Margit Suurnäkki

Johtajana, HR-ammattilaisena ja tutkijana minulla on vankka kokemus kansainvälisten yritysten toiminnasta. Erityisalaani ovat muutoksen johtaminen, jatkuva oppiminen ja tulevaisuuden työtaidot. Minulla on yli 20 v kokemus konsultti- ja johtotehtävissä Koneella, Accenturella ja Tiedossa.

Olen asunut ja työskennellyt Suomessa, Belgiassa, Sveitsissä, Kiinassa ja USA:ssa. Olen tutkinut globaalien yritysten toimintamallien kehittämistä sekä niitä haasteita ja mahdollisuuksia, joita syntyy globaalin ja paikallisten toimintapojen kohtaamisen seurauksena.

Olen mukana vapaaehtoistyössä ja toimin vastuukummina Diakonissalaitoksen ohjaamassa maahanmuuttajanuorten kummiperhetoiminnassa. Toimin myös hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana Marjaniemen siirtolapuutarhayhdistyksessä sekä ympäristötyöryhmän vetäjänä Suomen Siirtolapuutarhaliitossa.

Lue myös

Viikon kysymys: Mistä löydän kaksikäyttötuotteiden luettelon?

Viikon kysymyksessä juristimme ja muut asiantuntijamme vastaavat usein kysyttyihin kysymyksiin.

Kiina-webinaari kauppakamarien kansainvälistymisviikolla 

Kiinan markkinoiden muuttuessa ja geopoliittisen epävarmuuden kasvaessa korostuu yritysten toimintasuunnitelmien ajankohtaisuus, joka Kiinan markkinoilla toimivien ulkomaalaisperäisten yritysten,...