Kauppakamarin syyskauden avajaisissa oli Kauppakamarin yhteistyökumppaneita, kouluttajia ja kirjailijoita.

Kauppakamarin syyskausi käynnistyi

Uutuuskirjoja, koulutuksia, seminaareja – Kauppakamarin syyskausi starttasi Kauden avajaisten lämpimissä tunnelmissa perjantaina 26. elokuuta 2022.

Helsingin seudun kauppakamarin asiakaskokemusjohtaja Riitta Salmi kertoo, että Kauden avajaisiin kokoontui noin 150 Kauppakamarin yhteistyökumppania, kouluttajaa ja kirjailijaa.

”Syyskausi on käynnistymässä vauhdikkaasti. Tuotamme yhdessä etä- ja lähikoulutuksia sekä sisältöjä verkkopalveluihimme KoulutusOnlineen ja KauppakamariTietoon. Uuden oppiminen ja jatkuva osaamisen ylläpitäminen on asiakasyrityksissämme hyvin tärkeää. On ollut tosi kivat fiilikset tavata kumppaneitamme ja avata vilkas kausi yhdessä”, Salmi hehkuttaa.

Maustetta tapahtumaan toi Kyrö Distillery Company. Toimitusjohtaja Jouni Ritola sanoo, että syksyn työt ovat käynnistyneet vauhdikkaasti. ”Tänä vuonna yrityksemme on tehnyt 30 prosentin kasvun. Ja vaikka talouden näkymät ovatkin globaalisti synkän ja sumuisen puoleiset, tuotteidemme kysyntä näyttää jatkuvan vilkkaana. Saksan, UK:n ja Suomen markkinoilla on tehty paljon kuluttajamarkkinointia. Tänään tuotteistamme ovat maistuneet erityisesti Whiskey Mule ja GT”, Ritola luonnehtii.

Uutuuskirjoissa näkyy vastuullisuus

Kauppakamari julkaisee syksyllä yli 20 uutuuskirjaa. Varatuomari Katri Sipilä kirjoittaa yhdessä MBA Aija Bärlundin kanssa Vastuullinen hallituksen jäsen -kirjan. Vastuullisuus on noussut tärkeäksi myös hallitustyössä, ja kirja tuo uutta näkökulmaa siihen erityisesti pk-yritysten omistajien, hallituksen ja johdon näkökulmasta. Sipilä kouluttaa Kauppakamarilla ahkerasti, muun muassa HHJ- ja Hyväksytty Advisory Board (HAB) -koulutuksissa. Sipilän mukaan isommissa yrityksissä yritysvastuuuasiat, kuten ympäristö- ja ihmisoikeusasiat ovat jo hallitusten ja johtoryhmien agendalla.

”Mitä pienempiin yrityksiin mennään, sitä enemmän vastuullisuudessa riittää vielä työtä. Lisääntyvä sääntely ulottuu toimitusketjujen kautta kaikkiin yrityksiin. Yritysten onkin tärkeää varautua vastuullisuuden mittaamiseen ja raportointiin ajoissa. Parhaat yritykset laittavat nyt vastuullisuusasiat kuntoon ja nostavat kestävän kehityksen hallitusten strategiselle agendalle”, Sipilä vakuuttaa.

Työpaikkojen vuorovaikutustilanteihin erityistä huomiota

Toimitusjohtaja ja kouluttaja Totti Karpela on tullut tutuksi Kauppakamarin asiakkaille lukuisista koulutuksista puhejudosta hankalien tilanteiden selvittämiseen. Hän julkaisi keväällä uutuuskirjan Kohtuuttomat valittajat Kauppakamarin Taina Parviaisen kanssa. Syksyllä Totti Karpelan tapaa Kauppakamarin koulutuksissa loka- ja marraskuussa. Hän kouluttaa muun muassa kuormittavista asiakastilanteista palautumisesta ja työpaikan haastavista sisäisistä vuorovaikutustilanteista.

Lue Kauppakamarilehdestä henkilöjuttu Totista Turvallisuus on pitkälti myös psykologiaa.

