Artikkelikuva

Vastuullisuus yritystoiminnassa on yhä merkittävämpää

Me yritysten edustajat kohtaamme vastuullisen toiminnan vaatimuksia joka päivä toiminnassamme. Vastuullisuutta edellyttävät entistä voimakkaammin sijoittajat ja rahoittajat, kumppanit, asiakkaat sekä oma henkilöstö.

Vastuullisen yritystoiminnan merkitystä nostaa esille myös julkinen valta. Sekä Euroopan parlamentissa että kotimaan päätöksenteossa mielellään esitetään yritystoiminnalle uusia normeja ja sääntelyä, joita perustellaan vastuullisuudella.

Paras tapa reagoida näihin vaatimuksiin yrityksille on proaktiivisuus eli se että me yritykset itse pidämme huolta toiminnan vastuullisuudesta niin, ettei kaikista asioista tarvita uusia direktiivejä, lakeja ja asetuksia.

Aivan erityisesti vastuullisuuden vaatimus koskee ilmastonmuutoksen torjuntaa. Kaikkien yritysten on syytä pohtia, miten ilmastonmuutoksen vaikutukset otetaan omassa toiminnassa huomioon. Ilmastonmuutoksen hillintä luo merkittäviä mahdollisuuksia liiketoiminnan ja talouden kasvulle.

Kauppakamarit mukana ilmastotalkoissa

Kauppakamarit ovat viime vuonna muodostaneet globaalin kauppakamareiden ilmastorintaman, jonka perustamisjulistuksen myös Suomen kauppakamarit ovat allekirjoittaneet. Julistuksessa kauppakamarit ilmaisevat kannattavansa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitetta rajoittaa ilmaston lämpeneminen selvästi alle kahden asteen sekä jatkaa toimia lämpenemisen rajoittamiseksi 1,5 asteeseen.

Kauppakamarit sitoutuvat edistämään ilmastotoimia omissa verkostoissaan, tukevat hiilineutraalisuuden saavuttamista kansainvälisesti vuoteen 2050 mennessä ja etsimään yhteistyössä julkisten ja yksityisten toimijoiden kanssa ratkaisuja toimivan muutoksen aikaansaamiseksi ihmisille ja koko maapallolle.

Meillä Suomessa Keskuskauppakamari on korostanut yritysten laajaa osallistumista päästövähennystalkoisiin. Keskuskauppakamari on kehittänyt kansallisen ilmastositoumuksen, jonka allekirjoittamalla yritys sitoutuu hiilineutraalisuuteen vuoteen 2035 mennessä. Sitoumukseen liittyen on käynnistetty myös koulutusohjelma, jolla yrityksiä autetaan energiankulutuksessa ja kuljetuksissa syntyvien päästöjen laskemisessa ja vähentämisessä.

Myös Helsingin seudun kauppakamarin toimintaan vaatimuksen hiilineutraalisuuden saavuttamisesta vaikuttavat yhä voimakkaammin. Päästöjen vähentämistavoitteet vaikuttavat voimakkaasti kaupunkirakenteen kehittämiseen, liikenneratkaisuihin, rakentamiseen ja energiantuotantoon ja niiden kautta kaikkeen yritystoimintaan.

Hiilineutraalisuuden saavuttaminen on voimakkaasti myös kauppakamarin vaikuttamistyötä ohjaava tavoite.

Helsingin seudulla päästöjen vähentäminen on erityisen haasteellista voimakkaan väestönkasvun vuoksi. On väistämätöntä, että rakentaminen ja liikenne tulevat väestönkasvun myötä seudulla lisääntymään. Erittäin kunnianhimoiset tavoitteet hiilipäästöjen samanaikaisesta voimakkaasta alentamisesta voidaan toteuttaa vain pitkäjänteisin ratkaisuin, joita etsitään julkisen vallan ja yritysten hyvässä yhteistyössä.

