2.9.2022 Osaaminen ja työelämäVaikuttamistyö Budjettiriihen linjaukset unohtavat Uudenmaan Hallituksen budjettiriihen linjaukset ohittavat koko maan talousveturina toimivan Uudenmaan tarpeet. Erityisesti hallituksen toimet osaavan työvoiman saatavuuden helpottamiseksi jäävät torsoiksi. Kauppakamari on huolissaan siitä, että korkeakoulujen aloituspaikkojen osalta Uusimaa jää yhä huomiotta, eivätkä toimet kansainvälisten osaajien työllistymiseksi ole riittäviä.
1.9.2022 VastuullisuusLiikenne Ilmailun ekosysteemit tarvitsevat uusia innovaatioita Ilmailusektorilla muutosten merkit ovat olleet nähtävissä jo ennen koronapandemiaa ja Ukrainan sotaa. Ala muuttuu nopeasti, ja kriisit ovat vain vauhdittaneet kehitystä.
31.8.2022 VastuullisuusVaikuttamistyö Kauppakamarilehti: Vastuullisuus yritysten liiketoiminnan ytimessä Kauppakamarilehti on vastuullisuuden ytimessä. Rakentaminen on toimiala, jossa ympäristövastuullisuus on noussut vauhdilla alan toimijoiden agendalle. Ympäristöasioista on tehty myös menestyvää liiketoimintaa, josta hyvänä esimerkkinä ovat muun muassa biopolttoaineet.
29.8.2022 Tapahtumat Kauppakamarin syyskausi käynnistyi Uutuuskirjoja, koulutuksia, seminaareja – Kauppakamarin syyskausi starttasi Kauden avajaisten lämpimissä tunnelmissa perjantaina 26. elokuuta 2022.
24.8.2022 VastuullisuusVaikuttamistyö Vantaan Energia hakee kumppanien kanssa vauhtia päästövähennyksiin Vantaan Energia kehitti kumppaneiden kanssa biovoimalan tehoa parantavan digitaalisen järjestelmän. Yhteistyönä syntyvät innovaatiot auttavat energiayhtiötä vähentämään päästöjä.
16.8.2022 Vastuullisuus Kauppakamari ja Enterprise Europe Network vauhdittavat yritysten vastuullisuuden kehittämistä Tänä päivänä terve ja tulevaisuuteen katsova yritystoiminta nojautuu kestävän kehityksen periaatteisiin. Kestävään kehitykseen liittyy ympäristön huomioiminen, hiilineutraalisuus ja sosiaalinen sekä taloudellinen vastuullisuus.
15.8.2022 Kansainväliset asiat Suomeen perustetaan neljä eurooppalaista digitaalista innovaatiohubia (EDIH) Suomesta valitut neljä eurooppalaista digitaalista innovaatiohubia (EDIH) ovat palvelukeskittymiä, jotka auttavat yrityksiä vastaamaan digitaalisin haasteisiin ja parantamaan kilpailukykyään.
12.8.2022 Toimitusjohtajalta Helsingin seudulle tarvitaan vuosittain 20 000 uutta osaajaa Suomen hallituksen tavoitteena on koulutus- ja työperusteisen maahanmuuton tiekartan mukaan vähintään kaksinkertaistaa työperäinen maahanmuutto sen nykytasosta vuoteen 2030 mennessä. Samalla uusien ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrän tulisi kolminkertaistua 15 000 opiskelijaan vuodessa, ja heistä 75 prosentin pitäisi työllistyä ja jäädä Suomeen.
2.8.2022 Osaaminen ja työelämäYhteistyö Osaajapulaan tarvitaan yhteistyötä ja yrityslähtöisiä opintopolkuja Osaavan työvoiman saatavuudesta on tullut yksi keskeinen kasvun jarru myös Uudellamaalla toimiville yrityksille. Sen ratkaisemiseksi tarvitaan sujuvampia ja nopeampia maahanmuutto- ja työlupakäytäntöjä, joustavampia jatkuvan oppimisen malleja sekä yritysten, oppilaitosten ja työvoimahallinnon tiiviimpää yhteistyötä, listaavat Ennakointikamarin ja Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntijat.
26.7.2022 ValiokuntatyöOsaaminen ja työelämäVaikuttamistyö Teollisuus tarvitsee uusia osaajia ja kasvumahdollisuuksia Helsingin seutu elää entistä enemmän kaupasta ja palveluista, mutta teollisuus on edelleen erittäin tärkeä työllistäjä ja talouden tukijalka. Tämä ei saisi päättäjiltä unohtua, kun he linjaavat alueen maankäyttöä ja ratkovat osaajapulaa, muistuttaa Vaisalan tuotantojohtaja ja kauppakamarin teollisuusvaliokunnan puheenjohtaja Vesa Pylvänäinen.