Leena Saarinen on yritysjohtaja ja hallitusammattilainen. Helsinki School of Businesin hallituksen luotsaaja.

Leena Saarinen: Oppiminen vie yhteiskuntaa – ja yhteiskunnassa – eteenpäin

HELBUS-juttusarjan 1. osa: ”Koulutus on aivan ykkösasemassa osaajapulan ratkaisemisessa. Jatkuva oppiminen ja kouluttautuminen vie yhteiskuntaa – ja yhteiskunnassa – eteenpäin. Mutta laadukasta ja räätälöityä, yrityskohtaista johtamisen ja liiketoiminnan koulutusta tarvitaan roppakaupalla lisää tulevaisuudessa”, lataa yritysjohtaja ja hallitusammattilainen Leena Saarinen, joka on luotsannut Helsinki School of Businessin hallitusta viime syksystä asti.

HELBUS on vuonna 2012 perustettu yksityinen suomalainen kauppakorkeakoulu, jossa voi suorittaa englantilaisen yliopiston University of Northamptonin kauppatieteiden kandidaatin tai maisterin (MBA) tutkinnot. HELBUSIN koulutukset ovat nyt osana Helsingin seudun kauppakamarin monipuolista koulutustoimintaa.

Tunnettuus kaipaa boostia

HELBUSia kehitetään nyt uudessa omistajaohjauksessa. HELBUS siirtyi Helsingin seudun kauppakamarin omistukseen viime vuonna (2022). Oppilaitoksen kandi- ja MBA-koulutustarjonta on vahvistanut Kauppakamarin kykyä tuottaa englanninkielisiä, kansainvälistymistä tukevia palveluja yrityksille.

Saarisella on Kauppakamarin vahvoille verkostoille ja tunnettuudelle suunnitelma, joka nostaa HELBUSin koulutusmahdollisuudet yhä suuremman joukon tietoisuuteen. Uutta HELBUS-strategiaa työstetään parhaillaan Saarisen johdolla.

”HELBUS on kasvun polulla. Uskon, että Kauppakamari voi tehdä HELBUSin koulutustarjontaa yhteyksiensä ja verkostojensa avulla entistä tunnetummaksi. Ja onhan HELBUSin koulutuksen hinta-laatusuhde parasta mitä Suomesta löytyy. Nyt pitää vain saada tämäkin koulutusmahdollisuus paremmin ihmisten tietoisuuteen”, Saarinen hehkuttaa.

Hallitusammattilainen Leena Saarinen

Kandiksi kolmessa vuodessa

Saarinen puhuu painokkaasti koulutuksen puolesta. Hän on huolissaan nykykeskusteluista, joissa kuuluu puheita yleissivistävän koulutuksen leikkauksista.

”Koulutus ja sivistys on rauhallisen yhteiskunnan kivijalka. Nykyinen systeemi ei tue nuoria pääsemään tarpeeksi nopeasti opintoihin kiinni. HELBUSin kandiopinnoissa on vahva työelämäkytkentä ja opintokokonaisuudet toteutetaan aitojen yrityscasejen avulla. Opinnoissa saa kattavan kuvan kauppatieteiden eri osa-alueilta. Niissä teoria kohtaa käytännön onnistuneesti”, hän arvioi. Saarinen jatkaa, että opiskelu englanniksi antaa hyvät valmiudet toimia tulevaisuuden työelämässä ja läsnäolo-opinnot sitouttavat ja auttavat pysymään rytmissä mukana. Hän on nähnyt koulutuksen toimivuuden käytännössä, kun nuori hänen lähipiiristään suoritti kandiopinnot HELBUSissa ja työllistyi pikavauhtia valmistumisensa jälkeen.

”Kyllä Helsingin alueelle tarvitaan lisää laadukasta koulutustarjontaa. Yksityinen ja maksullinen yliopisto saattaa usein jäädä huonompaan asemaan kuin perinteiset yliopistot. Monipuolisia koulutusvaihtoehtoja kuitenkin tarvitaan. Maksullinen koulutus on investointi tulevaisuuteen”, Saarinen summaa.

