Länsiväylän silta Espoossa

Länsiväylä on säilytettävä moottoritienä

Länsiväylän ympäristön valmisteilla oleva osayleiskaava tulee laatia siltä pohjalta, että Länsiväylä säilyy moottoritienä Porkkalankadulle saakka. Kaupunkirakenteen tiivistäminen on kannatettava tavoite, mutta Länsiväylän ympäristöön se sopii huonosti. Länsiväylän liikenteellisen välityskyvyn säilyttäminen vähintään nykytasolla on Länsisataman ja Helsingin kantakaupungin saavutettavuuden kannalta erittäin tärkeää.

Helsingin kaupunginvaltuusto teki helmikuussa 2021 tärkeän periaatepäätöksen Tallinnan matkustaja-autolauttaliikenteen keskittämisestä Länsisatamaan. Samalla päätettiin Länsisatamasta Länsiväylälle suunniteltavasta satamatunnelista, joka mahdollistaa Länsisataman toimintojen laajentamisen ja satamaliikenteen sujuvan järjestämisen. Päätöksen taustalla olivat muun muassa Jätkäsaaren ja Ruoholahden jatkuvat ja lisääntyvät liikenneongelmat, joita tunnelilla on tarkoitus helpottaa.

– Pelkkä satamatunneli ei takaa autoliikenteen sujuvuutta satamaan ja satamasta pois, vaan sen jatkoksi tarvitaan sujuva tieyhteys muualle Suomeen. Länsiväylän varren täydennysrakentaminen edellyttäisi moottoritien muuttamista matalamman nopeusrajoituksen tieksi tai kaduksi, mikä tarkoittaisi tasoristeysten ja liikennevalojen tuomista Länsiväylälle. Liikenne jonoutuisi ja matka-aikojen ennustettavuus heikkenisi, mikä olisi myrkkyä Suomen kansainvälisen matkustaja- ja tavaraliikenteen kannalta merkittävän Länsisataman ja Helsingin kantakaupungin autosaavutettavuudelle, toteaa Helsingin seudun kauppakamarin johtava asiantuntija Tiina Pasuri.

Kauppakamari pitää erittäin tärkeänä kaupunkirakenteen tiivistämistä, jolla luodaan edellytyksiä kasvavan kaupungin asuntotuotannolle ja uusien toimitilojen rakentamiselle. Kaikkialle täydennysrakentaminen ei kuitenkaan sovi tai sillä olisi huomattavia haittavaikutuksia. Merellinen, ja pääosin jo rakennettu, Länsiväylän varsi on houkutteleva kohde täydennysrakentamiselle, mutta toisella puolella vaakakupissa painaa EU:n TEN-T-ydinverkkoon kuuluvan Länsisataman toimintaedellytysten turvaaminen. Länsiväylän kautta kulkee tavaraliikennettä myös Helsingin kantakaupunkiin, joka on Suomen merkittävin kaupallinen keskittymä.

– Länsiväylän mahdollisen bulevardisoinnin vaikutukset eivät koskisi vain Helsinkiä, vaan Helsingin seudun liikennejärjestelmää ja valtakunnallista tavaraliikennettä laajemminkin. Haittavaikutukset yritystoimintaan olisivat huomattavia. Osayleiskaavan lähtökohtana tulee olla Länsiväylän nykyisen välityskyvyn säilyttäminen Porkkalankadulle saakka. Lisäksi on tärkeää, että osayleiskaavatyö ei hidasta satamatunnelin suunnittelua tai toteuttamista, painottaa Pasuri.

Helsingin kaupunki valmistelee osayleiskaavaa Länsiväylän ympäristöön. Kaavoitus koskee Länsiväylää ja sen lähialueita Koivusaaressa, Lauttasaaressa ja Salmisaaressa. Tavoitteena on vähentää väylämäisen liikenneympäristön haittavaikutuksia asutukselle sekä tutkia Länsiväylän varren kaupunkirakenteen kehittämismahdollisuuksia Lauttasaaressa ja Salmisaaressa. Kauppakamari on antanut lausunnon osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta 25. helmikuuta 2022.

Lisätietoja:

Tiina Pasuri, Helsingin seudun kauppakamari,
johtava asiantuntija, maankäyttö ja liikenne,
tiina.pasuri@helsinki.chamber.fi, p. 050 62 905

Tiina Tikander, Helsingin seudun kauppakamari,
viestintäpäällikkö, tiina.tikander@helsinki.chamber.fi,
p. 046 878 7540


Lue myös

Toimitusjohtajalta: Huoltotunnelin uudistaminen olisi win-win-win-ratkaisu Helsingin ydinkeskustalle

Helsingin ydinkeskustassa käy päivittäin 80 000 ihmistä vähemmän kuin ennen pandemiaa....

Lausunto: Viikinrannan–Lahdenväylän osayleiskaavaluonnos

Viikinrannan-Lahdenväylän osayleiskaavaluonnos Viikinrannan-Lahdenväylän alueen kaavoitustarpeen taustalla on Helsingin viimeisin kokonaisyleiskaava Yleiskaava 2016, jonka korkein hallinto-oikeus...

Neuvontapalvelut: Ulkomaalaisesta työntekijästä säilytettävät asiakirjat

Tiedot tulee säilyttää siten, että ne ovat tarvittaessa vaivattomasti työsuojeluviranomaisen tarkastettavissa. Tietojen säilyttäminen asianmukaisesti helpottaa...