Jukka Saksi on viestintäyrittäjä, osallistamisen fasilitaattori ja Arvovalta-kirjan kirjoittaja.

Arvot vaikuttavat kumppanuuksien kohtaloihin

2020-luvulla tullaan puhumaan arvoista ja vastuullisuuden teoista enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ei ylevinä juhlapuheina tai mainoslauseina, vaan niitä tuodaan esille todellisten tekojen ja valintojen kautta. Esimerkkeinä tästä voi mainita Finlaysonin, Fiskarsin ja Makian, jotka ovat lopettaneet taloudellisesti tuottoisan yhteistyönsä J. Kärkkäisen kanssa arvoristiriitojen vuoksi.

Kun yritysten asiakkaat toivovat ja odottavat vastuullisia tekoja ja tiettyjen arvojen toteuttamista, yritykset alkavat panostaa niihin asioihin. Jos vetää mutkia hieman suoraksi, on onnistuneessa johtamisessa sekä asiantuntijatyössä kyse siitä, miten saa tärkeimpien sidosryhmiensä huomion ja luottamuksen. Niiden kautta oikeastaan kaikki muu tekeminen skaalautuu.

Olemme jo usein nähneet, miten sellaiset organisaatiot, joiden viestit ja toiminta suhteessa arvoihin on ristiriidassa, joutuvat vakaviin maineongelmiin.

Koronakriisi on nostanut aiheen ihmisten tietoisuuteen, ja trendi tulee uskoakseni vahvistumaan. Aidot arvot ovat valintoja ja kaikenlaisten yhteisöjen valintoja tullaan haastamaan. Ehkä ei niinkään itse arvoja, vaan julkistettujen arvojen toteutumista arjen tilanteissa.

On tärkeää huomioida, että sidosryhmät peilaavat organisaatioiden julkituotuja arvoja siihen, miten avainhenkilöt kommunikoivat ja kohtelevat toisia. Arvioin, että julkisia arvojen arviointialustoja tulee melko pian kaikille toimialoille. Ne toimivat ikään kuin Airbnb ja Uber, jolloin sidosryhmät voivat tutustua ulkopuolisten tekemiin arvioihin siitä, toimiiko organisaatio arvojensa mukaisesti.

Uskon, että se tulee olemaan osa mediallistuneen ja läpinäkyvän yhteiskunnan toimintoja. Sen mukaisesti organisaatioiden johtaminen, asiantuntijatyö ja viestintä joutuvat uudenlaisiin läpivalaisun haasteisiin.

Yhä useampi asiakas valitsee palveluntuottajaa sen perusteella, minkälaisia arvoja sillä toiminnassaan on. Miten vastuullisesti yritys toimii, esimerkiksi ympäristöön liittyen?

Työntekijät haluavat tietää, minkälaiseen organisaation he ovat hakeutumassa töihin, mistä arvoista käsin yritystä johdetaan ja minkälainen kulttuuri siellä vallitsee. Yhteistyökumppanit ovat kiinnostuneita kaikkien niiden tahojen arvovalinnoista, joiden kanssa he tekevät työtä, koska niillä on vaikutuksia siihen, miten heidät koetaan omien sidosryhmiensä keskuudessa. Vaikeissa tilanteissa tehdyt päätökset heijastavat todellisia arvoja, ja ne tullaan muistamaan pitkään.

Arvoja peilataan koko palveluketjun kautta. Sen vuoksi jokaisen asiakasta palvelevan tahon tulisi täyttää samat arvokriteerit. Jos esimerkiksi autokaupalla on tärkeänä arvona kestävä kehitys, mutta alihankkijana toimiva autopesula käyttää ympäristölle haitallisia pesuaineita, muodostuu siitä arvoriski kyseiselle autokaupalle.

Arvoista on tärkeää viestiä. Tietoisuus arvoista ja niiden merkityksistä edellyttää toimivaa viestintää. Sidosryhmät odottavat myös päätösten ja valintojen perustelemista arvojen kautta. Sitä myöden arvoviestintä luo paineita avainhenkilöiden kasvolliselle viestinnälle. Pelkkä korporaatiotiedottaminen koetaan helposti päälle liimatuksi mainostamiseksi.

Kun kasvollinen henkilö kertoo miksi, mitä ja miten, on se yleensä uskottavampaa.

Myös proaktiivisuutta tarvitaan, eli rohkeutta kertoa haastavistakin asioista itse omaan sävyyn, ennen kuin joku muu taho nostaa siitä puheenaiheen, joka haastaa kohteen mainetta.

Onko organisaatiosi valmistautunut? Arvot tulevat puhuttamaan paljon. Ne sisältävät haasteita ja valtavasti mahdollisuuksia sitouttamaan, erilaistamaan ja rohkaisemaan. Miten toimimme, kun joku ulkopuolinen taho nostaa yleiseen keskusteluun organisaatiomme arvot ja niihin sisältyvät ristiriidat? Se voi tapahtua minä päivänä vain.


Dialogisin terveisin
KTT Jukka Saksi
viestintäyrittäjä, osallistamisen fasilitaattori ja Arvovalta-kirjan kirjoittaja

Kauppakamarikauppa  ja Arvovalta-kirja

Tutustu kirjaan Kauppakamarikaupassa

Kirja on julkaistu myös e-kirjana.

 

Jukka Saksi on viestintäyrittäjä, osallistamisen fasilitaattori ja Arvovalta-kirjan kirjoittaja.

Lue myös

Kasvuvoimaa verkostoista

Kolmatta kertaa tehty Proof Advisoryn ja Kauppakamarin Kaupallistamisen tila -tutkimus paneutui tänä vuonna erityisesti kumppanuuksiin kaupallisen kasvun...

Miksi yrityksen arvot ovat oikeastaan rahaa?

Asiakkaamme tulevat tekemään tänä vuonna enemmän arvopohjaisia päätöksiä kuin koskaan aiemmin. Oli toimiala mikä tahansa. Olemmeko siihen...

”Arvohakkerit” osana arvojen tulevaisuutta

Erityisesti pohtisin asiaa arvojen näkökulmasta. Voisiko siinä haastajana toimia hackathon? Hackathon on yleistynyt tapahtuma, joissa jonkun teeman...