Helsingin toimisto
Käyntiosoite: Kalevankatu 12, 00100 Helsinki
Postiosoite: PL 68, 00131 Helsinki
Puhelin: 09 228 601 (vaihde)
kauppakamari@helsinki.chamber.fi
Lingsoftilla satsataan henkilöstön ammattitaidon kehittämiseen ja urakehityksen, joten henkilökuntaa koulutetaan aina tarpeen mukaan. Syksyllä 2023 Lingsoftilla huomattiin tarve operatiivista työtä ohjaavien esihenkilöiden ja päällikkötason henkilöiden koulutukselle. Tavoitteena oli oppia valmentavaa työotetta, ja sopivimmalta vaihtoehdolta tuntui omiin tarpeisiin räätälöity koulutus, johon yhdistettiin esihenkilöiden pienryhmävalmennus. Koulutuskumppaniksi valikoitui Helsingin seudun kauppakamari ja kouluttajaksi Pia Aalto, kokenut ratkaisukeskeinen johtamisvalmentaja ja coach.
Yhteistyö alkoi tarpeiden kartoituksella ja koulutuksen suunnittelulla. Hyvä pohjatyö varmisti, että koulutus ja valmennus toivat kaivattua tukea ja työkaluja lähiesihenkilötyöhön. Koulutus sisälsi mm. valmentavan johtamisen ja eteenpäin vievän palautekeskustelun tekniikoita, innostavaa ja kannustavaa johtamistapaa sekä henkilökohtaisen johtamistyylin kehittämistä.
Pienryhmävalmennuksissa päästiin linkittämään koulutuksessa läpikäytyjä asioita vielä tarkemmin jokaisen osallistujan työhön. Pienryhmässä osallistujat saavat myös vertaistukea ja täsmällisempää sparrausta omiin tilanteisiin. Näin kouluttautumisesta saadaan lisää konkreettista vaikuttavuutta arkeen.
Lingsoft sai koulutuksessa hyviä käytänteitä erilaisten vuorovaikutus- ja ongelmatilanteiden ratkaisuun. Koulutuksen myötä yrityksessä luotiin yhtenäisiä käytäntöjä, jotka helpottavat eri toiminnoista vastaavien esihenkilöiden välisiä keskusteluita, kokemusten jakamista ja sparrailua. Coaching-valmennuksesta saatujen oppien avulla esihenkilöt voivat rohkaista ja auttaa työntekijöitä löytämään ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin ja ongelmiin itse, mikä puolestaan kehittää työntekijöiden ammatillista itsetuntoa ja laajentaa heidän osaamistaan. Samalla työntekijät oppivat ottamaan itse vastuuta.
Koulutuksilla on positiivinen vaikutus myös Lingsoftin työnantajamielikuvaan. Yrityksessä panostetaan henkilökunnan osaamiseen, sitä johdetaan hyvin ja käytännöt ovat kaikille selkeitä.
Esihenkilöiden osaamisella on suuri vaikutus organisaatioiden ilmapiiriin ja menestykseen. Pia Aalto korostaakin ammattitaitoisen johtamisen tärkeyttä organisaation menestystekijänä. ”Työpaikassa, jossa panostetaan johtamistaitoihin ja yhtenäiseen, innostavaan tapaan johtaa edetään samaan suuntaan, tehdään yhteistyötä myös etäältä, keskitytään olennaiseen, saadaan kaikkien ideat esiin, kehitytään, saadaan vietyä muutokset läpi, voidaan hyvin ja tehdään tuloksia. Parhaimmillaan sana hyvästä johtamisesta kiirii kauas ja saadaan palkattua parhaita työntekijöitä ja pidettyä heidät innostuneina. Tämä kaikki näkyy viivan alla erittäin positiivisesti.”
Koulutus sai osallistujilta erittäin positiivista palautetta ja sen koettiin syventävän eri toimintojen välistä yhteistyötä.
