Helsingin seudun kauppakamari, tiedote, mediatiedote

Helsingin seudun kauppakamari: Hallituksen elvytystoimille Uudenmaan yrityksissä suuria odotuksia

Kuudesosa Uudenmaan yritysvastaajista ilmoittaa, että liikevaihto on vähentynyt 75–100 prosenttia. Neljäsosa vastaajista ilmoittaa, että korona ei ole toistaiseksi vaikuttanut yritystoimintaan merkittävästi. Yritykset toivovat hallitukselta ja viranomaisilta nykyistä yksiselitteisempää viestintää ja selkeää suunnitelmaa rajoitusten purkamiseksi, selviää kauppakamareiden yhteisestä koronakyselystä.

Verrattuna maaliskuun lopulla tehtyyn vastaavanlaiseen kyselyyn, yritysten tilanne ei ole Uudellamaalla merkittävästi muuttunut. Kaikkein kriittisin tilanne on edelleen yrityksillä, joiden liikevaihto on rajoitusten takia tippunut lähelle nollaa. Näitä yrityksiä on erityisesti palvelualoilla, joiden osuus Helsingin seudulla on muuta maata suurempi.

– Rajoitusten vuoksi liiketoimintaansa supistamaan joutuneet yritykset tarvitsevat nopeita suoria tukia, joiden avulla voidaan taata elinkelpoisen liiketoiminnan jatkuminen täydellä teholla viimeistään loppukesästä, sanoo johtaja Markku Lahtinen Helsingin seudun kauppakamarista.

Tärkeää on, että toukokuulle valmisteltavaan hallituksen lisätalousarvioon sisältyy vahvaa elvyttävää, ennustettavaa ja välitöntä tukea, joka suunnataan niille alueille, yrityksille ja toimialoille, joilla sille on eniten tarvetta.

Kyselyssä arvioitiin myös voimassa olevien rajoitustoimien vaikutusta liiketoimintaan. Keskiarvona eri rajoitustoimien vaikutukset koettiin melko samansuuruisina, vaikka toimialakohtaisesti on suuria eroja. Yksittäisistä toimista eniten liiketoimintaa haittaaviksi vastaajat nimesivät ulkorajojen henkilö- ja tavaraliikenteen rajoitukset. Testaamisen lisääminen sai yrityksiltä erittäin vahvan tuen.

– Uudenmaan ja koko Suomen kannalta on erittäin tärkeää, että työvoiman liikkuvuus voidaan taata erityisesti niillä aloilla, jotka ovat riippuvaisia ulkomaisesta työvoimasta. Samoin teollisuuden ja muiden alojen tuotantoon tarvittavan tavara- ja huoltologistiikan toimivuus on varmistettava, sillä se on tärkeä osa pitkäjänteistä exit-strategiaa, sanoo Lahtinen.

Kysely toteutettiin 20.4.2020.
Helsingin seudun kauppakamarin alueella kyselyyn vastasi 880 yritystä.

Kysely koronaviruksen vaikutuksista yrityksille

Kauppakamareiden kysely koronaviruksen vaikutuksista yrityksille, Helsingin seudun kauppakamarin alueen tulosten yhteenveto 20.4.2020

Lue myös

Helsingin seudun kauppakamarin valtuuskunta vuodelle 2025 on valittu

Helsingin seudun kauppakamarin jäsenet valitsivat syyskokouksessa 28.11.2024 valtuuskuntaan seuraavat henkilöt: Puheenjohtaja                 Sipola, Saku, toimitusjohtaja, SRV Oyj...

Huoltotunnelin uudistaminen parantaisi Helsingin keskustan saavutettavuutta

Näin selvitys tehtiin Liikenteellisen selvityksen Helsingin seudun kauppakamarille teki Ramboll Finland Oy. Selvityksessä verrattiin kahta...