olla mahdotonta. Myös epidemian laantumisen jälkeen tarvitaan täsmätukea toimialamme yrityksille.

Lue myös

Helsingin seudun kauppakamarin valtuuskunta vuodelle 2025 on valittu

Helsingin seudun kauppakamarin jäsenet valitsivat syyskokouksessa 28.11.2024 valtuuskuntaan seuraavat henkilöt: Puheenjohtaja                 Sipola, Saku, toimitusjohtaja, SRV Oyj...

Neuvontapalvelut: Yhtiölainsäädännön uudistaminen – oikeusministeriön työryhmä asetettu

Oikeusministeriö on myös asettanut työryhmän asunto-osakeyhtiölain ajantasaistamiseksi. Työryhmän tavoitteena on arvioida...

Nyt on aika nostaa naisia johtoryhmiin

Keskuskauppakamari julkaisee kolme kertaa vuodessa naisjohtajakatsauksen, jossa tarkastellaan naisten osuuksia pörssiyhtiöiden jäsenistä. Seurantaa on tehty vuodesta 2011...