”Koulutuksen tuomat uudet tavat ajatella ja ohjata keskustelua kysymyksin olivat niitä asioita, joita olin tietämättäni kaivannut työnjohtamiseen, eli varsin oivalluttava koulutus. Voin suositella niille, jotka toivovat uusia tapoja lähestyä haastavia tilanteita, jotka toivovat parantavansa tiiminsä ongelmanratkaisutaitoja tai tuntuu sille, että oma työpöytä on täynnä toisiinsa sopimattomia palapelin palasia, joita tulee kerättyä eri tapaamisista, keskusteluista ja chat-keskusteluista”.
”Sain koulutuksesta paljon uusia näkökulmia ja konkreettisia toimintatapoja omaan työhöni. Oli hienoa, että jo koulutuksen aikana käsittelimme kohtaamiamme haasteita yhdessä ja pohdimme, miten niitä voisi käsitellä ja edistää coachaavalla johtamistavalla”.
”Olen alkanut paremmin kiinnittämään huomiota sellaisiin tilanteisiin, joissa työntekijän kehittymisen ja oppimisen kannalta on parempi esittämällä kysymyksiä ohjata oikeaan suuntaan. En tarjoa “valmiita ratkaisuja”, jos ei ole välttämätöntä”.
Organisaatioissa on hyvä pohtia strategiatyön ja tavoitteiden asettamisen yhteydessä millaista osaamista niiden saavuttaminen vaatii. ”Jatkuva osaamisen kehittäminen on kannattava sijoitus monella tavoin sekä yrityksen että työntekijän itsensä kannalta. Uudet taidot tekevät työelämästä mielenkiintoista ja tuloksellista.”, toteaa Pia Aalto.
Lingsoftilla räätälöidyn koulutuksen opit on saatu loistavasti käytäntöön ja yrityksessä koetaan, että koulutukseen osallistuneet saivat juuri yrityksen omiin tarpeisiin sopivaa valmennusta, joka hyödyttää koko organisaatiota.
……
Lingsoft on yksi Euroopan johtavista kieliteknologiayrityksistä, joka tarjoaa skaalautuvia kieliälyratkaisuja puhutun ja kirjoitetun kielen analysointiin, tuotantoon ja hallintaan.
Lingsoft hyödyntää tekoälyä ja käännösmuistia teknologioissaan ja palveluissaan. Yritys tarjoaa asiakkaillemme esimerkiksi käännös-, tekstitys- ja litterointipalveluita sekä monipuolisia kielen ymmärtämisen ja käsittelyn ratkaisuja, kuten automaattinen puheentunnistus ja AI-avusteinen tekstintarkastus. Tekoälyä hyödyntävä konekäännösratkaisu pystyy tunnistamaan asiakasterminologian ja tarjoaa tietoturvallisen kanavan nopeaan monikieliseen viestintään.
Lingsoftin asiakkaita ovat EU:n toimielimet, monet ministeriöt, virastot ja muut julkisen hallinnon organisaatiot, yliopistot ja korkeakoulut, sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajat, useat media-alan toimijat sekä lukuisat yritykset eri toimialoilta.
….
Pia Aalto on ratkaisukeskeinen johtamisvalmentaja ja coach sekä muutoksessa johtamisen ja monipaikkaisen työn johtamisen asiantuntija. Hän on toiminut vuosien ajan yhtenä Kauppakamarin luottokumppanina kun jäsenyrityksiin on kaivattu räätälöityjä, konkreettisia valmennuksia johtamisen ja tiimityön tai asiakaskohtaamisten tueksi. Pia on myös toinen käsikirjan Pomon parhaat ratkaisut kirjoittajista. Kirjassa, valmennusten räätälöinnissä ja toteutuksessa näkyy hänen laaja kokemuksensa johtamistehtävistä, johtamisen kehittämistehtävistä ja monenlaisten organisaatioitten valmentamisesta.
…….
Oletko kiinnostunut yrityskohtaisesta koulutuksesta? Ota yhteys myyntiin myynti@helsinki.chamber.fi