Helsingin seudun kauppakamari, tiedote, mediatiedote

Uudenmaan yritysten tilanne muuta maata synkempi – yritykset tarvitsevat suoraa tukea

Helsingin seudun kahdella viidesosalla yrityksistä koronakriisi on jo nyt vähentänyt liikevaihtoa paljon. Kesään mennessä peräti kaksi kolmasosaa yrityksistä uskoo negatiivisten vaikutusten olevan suuria. Lomautusvaroituksia tai YT-neuvotteluja on käynnistetty kahdessa viidesosassa yrityksiä, hieman yli kolmannes uskoo välttyvänsä lomauksilta seuraavan kahden kuukauden aikana, selviää kauppakamareiden kyselyn tuloksista Uudenmaan alueella.

”Uudenmaan yritysten tilanne on vielä jonkin verran muuta maata synkempi niin liikevaihtovaikutuksilla, yt-neuvottelujen määrillä kuin koetun konkurssiuhan merkittävällä lisääntymisellä mitattuna. Erityisen vaikea tilanne on pienille palvelualan yrityksille, jotka jäävät valtion käynnistämien tukitoimien ulkopuolelle”, arvioi johtaja Markku Lahtinen Helsingin seudun kauppakamarista.

Valtion koronakriisiin suuntaamia joustoja hyödyntää tai aikoo hyödyntää kolme neljäsosaa vastaajista. Kysytyimpiä helpotuksia ovat verottajan myöntämät joustot ja eläkemaksujen pidennetty maksuaika.

”Yritykset tarvitsevat maksujen ja lainojen siirtämisen lisäksi välittömiä suoria tukia, joilla voidaan heti parantaa maksuvalmiutta ja välttää ylivelkaantumista. Tärkeää on myös, että valtion lisäksi Uudenmaan kunnat tulevat yrityksiä vastaan joustoilla ja vapautuksilla liiketilavuokrissa, kuten esimerkiksi Helsingin kaupunki on tehnyt”, toteaa Lahtinen.

Selvää on, että yritysten kriisi ei ole ohi muutamassa kuukaudessa. Hallituksen ensi viikolla alkavassa kehysriihessä on etsittävä ratkaisuja siihen, että elinkelpoisiakin yrityksiä joutuu tilapäisen maksukyvyttömyyden vuoksi konkurssimenettelyyn.

”Konkurssimenettelyyn tulisi saada koronakaista, johon voisi siirtyä koronakriisin takia maksukyvyttömäksi joutunut muutoin elinkelpoinen yritys. Nämä yritykset pitäisi tutkia erikseen ja niille tulisi suunnata valtion toimesta pääomalaina-tyyppisiä pitkäaikaisia rahoitustapoja”, toteaa johtaja Marko Silen Helsingin seudun kauppakamarista

Liite:

Kauppakamarien kysely koronaviruksen vaikutuksista yrityksille: Helsingin seudun kauppakamarin alueen tulokset 30.3.2020.

Lue myös

Neuvontapalvelut: TKI-toiminnan verovähennyksistä

Tutkimusyhteistyövähennyksen voi tehdä vain lain määritelmän täyttäviltä tutkimus- ja tiedonlevittämisorganisaatioilta ostettujen tutkimus- ja kehittämistoiminnan palvelujen perusteella, kun...

Uudenmaan korkeakouluihin tarvitaan kipeästi lisää aloituspaikkoja

Helsingin seudun kauppakamarin koordinoima Ennakointikamari julkaisi helmikuussa 2022 selvityksen Korkeakoulujen aloituspaikat ja hakijat Uudellamaalla ja...

Keski-Uudenmaan Kasvupolulta apua liiketoiminnan haasteisiin ja kasvustrategiaan

Kasvu Openin Kasvupolku®-sparraukseen voivat hakea mukaan kaikki yritykset, joilla on y-tunnus ja vahva tahto kasvattaa...