Anna-Maija Aalto Ami-säätiön ohjelmapäällikkö.

Ota osaamistarpeiden ennakoinnin hyödyntämispotentiaali paremmin käyttöön

Tulevaisuus on meidän kaikkien edessä, lähempänä ja kauempana. Meidän kannattaa myös itse tehdä töitä tavoitteellisesti parempien tulevaisuuksien eteen. Työelämän, elinvoiman ja hyvinvoinnin tulevaisuutta määrittää valtavasti myös osaamistarpeet ja niiden ennakoinnissa onnistuminen. Polttava kysymys on, millaista osaamista ja missä määrin tarvitsemme lyhyemmällä ja pidemmällä aikajänteellä.

Tietoa aiheesta on olemassa, mutta kuten Ami-säätiön ja Helsingin seudun kauppakamarissa toimivan Ennakointikamarin selvitys Helsingin seudun koulutus- ja työllisyystoimijoille osoittaa, sitä voitaisiin hyödyntää nykyistäkin paremmin.

Osaamisen ennakointitiedon laatuun ja määrään ollaan selvityksen mukaan pääsääntöisesti tyytyväisiä, vaikka tieto ei vielä löydykään sutjakkaasti monista eri paikoista ja useiden eri tahojen tuottamana.

Tiedon hyödynnettävyydessä on sen sijaan vielä kirittävää. Ennakointitiedon hyödyntäminen ei ole organisaatioissa vielä ohjattua tai tavoitteellista eikä koordinoituakaan. Vain 22 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että omassa organisaatiossa hyödynnetään ennakointitietoa riittävästi. Myönteistä on, että tahtoa hyödyntää tietoa koulutustoimijoilta kuitenkin löytyy. Nyt on siis oikea hetki toimia toisin.

Jos organisaatiossa ei vastaajien mukaan hyödynnetä riittävästi ennakointitietoa, niin yleisimpänä syynä (72 %) pidetään sitä, että systemaattista toimintamallia ennakointitiedon hyödyntämiseen ei ole. Ehkä ennakointityö on jäänyt pienemmän ryhmän tehtäväksi, ehkä siitä puuttuu toimivia työkaluja ja malleja ja ehkä koko käsite ja toiminta on jäänyt epämääräiseksi.

Ehkä on odotusta, että joku muu kertoisi tarkemmin, mihin toimenpiteisiin ryhtyä.

Meillä on jo nyt kyvykkyyttä hyödyntää ennakointitietoa enemmän kuin sitä teemme. Yksi tapa on käsitellä sitä yhdessä suuremmalla joukolla. Yhdessä käsitteleminen nähtiin myös selvityksessä tekijänä, joka motivoisi ennakointitiedon parempaan hyödyntämiseen. Se ei yllätä, sillä ennakointiin tarvitaan faktojen lisäksi näkemystä, joka tunnetusti kehittyy ja rikastuu erilaisista näkökulmista syventäen ymmärrystä, josta käsin tavoitteita ja toimenpiteitä on helpompi asettaa.

Onko tässä yksi systemaattisen toimintamallin kulmakivistä? Millainen toimintamallin pitäisi ylipäätään olla?
Miten yhteistä käsittelyä ja näkemyksen syventämistä tulisi kehittää ja miten tulkintaa voisi jalostaa laajemmalle joukolle – vai voiko? Miten tekoäly auttaisi hyödyntämisessä? Pohtia sopisi sitäkin, miten päätöksentekijät olisivat ennakointitiedossa yhä tiiviimmin kiinni ja miten nykyiset opiskelijat saisivat vahvistettua omaa kykyään ymmärtää alansa ja työelämän muutoksia ja suhteuttaa näitä muutoksia osaamistarpeiden kehitykseen.

Osaamistarpeiden ennakointiin liittyviin haasteisiin on nyt myös rahoitusta tarjolla.

Me Ami-säätiössä rahoitamme hankkeita, jotka vievät pääkaupunkiseudun työmarkkinoita eteenpäin. Osaamiseen liittyvän ennakointitiedon yhä parempi hyödyntäminen koulutuksessa ja työllisyydenhoidossa on agendallamme, jotta osaaminen työmarkkinoilla olisi niin sanotusti yhä osuvammin osaavampaa.
Rahoitamme tällä hetkellä kahta osaamistarpeiden ennakointiedon parempaan hyödyntämiseen tähtäävää hanketta, mutta lisää tarvitaan, jotta saamme yhdessä käänteen aikaan.

Lisää säätiömme sivuilta: ami.fi ja ole yhteydessä!


Anna-Maija Aalto
ohjelmapäällikkö
anna-maija.aalto@ami.fi

Osaamisen ennakointitietoa voidaan hyödyntää vielä paremmin

Elinkeinoelämän ja Uudellamaalla toimivien koulutuksen järjestäjien tavoitteena on varmistaa, että tulevaisuuden osaaminen vastaa työelämän tarpeisiin.

Ennakointikamari-yhteistyön kautta vahvistetaan koulutuksen työelämävastaavuutta, yritysten ja oppilaitosten välistä vuorovaikutusta sekä toimitaan aktiivisena työvoimatarpeiden ja koulutuksen ennakoinnin edelläkävijänä ja suunnannäyttäjänä.

Lue myös

Neuvontapalvelut: EU:n uuden tulliuudistuksen tavoitteena on nopeuttaa ja tehostaa tullien toimintaa

Uudistuksen keskeiset kohdat Ehdotus sisältää uuden keskitetyn EU:n Tulliviraston (European Union...

Kannanotto: Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitelma MAL 2023 -luonnos

Helsingin seudun kauppakamarin kannanottona esitetään seuraavaa: Yleistä MAL 2023 on strateginen...

Neuvontapalvelut: Ukrainasta pakeneville tai Ukrainassa avun tarpeessa oleville annettujen lahjoitusten vapautus arvonlisäverosta

Ukrainan sotaa pakeneville tai Ukrainassa avun tarpeessa oleville henkilöille lahjoitettavien tai...