Mika Olli on Helsingin seudun kauppakamarin veroasiantuntija neuvontapalveluista.

Viikon kysymys: Osingonjakopäätöksestä, päätöksen perumisesta ja verotuksesta

Viikon kysymyksessä juristimme ja asiantuntijamme vastaavat usein kysyttyihin kysymyksiin.

Asiakasyhtiö päätti jakaa osinkoa tilikaudelta 1.1.2022-31.12.2022, osingonjakopäätös tehtiin toukokuussa 2023 pidetyssä yhtiökokouksessa siten, että osinko on nostettavissa 15.8.2023. Osingonjakopäätöksen jälkeen yhtiön taloudellinen tilanne ja maksuvalmius on heikentynyt ja yhtiö halusikin peruuttaa tehdyn päätöksen osingonjaosta tai siirtää osingonmaksua myöhemmäksi, miten osingon verotuksessa käy?

Jos osingonjakopäätös perutaan ennen kuin osinko on nostettavissa, siitä ei aiheudu veroseuraamuksia osakkaalle.

Jos osinko on ollut nostettavissa ennen osingonjaon peruuttamista, verotetaan osinko osakkaan tulona.

Jos jo päätetyn osingon maksua siirretään myöhemmäksi perumatta osingonjakoa, katsotaan osinko silti osakkaan tuloksi siltä vuodelta, jolloin se on ollut nostettavissa.


Mika Olli
veroasiantuntija
Helsingin seudun kauppakamari
Neuvontapalvelut

Lisää luettavaa:

Kauppakamarilehti

Juristi Mika Lahtinen: Osakeyhtiön omat osakkeet

Johtaja Marko Silen: Osakeyhtiön hallituksen jäsenen ja osakkaan tiedonsaantioikeus

Maksutonta neuvontaa jäsenillemme

Kauppakamarin jäsenille maksuttomassa neuvontapalvelussa asiantuntijat ja lakimiehet vastaavat kysymyksiisi liittyen muun muassa verotukseen, taloushallintoon ja lakiasioihin. Voit lähettää kysymyksesi asiantuntijoillemme lomakkeen kautta.

Pohditko, onko yrityksesi jäsenemme?

Voit tarkistaa organisaatiosi jäsenyyden KauppakamariVerkostosta.

Lue myös

Neuvontapalvelut: Kirjanpidon virheen korjaaminen

Virhe tilikauden aikana Kun virhe havaitaan saman tilikauden aikana, kun se on tehty, ei se yleensä ole...

Neuvontapalvelut: Yhdistyslakiin käytännön toimintaa helpottavia muutoksia

Liittymisasioiden delegointi toimihenkilölle Jatkossa yhdistyksen säännöissä voidaan määrätä, että hallitus voi delegoida jäseneksi ottamista koskevan...

Viikon kysymys: hiilinielu ja kirjanpito

Viikon kysymys tuo vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.