Ammatillinen koulutus kohtaanto-ongelmaa selättämässä

Monelle järjestäjälle peruskoulunsa juuri päättänyt ikäryhmä on ensisijainen, osalle jo työelämässä toimivat aikuiset. Osa palvelee kumpaakin.

Ammatillinen koulutus käy tällä hetkellä läpi suurinta muutostaan vuosikymmeniin, mutta elää myös muutoksesta. Työn muutos, toimialarakennemuutokset ja muutokset ammattitaitokvalifikaatioissa haastavat sen roolin ja tuottaman lisäarvon yhteiskunnassa.

Elinkeinoelämän keskusliiton ja toisaalla työhallinnon selvitykset osaavan työvoiman saatavuudesta kertovat karusti sen, mitä kukaan ei haluaisi kuulla.

Suuri osa työnantajista kokee ammattitaitoisen työvoiman saatavuuden ongelmalliseksi. Jopa niin pitkälle, että se heikentää yritysten kasvunäkymiä.

Käsiteellisesti kohtaanto-ongelmassa on kyse tilanteesta, jossa työttömyys ja työvoiman kysyntä (se on avointen työpaikkojen määrä työnvälityksessä) kasvavat saman aikaisesti. Aivan niin kriittinen tilanteemme ei kuitenkaan ole, onhan työttömyys ollut laskussa. Tilanne on kuitenkin vaikea esimerkiksi myynti-, puhdistuspalvelu-, sote-, horeca- ja talonrakennusalojen kohdalla. Alojen, jotka rekrytoivat runsaasti ammattiosaajia.

Syrjäytymisriski

Amiedun rehtori Timo Karkola on Ennakointikamarin ohjausryhmän jäsen.

Työmarkkinoiden tarpeiden rinnalla kohtaanto-ongelmalla on myös inhimillinen ulottuvuutensa. Kokonaan ammattikouluttamattoman tai vanhentuneen osaamisen varassa toimivan henkilön riski syrjäytyä on melkoinen. Syrjäytymisellä on lisäksi taipumus periytyä, mikä laajentaa ilmiön taloudellista ja sosiaalista, jopa turvallisuuspoliittista ulottuvuutta yhteiskunnassa.

Nykyisellä toimintamallilla ja palveluilla saavutetaan parhaimmillaankin vain nykyiset tulokset työmarkkinoilla. Ajankohtaista onkin kysyä, riittääkö evoluutio vain tarvitaanko jopa revoluutiota kohtaanto-ongelman selättämiseksi? Uskon, että kultainen keskitie riittää. Mutta ei hajautettuna, erillisinä toimintoina ja päätöksentekona, vaan mieluusti rakentamalla kansallinen ohjelma, eräänlainen vaikuttavuuden ekosysteemi kohtaanto-ongelman selättämiseksi.

Maamme nykyinen hallitus on rahoittanut useita toimenpiteitä, joiden päämääränä on kohtaanto-ongelman ratkaiseminen.

Pian aloittavan uuden eduskunnan ja hallituksen tavoitelistalla on suomalaisten tulevan hyvinvoinnin turvaaminen työllisyysasteen nostamisella 75%:iin, jopa tämän ylikin, on keskeisessä asemassa. Se ei onnistu ilman kohtaanto-ongelman ratkaisemista.

Niin nuorille kuin työmarkkinoilla jo toimiville tai sinne suuntaaville aikuisille on tarjottava koulutusta, joka vastaa työmarkkinoiden kysyntää ja jolla työllistyy. Tästä ammatillisen koulutuksen järjestäjät lupaavat pitää huolta muun muassa osallistamalla työnantajat nykyistä aikaisemmin ja tiiviimmin koulutusten suuntaamis- ja kohdentamispäätösten valmisteluun, yksittäisten koulutusprojektien suunnitteluun, ohjaamiseen sekä tulosten ja vaikuttavuuden arviointiin.

Työn ja opiskelun yhteensovittaminen

Ammatillisen koulutuksen uudistamisen rinnalla aikuiskoulutustukea tulee uudistaa siten, että se tukee työn ja opiskelun yhteensovittamista. Ennen kaikkea suomalaisten sosiaaliturva tulee uudistaa niin, että se kannustaa nykyistä selkeämmin työn vastaanottamiseen. Yhteiskunnan tulee niin ikään eri keinoin helpottaa työn perässä muuttamista. Lisäksi työperäisen maahanmuuton esteitä tulee poistaa etenkin eritysosaajien kohdalla.

Työn tarjontapuolelle tehtävien parannusten rinnalla tulee myös kysyä, ovatko työnantajien odotukset oppilaitoksista vasta valmistuneiden ammattiosaamisen ”syvyydestä” realistisia. Ammattiosaajia voidaan isossa kuvassa räätälöidä ammatti- ja toimialoittain, usein jopa yrityskohtaisestikin. Aivan jokaisen liiketoimintakonseptin tai tuotantolinjan erityistarpeita tai järjestelmäspesifejä tarpeita julkisesti rahoitettu tutkintojärjestelmä ei kuitenkaan kykene palvelemaan.

Yrityksillä säilyykin perehdyttämisvastuu myös tulevaisuudessa. Se on kustannus ja tekijä, joka tulee ottaa rekrytointiprosessin kokonaiskestoa suunniteltaessa huomioon.

Osaamisvajeen rinnalla kohtaanto-ongelmaan vaikuttavat muutkin työmarkkinoiden tekijät. Tilastot ja selvitykset osoittavat, että eräiden ammattialojen tai -nimikkeiden yleinen houkuttelevuus on ollut laskusuunnassa. Useiden synergisten toimenpiteiden varaan rakennetuista toimialakohtaisia vetovoimahankkeista on hyviä kokemuksia, case-esimerkkeinä rakennus- ja puhdistuspalvelualat.

Odotan, että uuden hallituksen ohjelmaan kirjataan niin sanottu ”Jatkuvan oppimisen reformi”. Osana reformin valmistelua kohtaamme jo ensi vuonna kysymyksen, mikä on yhteiskunnan, työnantajien ja työntekijöiden rooli ja vastuu ammatillisen osaamisen ylläpidosta. Missä olosuhteissa ja millä rakenteilla työnantajat ovat valmiita ammatillisen koulutuksen ”rahoituspohjan laajentamiseen”.

Edellä mainitun kysymyksenasettelun taustalla on epäsuhta työelämän muutosten ja yhteiskunnan rajallisten resurssit kesken. Siksi työmarkkinoiden tarpeet on kyettävä priorisoimaan ja kaikki yhteiskunnalliset panokset toki hyödyntämään tehokkaasti. Vaikutuksiltaan vaatimattomia tai riskipitoisia koulutus- tai kehittämisprojekteja ei ehkä olekaan tarkoituksenmukaista rahoittaa yhteisestä kassasta.