Raportti Viron ja Suomen yhteistyöstä 2022.

Suomen ja Viron välistä yhteistyötä tulee kehittää jatkuvasti ja käytännönläheisesti

Suomen ja Viron välisistä suhteista on tehty kolme raporttia. Ensimmäinen raportti valmistui vuonna 2003 ennen Viron liittymistä EU:hun ja toinen vuonna 2008.

UUSI raportti Suomen ja Viron tulevaisuuden suhteen kehittämisestä julkaistiin maaliskuussa 2022. Selvityshenkilöinä toimivat entiset ministerit Anne-Mari Virolainen ja Jaak Aaviksoo tukenaan molempien maiden ulkopoliittiset instituutit. Raportti on Suomen ja Viron hallitusten tilaama, ja se toteutettiin maiden diplomaattisuhteiden 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

Suomen ja Viron yhteistyöstä hyötyä maille, kansalaisille ja kumppaneille

Suomella ja Virolla on läheinen suhde kielen, talouden, kulttuurin ja maantieteellisen sijainnin kautta. Suomi ja Viro tekevät yhteistyötä Brysselissä. Suomalaiset ja virolaiset liikkuvat ja tekevät työtä yli rajojen ja luovat samalla uusia asioita. Maat ovat kansainvälisyyteen suuntautuvia ja tasa-arvoisia. Voidaan sanoa, että Suomi ja Viro ovat enemmän kuin pelkkiä naapureita. Yhdistämällä voimavaransa maat voivat ratkaista globaaleja haasteita tarjoamalla niihin yhteisiä ratkaisuja. Digitalisaation edistämiseen ja vihreään siirtymään on saatavilla rahoitusta EU:n elpymisvälineestä muun rahoituksen ohella. Strategista yhteistyötä kuvaa raportin nimi 1 + 1 = 3, joka kuvastaa, että yhdessä Suomi ja Viro voivat olla kokoaan suurempia.

Yhteistyö ei hyödytä vain Viroa ja Suomea parantamalla maiden kilpailukykyä tai palvelemalla kansalaisia. Yhteistyön tulee tarjota lisäarvoa maiden kumppaneille, ja lisätä siten näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Raportissa nähdään hallitukset suotuisten investointiolosuhteiden sekä ennustettavan sääntelykehityksen edistäjinä. Raportöörit pitävät tarkoituksenmukaisena yhteistyön sujuvuuden kannalta, että pullonkaulat poistetaan jo ennalta.

Raportin suosituksia tulisi jatkokehittää

Raportissa annetaan suosituksia Suomen ja Viron välisen yhteistyön kehittämiseksi tulevaisuudessa muun muassa talouden, vihreän siirtymän, digitaalisen yhteistyön, kulttuurin ja koulutuksen aloilla. Raportissa suositellaan yhteisten ponnistelujen keskittämistä integroidun startup-keskuksen ja laadukkaan elinympäristön luomiseen Helsingin ja Tallinnan välille. Raportöörit suosittelevat kehittämään uusia ratkaisuja liikkuvien kansalaisten ja kansainvälisten asiantuntijoiden päivittäisen arjen ja tarpeiden helpottamiseksi. Raportti ottaa kantaa yhteisen vihreän energiapolitiikan kehittämisen ja teknologiapohjaisen politiikan laatimisen puolesta. Tavoitteena on päästöttömän kuljetuskäytävän luominen ja uusien energiamuotojen käyttöönotto.

Koulutuksessa etsitään parhaimmat mallit. Turku–Tarto ja Helsinki–Tallinna -akseleilla haetaan yhteistyötä koulutussektorilla. Suositus sosiologisesta tutkimuksesta koskien kansalaisten mielikuvia toisistaan helpottaa ja edistää yhteistyötä usealla sektorilla, esimerkiksi kaupan, matkailun ja kulttuurin saralla. Selvityksessä esitettyjä suosituksia tullaan käsittelemään eri tahoilla, myös hallitusten välillä.

Raportti Suomen ja Viron välisestä yhteistyöstä (2022)


Kansanedustaja Anne-Mari Virolaisen esityksen jälkeen käytiin vilkas keskustelu. Nuorten välisen yhteistyön lisäämiseen tulisi kiinnittää yhä enemmän huomiota ja löytää ne alueet, jotka kiinnostavat nuoria. Samalla kysyttiin, osaammeko nähdä yli rajojen, mitä yli rajojen toimivaan yhteistyöalueeseen voitaisiin päästä ja miten sitä voitaisiin kehittää ja miten startup-yhteisöjä voitaisiin yhdistää. Huomiota kiinnitettiin myös arjen sujumiseen, reaaliaikaisen tiedon siirtämiseen ja yritysten verkostojen hyödyntämiseen.

Viron ja Suomen yhteinen tulevaisuus 5.5.2022 – puhujana kansanedustaja Anne-Mari Virolainen -tilaisuuden järjestävät yhteistyönä Suomalais-Eestiläinen Kauppayhdistys ry, Helsingin seudun kauppakamari ja Enterprise Europe Network.

Anne Hatanpää
Suomalais-Eestiläisen Kauppayhdistyksen pääsihteeri

Lue myös

Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

1. Ulkomaalaislain muutosehdotuksessa esitetyt suoja-ajat työntekijöiden työttömäksi jäämisen yhteydessä ovat liian...

Lausunto: Luonnos Helsingin asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelmaksi 2024 (AM-ohjelma)

Helsingin kaupunginkanslia on pyytänyt kauppakamarin lausuntoa luonnoksesta Helsingin asumisen ja siihen...

Kannanotto: Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitelma MAL 2023 -luonnos

Helsingin seudun kauppakamarin kannanottona esitetään seuraavaa: Yleistä MAL 2023 on strateginen...