”Mahdollisuus opiskella englanniksi tuo myös ulkomaalaisia opiskelijoita HELBUSiin. Heidän määränsä tulee kasvamaan tulevaisuudessa.”

Hallitusammattilainen Leena Saarinen

Uudenlaisille opintoreiteille on tilausta

Yritykset pyristelevät työntekijöiden veto- ja pitovoiman kanssa. ”Kilpailu työvoimasta ottaa lisää kierroksia. Yritysten onkin varmistettava, että niissä on pitovoimaa tukevaa osaamista. Moni johtaja tarvitsee nyt lisäkoulutusta, ja HELBUSin MBA-koulutukset työn ohella voivat tuoda uutta tehoa johtamisen ja liiketoiminnan kehittämiseen”, Saarinen sanoo.

Hänen mukaansa koulutuksesta voi muodostua yrityksissä tulevaisuudessa uudenlainen kilpailuvaltti.

”Pidän hyvin mahdollisena sitä, että työnhakijat vertaavat tarkemmin minkälaista koulutusta työnantaja tarjoaa osaamisen kehittämisen tueksi. Kompetenssin lisäämisen ja kehittämisen polkuja kannattaakin kehittää yrityksissä aktiivisesti. Mahdollisuus MBA-opintoihin voi olla vetovoimavaltti. Ja voihan koulutuksesta tulla yrityksissä palkitsemiskeino perinteisten palkitsemiskeinojen rinnalle”, hän pohtii.

Saarisen mukaan jatkossa tutkinnon suorittamisen polkuja on HELBUSissakin tarjolla entistä enemmän. ”Individualismi lisääntyy. Uudenlaisille sertifikaateille ja yrityskohtaisille, räätälöidyille kaupallisille koulutuksille on tarvetta”, Saarinen visioi.

Nykyinen uudistusten tahti ei hirvitä Saarista. Hän korostaa, että vauhdissa täytyy pystyä entistä ripeämmin mukana ja päätöksiä pitää tehdä entistä suuremmalla sykkeellä. Olennaista on se, mitä ryhdytään kokeilemaan, mihin lähdetään mukaan ja mitä ei.

”Johtamisessa pitää pysyä koko ajan päkiöillä. Yrityksissä tarvitaan uudistavaa kulttuurin johtamista. Johtaminen varmistaa pitovoiman. HELBUSin rooli tulee korostumaan tulevaisuudessa, sillä laadukkaalle koulutukselle on aina paikkansa.”


Lue lisää aiheesta:

Helsinki School of Business (HELBUS) | Helsingin seudun kauppakamari (chamber.fi)

Kauppakorkeakoulu Helsinki School of Business | Helbus

Leena Saarinen

Kokenut yritysjohtaja ja hallitusammattilainen. Hallituspartnerit Helsinki Board Professionals Finland ry:n hallituksen puheenjohtaja. Ennen hallitusammattilaiseksi siirtymistä Saarinen toimi mm. Suomen Unilever Oy:n toimitusjohtajana, Altia Corporation Oy:n pääjohtajana sekä Suomen Lähikauppa Oy:n toimitusjohtajana. 

LinkedIn linkedin.com/in/leenamsaarinen 

Leena Saarisen motto ”Pidä ittes ihmisenä.”

 

Lue myös

Elinikäinen oppiminen – avain osaavaan työvoimaan

Uusien työntekijöiden rekrytointi ei olekaan enää paras tai helpoin tapa ratkaista organisaatioiden osaamisvaje tai uudistumistarve. Oleellisempaa on...

Johtamisen ajankohtaispäivä kannusti kyselemään, kuuntelemaan ja oppimaan

Helsingin seudun kauppakamarin jo perinteeksi muodostuneessa johtamisen ajankohtaispäivässä katsottiin tiukasti tulevaisuuteen, mutta järjestelyissä otettiin askeleita...

Ilmoituskanava on kyttäilyn sijaan riskien- ja maineenhallintaa

Ensi vuoden lopussa voimaan tuleva whisteblowing-direktiivi on herättänyt jo tässä vaiheessa keskustelua puolesta ja vastaan....