Pia Pakarinen: Pendelöinti Helsingin keskustaan vai etätyö kotona kolmoskehällä?

Vielä viikko visioon – julkistamme vuoteen 2050 ulottuvan tavoiteohjelman

Aloitimme Helsingin seudun kauppakamarissa vuoden 2022 alussa seudullisen visiotyön yhdessä luottamushenkilöidemme ja aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n kanssa. Asetimme tähtäimen suoraan vuoteen 2050 ja otimme lähtökohdaksi sen, että Helsingin seutu on vuoteen 2050 mennessä paras mahdollinen seutu harjoittaa menestyvää yritystoimintaa.

Helsingin seutu ansaitsee päättäjien erityishuomion. Uudellamaalla tehdään yli puolet Suomen TKI-panostuksista ja alue vastaa noin 40 prosentista Suomen verotuloja. Tähän alueeseen kannattaa investoida. Millaisia tekoja tarvitaan Suomen hallitukselta, kuntien päättäjiltä ja yrityksiltä itseltään nyt ja lähivuosina, jotta siihen päästään? 

Meillä on runsaasti ratkaistavia haasteita jo lähivuosiksi: ilmastonmuutos, väestön ikääntyminen ja siitä johtuva osaajapula sekä syrjäytyminen. Samojen ongelmien kanssa painitaan kaikkialla maailmassa, joten meidän on keksittävä parhaat ratkaisut, jotta pystymme kilpailemaan esimerkiksi osaajista. Uudetkaan ongelmat ovat entistä harvemmin paikallisia – ne laajenevat nopeasti globaaleiksi, kuten pandemia ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan ovat osoittaneet. Ketterä reagointi on valttia, asioiden ennakoinnista on etua. 

Helsingin seudun visio 2050 on ennen kaikkea keskustelunavaus. Kenelläkään ei ole täysin kirkasta kristallipalloa – ei meilläkään. Odotammekin innolla, että tutustut ensi viikolla julkaistavaan visioomme, kommentoit, kysyt ja haastat näkemyksiämme!

Tulevaisuutta tehdään nyt. Se on puhetta, tekoja ja suuntaamista kohti kestävää, yhteisiä tavoitteita. Pistämme Kauppakamarissa itsemme likoon visiomme puolesta ja sitoudumme tekemään oman osuutemme. Oletko mukana?

Pia Pakarinen
Toimitusjohtaja
Helsingin seudun kauppakamari

Helsingin seudun visio 2050 -julkistustilaisuus 7.6.2022

Tule mukaan Helsingin seudun kauppakamarin visio 2050-julkistustilaisuuteen, jossa tarjolla on inspiroivia puheenvuoroja Helsingin seudun loistavasta tulevaisuudesta sekä rentoa verkostoitumista ja seurustelua aurinkoisessa säässä kuplivan parissa.

Ilmoittaudu mukaan!

Lue myös

Helsingin seudun visio 2050: Työvoimaa, vetovoimaa, pitovoimaa

Helsingin seudun kauppakamarin toimitusjohtaja Pia Pakarisen mukaan hallitusohjelmaan on palautettava metropolipolitiikka. ”Kirjasimme Helsingin seudun visioon...

Helsingin seutu on Itämeren alueen kilpailukykyisin ja kiinnostavin metropolialue vuonna 2050

Helsingin seudun merkitys on kaikilla keskeisillä tunnusluvuilla ylivertainen Suomessa, mutta etumatkaa...

Visio 2050 julki: Helsingin seudusta Itämeren ykkösalue

Kattava kasvuvisio viidessä kuukaudessa ja kaupan päälle vielä lista konkreettisia toimia, joiden myötä tavoitteista voisi tulla myös...