Valmentavan mentoroinnin avulla opitaan tulevaisuuden työelämätaitoja

Marjut Alatalo ja Marjo-Riitta Ristikangas ovat juuri ilmestyneen Valmentava mentorointi -kirjan kirjoittajia.

Nykymaailmassa meidän pitää osata kehittää luovasti oppimisen taitoja, ja valmentava mentorointi tuo eväitä tähän tarpeeseen.

– Valmentavan mentoroinnin avulla opitaan muun muassa yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Mentorointitilanne on yhteisöllinen vuorovaikutussuhde, ja siinä kypsyviä taitoja tarvitaan kaikkialla ja muissakin tilanteissa, vaikka mentorointisuhdetta ei olisikaan.

Valmentavan mentoroinnin avulla kehitetään mielentaitoja ja ajattelun laatua

Valmentavan mentoroinnin suurin ero verrattuna perinteiseen mentorointiin on se, että pelkän tiedon siirron sijaan siinä kehitetään mielentaitoja ja syvennetään oman ajattelun laatua. Kirjailijoiden mukaan siinä hyödynnetään coachausta ja aktivoidaan ajattelua eri mekanismeilla.

Enemmän haastetaan, kysytään ja kuunnellaan. Tärkeämpää on oikeiden kysymysten esittämisen taito kuin oikeiden vastausten kertominen, Alatalo täydentää.

Toinen olennainen ero aikaisempaan on tapa ymmärtää verkostoitumista uudella tavalla. Nimittäin aikaisemmin oli vallalla ajatus, jonka mukaan mentori jakoi verkostoaan toisen osapuolen hyödyksi.

– Valmentavassa mentoroinnissa on tärkeää rakentaa omaa, itselle tarkoituksenmukaista verkostoa yhteistyön eri työkaluilla ja hahmottaa, millainen verkosto toimii mentoroitavalle parhaiten, Ristikangas sanoo.

Valmentavaan mentorointiin kohdistuu monenlaisia epäilyjä

Aiheeseen kohdistuu myös monenlaisia epäilyjä – ja varsinkin sanaan valmentaminen. Se koetaan pehmoiluksi.

– Sitähän se ei ole, vaan tavoitteellista toimintaa, sanoo Ristikangas painokkaasti.

Alatalo jatkaa, että työyhteisöissä on vallalla myös ajatus, että tunteet eivät kuulu työpaikalle, koska valmentaminen on muka tunteilua, yhdenlaista pään silittelyä.

– Ihminen on kuitenkin kokonaisvaltainen olento, joka ei pysty erottamaan tunteitaan itsestään. Tunnereaktioita kannattaa opetella hyödyntämään.

Muunkinlaisia oletuksia valmennustyötä tekevät kirjoittajat joutuvat usein korjaamaan.

– Usein ajatellaan, että mentorin pitää olla saman alan asiantuntija kuin mentoroitava on, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi nuoret ovat syntyneet näppisten kanssa, ja heillä on paremmat digitaidot kuin vanhemmilla. Kyllä he voivat meitä mentoroida, koska muuten ei synny uutta kehitystä, he sanovat.

Kirjailijat myöntävät, että aivan ongelmatonta mentorointi ei ole, vaikka sen tuomat hyödyt ovat parhaimmillaan moninaiset. Tyypillisin haaste mentorointisuhteessa on, että tapaamisten aikataulut eivät pidä. Tämä voi johtaa siihen, että tapaamisiin ei myöskään valmistauduta.

– Lisäksi epäselvät odotukset tuottavat päänvaivaa, sillä odotuksista ei useinkaan puhuta avoimesti. Asioista pitäisi keskustella enemmän eikä vain suorittaa tilannetta, Ristikangas pohtii.

Mentorointiohjelma auttaa luomaan rajoja ylittäviä yhteistyösuhteita

Kirjailijat kannustavat yrityksiä ottamaan käyttöön mentorointiohjelman: se auttaa valmentavan otteen leviämisessä ja muuttaa vähitellen työpaikan kulttuuria ja tapoja toimia. Silloin opitaan aidosti yhdessä tekemään töitä ja kehitetään rajoja ylittäviä yhteistyösuhteita.

Työpaikoilla onkin olennaista pyrkiä siihen, ettei valmentavaa mentorointia tarjota vain avainhenkilöille, vaan luodaan kokonaan uusi käytäntö ja kulttuuria ohjaava muutos, josta hyötyy mahdollisimman moni.

– Tällainen muutos vaatii kaikilta uskallusta heittäytyä – oli sitten missä asemassa vain.

Lisäksi Ristikangas ja Alatalo muistuttavat, että onnistuneessa mentorointisuhteessa sekä mentorin että mentoroitavan ajattelu muuttuu. Kummankin ajattelu kehittyy, ja yksilö alkaa nähdä asioita uudella tavalla.

– Uskomme, että jokainen pystyy olemaan mentorina ja mentoroitavana, jos haluaa. Jos mentoroinnista kiinnostunut osaa epäillä, onko hänestä mentoriksi, se jo osoittaa, että hän on kiinnostunut toisesta eikä vain omista asioistaan, he sanovat loppuun.