Tässä työssä tarvitaan myös kauppakamaria. Kauppakamarin on sekä vaikutettava hiilineutraalisuusohjelmien toteuttamiseen että tuotettava jäsenyrityksille ajantasaista tietoa niiden oman päätöksenteon pohjaksi. Kaikki toimialat ja erityisesti pk-yritykset joutuvat nopeasti reagoimaan päästövähennysvaatimuksiin, joita esittävät kuluttajat, poliittiset päätöksentekijät, kumppanit ja suuret yritykset. Siksi on erityisen tärkeää jakaa tietoa ja kokemuksia siitä, miten päästöjen vähentämisellä voidaan tukea liiketoiminnan menestystä.

Tutkimusten mukaan kestävään liiketoimintaan panostavat yritykset saavat kilpailijoihinsa nähden 5–15 vuoden etumatkan.


Menestys pohjautuu uusien liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntämiseen, asiakkaiden ja työntekijöiden entistä tiiviimpään sitoutumiseen, markkinoilla erottautumiseen ja resurssien säästämiseen: pienentämällä materiaali- tai lämpöhukkaa sekä vähentämällä energian ja polttoaineen kulutusta syntyy kustannussäästöjä ja päästöt vähenevät.


 

Messukeskus julkistanut oman ilmastotavoitteen

Oma tuorein kokemukseni asiasta tulee palveluliiketoiminnasta eli päivätyöstäni Messukeskuksesta, jossa menestyvää liiketoimintaa ei voi kuvitellakaan ilman rinnalla kulkevaa vahvaa vastuullisuustyötä.

Julkistimme viime keväänä oman vastuullisuustavoitteemme: aiomme tehdä Messukeskuksesta 110-prosenttisesti hiilineutraalin seuraavan kymmenen vuoden kuluessa.

Olemme tehneet työtä ympäristövastuullisuuden edistämiseksi jo vuosikausia ja tavoitteellisemmin vuodesta 2007.

Uusi tavoite teki vastuullisuustyöstä koko henkilökunnan yhteisen mission ja on tuonut meille runsaasti myönteistä huomiota niin asiakkailtamme kuin medialta, Suomessa ja kansainvälisestikin. Kaikissa ympäristöinvestoinneissa arvioimme aina myös liiketoiminnallista näkökulmaa eli näidenkin investointien pitää olla kannattavia.

Suurin yksittäinen tekijä hiilijalanjäljessämme on energiatehokkuus.

Käytössä on uusin talotekniikka, muun muassa maalämpö, kaukokylmä, lämmön talteenotto sekä led-teknologia. Lämmönkulutus laskenut tällä vuosikymmenellä viidenneksen, sähkönkulutus laskenut 15 % ja vedenkulutus puolittunut.

Konkreettiset teot ja sertifiointi ovat tärkeitä erityisesti kansainvälisillä markkinoilla, joissa yhä suurempi joukko asiakkaita painottaa tarjouskriteereissään ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyviä tekijöitä.

Uutena kansainvälisten tapahtumien vastuullisuusstandardi ISO 20121, jonka mukaisesti toimimme jo useissa kansainvälisissä kongresseissa.

Parhaillaan tutkimme YK:n Sustainable Development Goalsien käyttämistä vastuullisuusraportoinnissa ja -työssä. Tässä asiassa on hyvä mennä eteenpäin Helsingin kaupungin vanavedessä. Helsinki oli nimittäin toinen kaupunki maailmassa, joka alkoi raportoida YK:n SDG-käytännön mukaisesti New Yorkin jälkeen ja ensimmäinen kaupunki Euroopassa.

 

Lue myös

Julkisten hankintojen vastuullisuuskriteerit kiristyvät – oletko valmis?

Espoon, Helsingin ja Vantaan hankintayksiköiden edustajat kertoivat muuttuvista vastuullisuuskriteereistä Helsingin seudun kauppakamarin ja Enterprisen Europe...

Vastuullinen liiketoiminta parantaa kannattavuutta 

Kestävä kehitys, kuten vihreä siirtymä, sosiaalisesti vastuulliset liiketoimintatavat ja kiertotalouteen perustuvat tuotteet tuovat liiketaloudellista hyötyä. Itseasiassa kestävän...

Vastuullisuudesta versoo myös parempaa bisnestä

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä, muistuttaa vanha kansanviisaus. Se tuntuu olevan päivän sana myös yritysten vastuullisuusteoissa,...