”Poikkeuksellisten aikojen turbulenssi näkyy työpaikoilla siinä, että mielipiteet ovat vahvasti polarisoituneet ja paljon matalammalla kynnyksellä syntyy erilaisia konflikteja. Työpaikoilla kannattaisikin nyt keskittyä siihen, että oltaisiin enemmän läsnä ja huomioitaisiin toisia enemmän. Tarvitaan enemmän uskallusta ja keskustelua myös vaikeista asioita”, Karpela kannustaa.

Lakimuutokset herättelevät pysymään perillä

Syyskaudella Kauppakamari tarjoaa satoja lähi- ja etäkoulutuksia. Myös matkaseminaarit ovat palanneet tarjontaan koronatauon jälkeen. Kauppakamarin työoikeudellisesta neuvonnasta vastaava lakimies Kirsi Parnila kirittää yrityksiä pitämään HR- ja palkka-asiat ajan tasalla. “Syksyllä on tullut paljon lakimuutoksia ja esimerkiksi yhteistoimintalaki on uudistunut. Moni yritys onkin jo tilannut yrityskohtaisen koulutuksen, jossa pääsee käytännönläheisesti kiinni uudistuksiin”, Parnila kertoo. Hän muistuttaa, että myös kilpailukieltosopimusten siirtymäaika loppuu vuoden vaihteessa ja yritysten olisi hyvä käydä kaikki niihin liittyvät sopimukset viimeistään nyt läpi.

Kirsi Parnila kouluttaa: Uusi yhteistoimintalaki käytännönläheisesti 31.8.2022

Lue Kauppakamarin ajankohtaista
lakimies Kati Mattisen kirjoittama artikkeli: Vuoden 2022 lakimuutoksia – päivitetty

Yritysturvallisuudessa avainasemassa on ihminen

Tietokirjailija, tietotekniikka-asiantuntija ja kolumnisti Petteri Järvinen julkaisi keväällä ”Yrityksen tietoturvaopas – 50 aihetta käytännön tietoturvasta” -teoksen. Järvinen arkipäiväistää tietoturvan jokaisen arkipäivää koskettaviksi esimerkeiksi usb-tikuista kyberturvallisuuteen ja älypuhelimista erilaisiin huijauksiin. Järvisen mukaan kaikki sähköpostilla tuleva on erityisen suuri huolen aihe yrityksissä juuri nyt.

Lue Kauppakamarilehdestä: Yrityksen tietoturvaopas – 50 aihetta käytännön tietoturvasta

”Kiristysohjelmat ovat iso uhka yrityksissä tällä hetkellä. Erilaiset haittaohjelmat ja sähköpostihuijaukset ovat yleistyneet. Jokaisen yrityksen – suuren ja pienen pitää nyt varautua erilaisiin huijausyrityksiin. Avainasemassa on se, miten ihmiset saadaan toimimaan oikein ja vastuullisesti. Kiire, osaamattomuus tai huonot työvälineet eivät saa aiheuttaa tietoturvariskejä. Jokaisella on vastuu pitää yhteisesti turvallisuudesta huolta”, Järvinen sanoo.

Kauppakamarin kirjauutuuksista ja koulutustarjonnasta voi poimia satokauden parhaat tärpit Kauppakamarikaupasta.

Teksti: Tiina Tikander


Sinun on hyväksyttävä markkinointievästeet jotta voit katsoa tämän videon.

Katso kooste Helsingin seudun kauppakamarin Kauden avajaisista 2022.

Lue myös

Huoltotunnelin uudistaminen parantaisi Helsingin keskustan saavutettavuutta

Näin selvitys tehtiin Liikenteellisen selvityksen Helsingin seudun kauppakamarille teki Ramboll Finland Oy. Selvityksessä verrattiin kahta...

Viikon kysymys: EU-tavaramerkin hyödyt ja hakeminen

Viikon kysymys tuo vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.

Mall Voice – jäsenedut kuuluviin yrityksessä kaikille

Tänä vuonna Mall Voicessa herättiin pohtimaan sitä, miten kauppakamarin jäsenyyttä voitaisiin hyödyntää aktiivisemmin ja miten varmistettaisiin se,...