Helsingin toimisto
Käyntiosoite: Kalevankatu 12, 00100 Helsinki
Postiosoite: PL 68, 00131 Helsinki
Puhelin: 09 228 601 (vaihde)
kauppakamari@helsinki.chamber.fi
Makrotalouden vakaus ja kaupan avoimuus
Makrotalouden vakaus, kaupan avoimuus ja suotuisa kansainvälinen toimintaympäristö ovat mahdollistaneet Perun kehittymisen ylemmän keskitulotason taloudeksi. Maan vahva rahoitusjärjestelmä ja keskuspankin luotettavuus ovat edistäneet vakautta. Vaikka Perulla on haasteita, kuten ilmastonmuutoksen vaikutukset, eriarvoisuus ja luonnonvaroista riippuvainen talousmalli, uskotaan makrotaloudellisen ympäristön pysyvän vakaana jatkossakin.
Tulevaisuuden talousnäkymät
Perun talouden odotetaan elpyvän ja kasvavan 2,7 prosenttia vuonna 2024. Vuonna 2025 bkt:n ennustetaan kasvavan noin 2,4 prosenttia. Keskipitkällä aikavälillä bkt:n odotetaan kasvavan 2,4 prosentin vuosivauhtia pääasiassa uusien kaivosprojektien (Quellaveco, Toromocho-laajennus) tukemana. Maailmanpankin ennusteen mukaan Perun julkisen talouden alijäämä on tänä vuonna 2,4 prosenttia ja ensi vuonna kaksi prosenttia.
Talouskasvun monipuolistaminen
Perun talouskasvu on perustunut kaivosteollisuuteen, mutta maa pyrkii monipuolistamaan talouttaan. Merkittäviä toimialoja ovat kalastusteollisuus, fossiiliset polttoaineet, maataloustuotteet, rakentaminen, vähittäiskauppa, ravintolat sekä öljy ja kaasu. Palvelusektorin pääaloja ovat televiestintä- ja rahoituspalvelut. Peru on kuparin, sinkin, lyijyn ja kullan merkittävä tuottaja Latinalaisessa Amerikassa.
Mahdollisuudet suomalaisille yrityksille
Peru tarjoaa mahdollisuuksia eri alojen suomalaisille yrityksille, kuten kaivosteollisuudessa, tietoliikenteessä, kyberturvallisuudessa, digitalisaatiossa, energiassa, bio- ja kiertotaloudessa sekä terveydenhuollossa.
Anne Hatanpää
yhteyspäällikkö
kansainväliset asiat
Keskuskauppakamari
Jukka Säikkälä, ulkomaankaupan määräysten asiantuntija, Helsingin seudun kauppakamari: Viikon kysymys: Mitkä maat hyväksyvät ATA carnet tulliasiakirjan?
ATA carnet on kansainvälinen tulliasiakirja, jonka avulla tavaroita voidaan viedä sopimukseen liittyneisiin maihin tulli- ja verovapaasti korkeintaan yhden vuoden ajaksi. ATA carnet’elle voidaan myöntää jatkoaikaa tarvittaessa. Tämä on hyvä tarkistaa kauppakamarista. ATA carnet’eella voidaan viedä kaupallisia tavaranäytteitä, ammatinharjoittamisvälineitä ja näyttelytavaroita.
Lisätietoja www.atacarnet.fi