Lontoossa Ella Juhakorpi ja Alina Makslahti työskentelevät täysin etänä.

Kauppakamarien kansainväliset harjoittelijat avaavat ovia suomalaisille yrityksille

Kauppakamarien kansainvälisen harjoittelijaohjelman suomalaiset opiskelijat työskentelevät tällä hetkellä Lontoossa, Hong Kongissa ja Sao Paulossa. Koronapandemia vaikuttaa harjoitteluun ja on vienyt tapahtumat ja tapaamiset pääosion verkkoon. Harjoittelijoiden kokemuksia on koottu FinnCham-verkoston verkkosivuille.
Toni Pitkänen on työhrajoittelussa Sao Paulossa.

Toni Pitkänen on työharjoittelussa Sao Paulossa. Hän työskentelee sekä toimistolla että etänä. Pitkänen kertoo, että vielä tällä hetkellä kauppakeskukset, kuntosalit, ravintolat ja baarit ovat Sao Paulossa auki.

– Moni paikallinen on ollut tosi iloinen siitä, että heidän ei tarvitse matkustaa jopa kahden tunnin mittaisia työmatkoja. Uskon, että korona tulee muuttamaan ihmisten työtapoja siten, että firmat sallivat etätyöt myös tulevaisuudessa, Pitkänen sanoo.

Työharjoittelu FinnChamissa on osa kauppakamarien ja oppilaitosten välistä yhteistyötä, joka pyrkii sujuvoittamaan opiskelijoiden siirtymistä työelämään ja työskentelyä kansainvälisissä työyhteisöissä.

Harjoittelu tehdään FinnChameissa, jotka ovat suomalaisia kauppakamareita tai kauppakiltoja viidellä eri mantereella.

Hong Kongissa työpäivät työharjoittelussa ovat vaihtelevia. Iiris Fräntilä ja Si-Min Yao kertovat, että työtehtävät vaihtelevat laajasti, eikä mikään päivä ole samanlainen.

– Jo ennen harjoitteluun tuloa oli selvää, että tämä työ ei ole perinteistä rutinoitunutta toimistotyötä. Toki päivittäisiin tehtäviin kuuluu sosiaalisen median tilien ylläpito ja päivittäminen, sähköposteihin vastaaminen sekä käynnissä olevien projektien edistäminen.

Lisäksi työpäivät pitävät sisällään vaihtelevasti juoksevia asioita, kokouksia tai tapaamisia, kuvailevat Fräntila ja Yao.

Heidän mukaansa työharjoittelu poikkeusoloissa mahdollistaa uudenlaisten digitaalisten taitojen omaksumisen.
– Onneksi monet tapahtumat on pystytty järjestämään verkossa, jonka vuoksi olemme kokeneet oppivamme uudenlaisia digitaalisia taitoja, jotka ovat merkittävässä roolissa nykypäivän työelämässä, he korostavat.

Lontoossa Ella Juhakorpi ja Alina Makslahti työskentelevät täysin etänä. Elokuun alussa harjoittelu alkoi toimistolla, mutta vaihtui etätyöksi. He ovat järjestäneet webinaareja ja osallistuneet virtuaalisiin verkostointitapahtumiin.

– On ollut hienoa huomata, kuinka suomalaiset yritykset verkostoituvat täällä keskenään ja pitävät yhtä. Yritämme kauppakamarilla tarjota jäsenyrityksillemme jatkuvasti ajankohtaista informaatiota alati muuttuvasta tilanteesta ja pohtia, mistä aiheista voisimme pitää webinaareja ja ketkä asiantuntijat voisivat olla hyödyksi nykyisille sekä potentiaalisille jäsenillemme, he kuvailevat.

Helsingin seudun kauppakamari tukee kuluvana vuonna kymmenen suomalaisen opiskelijan harjoittelua maailmalla

Harjoittelijoita on jo lähtenyt Lontooseen, Hong Kongiin ja Sao Pauloon. Yhdysvaltoihin on useita lähtijöitä heti, kun maan hallinto mahdollistaa jälleen opiskelijaviisumien haun.


FinnCham-verkosto

Työharjoittelijoiden kuulumiset on koottu Keskuskauppakamarin koordinoiman FinnCham -verkoston sivuille. Tutustu harjoittelijoiden kirjoituksiin 

Lue myös

Mitä markkinamahdollisuuksia Puola, Tšekki, Slovakia ja Unkari tarjoavat suomalaisille yrityksille?

Tšekin bruttokansantuote on noin puolet ja Slovakian yksi kolmasosa Suomen bruttokansan­tuotteesta....

Suomalainen työympäristö Rio de Janeirossa

Kaupunki avautuu hitaasti ja taistelee edelleen pandemiaa vastaan. On tärkeää pysyä valppaana ja noudattaa sosiaalisen etäisyyden sääntöjä...

Puola, Tšekki, Slovakia ja Unkari – uuden edessä

Terveydenhuoltoon ja sen kehittämiseen kiinnitetään huomiota yhä enemmän. Nämä kaikki avaavat liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Puolan markkinat ovat...