Asuntopolitiikka kirvoitti vilkkaan keskustelun alue- ja asuntoasiain valiokunnassa

Kauppakamarin alue- ja asuntoasiain valiokunta keskusteli asuntopolitiikasta maaliskuun kokouksessaan. Kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon edistäminen on kauppakamarin vaikuttamistyön tärkeä tavoite, koska asumiskustannukset vaikuttavat keskeisesti työvoiman saatavuuteen.

Kehittämisohjelman keskeisistä teemoista oli kertomassa valmistelutyöryhmän sihteeri Armi Liinamaa valtiovarainministeriöstä. Mukana keskustelussa oli työryhmän jäsen Tommi Laanti ympäristöministeriöstä. Liinamaan mukaan asuntopolitiikassa ei olla luopumassa kysyntä- ja tarjontatuista. Selonteossa tulisi keskittyä enemmän asuntomarkkinoiden toimivuuteen kuin pohtia tukijärjestelmän yksityiskohtia. Oman haasteensa kokonaistilanteeseen tuovat taantuvien alueiden ongelmat. Liinamaa korosti, että asuntomarkkinoiden toimivuus riippuu paljolti kuntien toimenpiteistä. Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja MAL-sopimukset vaikuttavat paljon enemmän asuntotuotantoon kuin asuntopoliittinen ohjelma.

Laannin mukaan asuntopoliittisessa kehittämisohjelmassa pyritään löytämään pitkäjänteisyyttä ja periaatelinjauksia valtion toimintaan. Hän piti valtion tukemaa ARA-tuotantoa tärkeänä erityisesti segregaation hillitsemisen kannalta. Lisäksi se mahdollistaa palvelualojen työntekijöiden asumisen lähempänä työpaikkaansa. Laanti ei pitänyt mahdollisena tulorajojen asettamista ARA-kohteissa asuville – valtaosa asukkaista on oikeaa kohderyhmää ja tulorajojen asettaminen johtaisi moniin ongelmiin.

Valiokunnan keskustelussa fokuksena oli erityisesti asuntojen kalleus pääkaupunkiseudulla ja mahdolliset keinot hintojen alentamiseksi. A-Insinöörien Jyrki Keinäsellä oli kolme ehdotusta hintatason alentamiseksi:

• rakentamisen tuottavuutta on radikaalisti parannettava,
• maankäytön prosesseja on kehitettävä yhteistoiminnallisempaan suuntaan ja
• kaavamääräysten pikkutarkkuutta on hillittävä.

Hän suositteli opintomatkaa Itävaltaan, jossa asuntojen tuotantokustannukset ovat Suomea selvästi alhaisemmat ja vuokralla asuminen kohtuuhintaista.

SRV:n Timo Niemisen mukaan asuntojen kokonaishinta muodostuu monista pienistä puroista. Hintoja nostavat muun muassa lainsäädäntö, pikkutarkka asemakaavoitus, hitaat kaavoitus- ja lupaprosessit, tontin hinnoittelu ja maaperä, autopaikkavaatimukset, työvoimapula, valitukset sekä verot ja muut julkisoikeudelliset maksut. Hintojen laskeminen vaatisi toimenpiteitä monella rintamalla: normitalkoot sääntelyn keventämiseksi, prosessien sujuvoittaminen, viranomaisten riittävä resursointi, rakennusalan innovaatioiden ja tuottavuuden kehittäminen ja niin edelleen. Nieminen peräänkuulutti asuntotuotantoon vakaata ja pitkäjänteistä toimintaympäristöä.

Helsingin kaupungin Mikko Aho kertoi Helsingin käyttävän kumppanuuskaavoitusta, mikä edellyttää molemmilta osapuolilta toisen tarpeiden ymmärtämistä. Olemassa olevassa rakenteessa rakentaminen on paljon haastavampaa, ja yksityiskohtaisilla kaavamääräyksillä varmistetaan uustuotannon sopivuus laajempaan kokonaisuuteen. Ahon mukaan kaavamääräysten vaikutus hintoihin ei Helsingissä ole suuri.

Käydyssä keskustelussa ihmeteltiin muun muassa sitä, pitääkö vuokra-asumiseen tarkoitettujen talojen olla yhtä kalliita kuin esimerkiksi vapaarahoitteisten omistusasumiseen tarkoitettujen talojen?

Asuntotuotannon merkittäväksi haasteeksi koettiin se, ettei päästä tekemään volyymia, vaan kaikki kohteet toteutetaan uniikkeina. ARA-asukkaille toivottiin tulorajoja, jotta valtion tukema tuotanto kohdistuisi sitä aidosti tarvitseville. Jotta asumisoikeutta ei menettäisi tulojen noustessa, voitaisiin asukkaalle määrätä niin sanottu ARA-maksu vuokrasuhteen jatkamiseksi. Yhteisymmärrys vallitsi siitä, että pääkaupunkiseudun asuntojen hintatason alentaminen vaatii kaikkien osapuolten haasteiden ymmärtämistä ja yhteistyötä.