Liian kiire muutokseen – Radikaali uudistuminen

EI koskaan kannata tuhlata hyvää kriisiä, Winston Churchillin on kerrottu sanoneen toisen maailmansodan jälkeen, kun hän oli perustamassa Yhdistyneitä kansakuntia.

Tuhlaavatko yritykset hyvän kriisin, vai onko onko korona mahdollisuus muuttaa kokonaan kurssia?

Teknologian tutkimuskeskus VTT:n työelämäprofessori Nando Malmelinin kirja Radikaali uudistuminen – miten johtaa murroksessa kertoo lukijalle ainakin sen, miksi yritykset saattavat tuhlata jopa globaalin pandemian kaltaisen hyvän kriisin ja jättää muuttumatta.

Korona ei ole viimeinen yritykset muutokseen haastava kriisi. Kirjan mukaan keskimäärin 3,7 vuoden välein tapahtuu yli kuukauden mittaisia häiriöitä.

Muutosten sanotaan olevan yhä nopeampia ja monimutkaisempia, ja ne kytkeytyvät toisiinsa tavalla, jonka ennakointi on vaikeaa. Luonnonkatastrofit ja ilmastonmuutos eivät ole edes häiriöitä, vaan jatkuva murrostila.

Silti suurin osa yrityksistä on säädetty toimimaan mahdollisimman tehokkaasti ja tuloksellisesti nykyhetkessä, Malmelin kirjoittaa.

Organisaation perustila on, että toiminta keskittyy erityisesti lähiaikojen liiketoiminnan tuloksellisuuden varmistamiseen ja olemassa olevan liiketoiminnan puolustamiseen. Organisaatiot tukevat lähtökohtaisesti menneen ylläpitämistä.

Kaikenlaisia ideoita ja aihioita kyllä on, mutta ne eivät kanavoidu muutokseksi.

Malmelin siteeraa kirjassaan Dwight D. Eisenhoweria, joka on sanonut, että hänellä on kahdenlaisia ongelmia: kiireellisiä ja tärkeitä.

Kirjan taustana on VTT:llä toteutettu tutkimus, jossa on haastateltu suurimpien Suomessa toimivien teknologiayritysten liiketoimintajohtajia ja vastaavissa tehtävissä työskenteleviä henkilöitä.

Lukijalle jää olo, että yrityksillä vaikuttaa olevan vain yhdenlaisia ongelmia, nimittäin kiireellisiä. Epävarmojen tulevaisuuden kehityskulkujen seuranta ei mahdu päivittäisen johtamisen agendalle.

Kun on koko ajan kiire ja to do -listalla on vähän kaikenlaista, radikaalin uudistumisen vuoro ei koskaan tule.

– Sovitaan, mitä tehdään, ja sitten vaan tehdään.
Harva yritys tekee Malmelinin haastattelujen mukaan edes systemaattista ennakointityötä, sillä ilmeisesti pöydällä on koko ajan jotain muuta.

– Sellainen olisi mukavaa, mutta joudumme miettimään, onko meillä siihen varaa. Se olisi luksusta, jos näin olisi. Tällä hetkellä menemme sillä, että jokainen pitää silmät ja korvat auki ja yritämme kerätä yhteen, mitä markkinoilla ja muualla maailmassa tapahtuu, eräs kirjaan haastateltu johtaja kertoo.

Pidätte silmät ja korvat auki? No sepä kiva.

Eräs johtaja kuvaa, että Suomessa ”strateginen päätöksenteko ja riskinottokyky ovat olleet haasteita”. Sen sijaan suomalaiset ovat hänen mukaansa hyviä toteuttamisessa. ”Sovitaan, mitä tehdään, ja sitten vaan tehdään.”

Ilmeisesti tulevaisuudessa suomalaiset keskittyvät sitten toteuttamispuoleen, kun maailman ja yritystoiminnan suunta on ensin näytetty toisella puolella maailmaa. Lastu pysyy pinnalla lainehilla. Riittääkö se ilon aiheeksi?

Muutospaniikki tai hypepuheen tasolle jäävät muutosprojektit eivät varmasti ole itseisarvo, mutta ainakin soisi, että ennakointia tehtäisiin ja sitä hyödynnettäisiin, kun yritykset kehittävät liiketoimintaansa.

Vuonna 2021 trendaa ”planetaarinen elämäntaito”.

Kirjasta löytyy yksi poikkeustapaus, nimeämätön teollisuusyritys, jossa tulevaisuustietoa on onnistuttu hyödyntämään järjestelmällisesti. Yrityksessä on panostettu sen mallintamiseen, miltä tulevaisuuden maailma tulee näyttämään ja mihin muuttujiin erilaiset kehityskaaret perustuvat. Tämän kuvittelisi olevan perusasia.

Kirjassa mainitaan ohimennen suomalainen Vincit, joka oli viime vuonna yhdysvaltalaisen bisneslehti Fast Companyn listalla yhtenä maailman innovatiivisimmista yrityksistä.

Vilkaisin kiinnostuksesta Vincitin sivuilla olevaa trendikatsausta: mitäköhän innovatiivisuudestaan palkittu yritys sitten ajattelee muutoksesta?

Ensimmäisenä on Vincitin toimitusjohtajan Mikko Kuitusen teksti. Hänen mukaansa vuonna 2021 trendaa ”planetaarinen elämäntaito”.

– Meidän pitäisi palauttaa ymmärrys siitä, miten kukat ja eläimet kasvavat, Kuitunen kirjoittaa.

Ensireaktioni on hallitsematon tyrskähdys: nyt on ehkä otettu jo vähän liikaa mallia Kalifornian teknologiayhtiöiden hipeiltä.

Tätä seuraa kuitenkin Malmelinin kirjan valossa aito ilahtuminen. Jos kasvavan yrityksen toimitusjohtaja haluaa vilpittömästi miettiä, miten kukat kasvavat, hän sentään vaikuttaa tyypiltä, jolla ei ole pöydällään vain kiireellisiä, vaan myös tärkeitä ongelmia.

Tutustu kirjaan Kauppakamarikaupassa